sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Ruuhkavuodet...

 Viime kirjoittelusta taas aikaa.. Niin se aika menee hujauksessa eteenpäin..

Tuntuu, että elämä vaan juoksee eteenpäin ja minä yritän pysyä kyydissä mukana. Arki on nykyisin kiireistä ja välillä jopa stressaavaa. Yritän kyllä parhaani mukaan välillä hidastaa tempoa, ja välillä onnistunkin siinä. 

Loppukesä kului kasvimaalta hoitaessa ja syödessä. Lapset olivat koko ajan päiväkodissa hoidossa ja minä töissä tai työharjoittelussa. Nyt alkaa syksy ja jotenkin mieli alkaa taas vaatia hidastamista. Tuntuu että nyt on pakko taas jotenkin painaa jarrua päälle.. 

No, koska jarruttaminen ei onnistu töiden suhteen, niin sitten se täytyy tehdä kotona. Huomaan jo nyt että kaikkea on vähennetty kotipuolessa. Kasvimaalla oli ennätysvähän lajeja tänä vuonna, säilöttyjä kasviksia ja hilloja on tullut tehtyä todella vähän. Mausteita ei melkein yhtään..

Niin se elämä vain menee, nyt huomaan ettei aika riitä kaikkeen mihin haluaisin.


Onneksi elämä ei ole pelkkää kasvimaata ja säilömistä. Niin paljon kuin tykkäänkin näistä touhuista, niin jotain on pakko vähentää. Enää ei tarvitse tehdä kymmeniä purkkeja varastoon. Koska ei se aika riitä semmoiseen. Eikä ole tarvettakaan, koska nyt olemme loppupeleissä aika vähän kotona, niin ruokaakaan ei kulu niin paljon..


Mitä enemmän taskukalenteriini tulee merkintöjä, sitä enemmän huomaan kaipaavani yksinäisiä hetkiä. Voi, kunpa saisin vielä joskus edes yhden kokonaisen vuorokauden olla vain, ihan yksin, ilman velvoitteita. 

Vaikka omalla tavallaan nautinkin nykyisestä ohjelmasta ja osittaisesta kiireestä, niin silti kaipaan sitä omaa rauhaa. Mitä on hyvin harvoin pikkulapsiperheessä. Voihan ruuhkavuodet..


Hassua tosin, en tiedä tekeekö ruuhkavuodet tämän, mutta sitten lopulta kun pääsen edes hetkeksi hengähtämään, niin huomaan muistelevani paljon menneitä. Omaa lapsuutta, nuoruutta, aikuisikää ennen lapsia. Välillä joku tietty laulu tai kuva tuo mieleen jonkun tapahtuman ja sitten havahdun: "onko tuosta jo oikeasti yli 20 vuotta aikaa?" 

Näin jokin aika sitten vanhaa ystävääni ja kerroin autossa pikkuneidille, että olemme olleet ystäviä tämän henkilön kanssa jo 22 vuotta. Se järkytti saman tien, kun sain sen sanottua. Samoin ystäväni järkyttyi kun kerroin sen hänelle perille päästyämme. Miten aika voi kulua niin nopeasti?? 

Ajan kulun huomaa myös lapsista. Vastahan nuo syntyivät, ja sitten vasta valokuvista tajuaa miten paljon he ovat kasvaneet..❤️ 

Nyt ruuhkavuosien aikana oma olo on tullut entistä tärkeämmäksi. Aika ei riitä kaikkeen, ja oma jaksaminen on välillä vähän mitä sattuu.... Uni ja edes jokseenkin terveellinen ravinto on tullut itselle tärkeiksi. (Jep, olen edelleen kunnon sokerihiiri, pitäisi päästä napostelusta eroon...)

Liikunta on jäänyt, ikävä kyllä.. Koska se aika ei vain riitä... Huomaan ajattelevani että sitten on aikaa enemmän kun lapset ovat kouluiässä.. Ehkä silti pitäisi tehdä asialle jo nyt jotain..

Kohta pääsen taas opiskelujen keskeltä hetkeksi työelämään, kiitos opettajani. Nautin kyllä työnteosta ja siitä tunteesta että olen hyödyksi, mutta tiedän jo nyt että en tule nauttimaan aikaisista aamuista, enkä kiukuttelevista lapsista..😅 Tulee silti varmasti kivat pari kuukautta.😊

Voi, ruuhkavuodet... Aika saisi kulua hitaammin muuten, mutta tämä elämänvaihe saisi mennä nopeasti ohi..😅

Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...