torstai 18. heinäkuuta 2019

Ensimmäiset maistiaiset kasvimaalta!


Pihalla tänään puuhailtiin muksujen kanssa ja kun ruuanlaittoaika koitti, niin kiersin kasvimaan kautta kyttäämässä. Ja siellähän ne oli, tämän kesän ekat suuhunlaitettavat.



Naurisrivissä oli jo komeat lehdet ja käytiin pikkuneidin kanssa nyppäämässä muutamat varret ylös. Ihan hyvännäköistä tavaraa nousi ylös. Suht pieniä, mutta vielä sen verran hyviä, etteivät tuholaiset ole ehtineet apajille vielä ensin. Saatiin ruuanlisukkeeksi juuresraastetta sitten. Pikkuneiti söi naurista kyllä, kun tarjosin paloina, mutta raasteena ei sitten jostain syystä kelvannutkaan. Hyvä tosin, että meidän nirsoilija jotain edes maistoi.

Kasvimaakuvat kuvattu viime maanantaina. 


Porkkanat 


Kasvimaalla kasvaa suurin osa kylvetyistä. Vain punajuuret ja muutamat mausteet jättivät tulematta kokonaan. Pavuista ja herneistä iti vain puolet siemenistä.

Palsternakat 

Purjot


Vihdoinkin suurin osa kasvimaasta on saatu putsattua rikkaruohoista. Siistiltä näyttää. Loput on niitä harvempia rivejä (herneet & pavut), joten niitä putsaan omaan tahtiin... Niillä ei ole niin kiire..

Kaikkea muutakin pientä ollaan kotona touhuttu. Pikkujuttuja, joita tehdään harvoin, mutta kun ne saa tehtyä tulee hyvä mieli.. :)


Kesäverhot ehdittiin vaihtaa ennen kesän loppua.. 

Verhokangas Eurokankaasta. Aivan ihana! (en itse ommellut näitä tällä kertaa.. 😂)  


Nyt on ukkokin kesälomalla ja kohta alkaa hulina talon ulkolaudoituksen kanssa. Saa nähdä, jos täytyy välillä lähteä muksujen kanssa pois töitä häiritsemästä.. Pikkuneitiä ainakin kiinnostaa liikaa kaikki, mitä isi tekee...

Tuntuu, että kohta tämäkin kesä on jo ohi.. 4 viikkoa pikkuneidin kerhon alkamiseen.. Sitten alkaakin jo olla syksy. Kyllä aika vaan rientää. Onneksi nyt on jo pahin kiire (itsellä ainakin) helpottunut ja voi jo vähän nauttia jäljellä olevasta kesästä lapsien kanssa. Ukolla taitaa kiire vasta alkaa....

Niin, ja pamahtipa vuosikymmen päivä meillä! Uskomatonta, että ollaan jo oltu (ja välillä jopa siedetty toisiamme 😂😉❤️) yhdessä 10 vuotta! Ja toivottavasti monen monta vuotta vielä edessä. 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...