Voi joulukuu, joulukuu... Enpä olisi vielä viime kuussa uskonut, miten paljon kaikkea tulekaan tapahtumaan joulukuun aikana. Odotettavissa oli muutoksia, mutta kyllä niiden määrä yllätti...
Joulukuun alussa odotin malttamattomana että pari viikkoa menisi ohi nopeasti. Oli viimeiset viikot pikkuneidin leikkikoulua ja päiväkoti odotti alkamistaan.
Samoihin aikoihin jouduin myös, nyt näin työttömänä, uravalmennus kurssille. Etänä tietenkin, näin ajan henkeen kuuluvasti..
Koin erittäin mielenkiintoisena (lue: kamalana) etäkursseilun, kun kurssin alkaessa muksut olivat vielä kotona. Aamuisin pidin Teams-kokousta, kun samaan aikaan lapset tappelivat keskenään toisessa huoneessa. Se oli ihanaa aikaa..... Ja kolme kertaa viikossa jouduin vielä ajamaan pikkuneidin leikkikoululle viimeisille viikoille. Minulla ei ole migreeniä, mutta luulen että sain pienen aavistuksen millainen viikon kestävä migreeni voisi olla. Olin lievästi sanoen erittäin stressaantunut.
No, kurssi onneksi sujui hyvin stressistä huolimatta ja pikkuneitikin sai toivottavasti mukavat viimeiset muistot leikkikoulustaan. Juuri,kun ajattelin että nyt saa varmaan hetken levähtää,niin meille tuli sairaalareissuja. Onneksi pikkuherra tottui päiväkotiin todella nopeasti ja hän viihtyi, kun arki muuttui niin isosti. Saimme jo toisella päiväkotipäivällä lähteä hyvillä mielin kohti Tyksiä, kun tiesimme ettei pojalla ollut hätää päivähoidossa.
Lähdimme jo aiemmalla viikolla Tyksiin tutkimaan pikkuneidin jo lokakuussa loukkaamaa sormea. Tutkimuksissa ei löytynyt murtumia, ja alustavasti saatiin diagnoosiksi jännetupintulehdus. Sitten saimme lähetteen vielä varmuuden vuoksi reumapolille. Muistimme että sanottiin ajan tulevan vasta ensi kuussa,mutta seuraavan viikon maanantaina tulikin jo soitto ja aika seuraavalle päivälle. Tiistaina saimme kuulla pikkuneidin sairastavan lasten reumaa. Pikkuinen pommi kesken kaiken.
Pikkuneiti sairastui nimenomaan oligoartriitti nimiseen reuman alatyyppiin. Onneksi taudin eteneminen saadaan nykyisin hyvin kuulemma pysäytettyä varhaisessa vaiheessa ja lääkkeet ovat kehittyneet paljon. Nyt näin muutaman päivän ajan ajatukseen tottuneena tämän on jo enimmäkseen hyväksynyt, mutta eihän tätä pienelle olisi missään nimessä toivonut. Kyllä tämä tästä.
Ja koska korona aika vei meiltä pikkuherran suvun keskeisen synttärijuhlienvieton mahdollisuuden, niin pääsemme perheen kesken viettämään pienimuotoista herkuttelua kohta 2-vuotiaan kunniaksi. Reipas, iloinen poika hänestäkin on kasvanut.
Nyt vaan enää toivon, että yllätykset ja muutokset loppuvat tältä vuodelta, ja saamme rauhoittua päiväkotiarkeen ja kohta joulun viettoon. Tähän joulukuuhun mahtui koko elämän verran tapahtumia, tai siltä se ainakin tuntui. Kohti ensi vuotta ja uusia haasteita kohti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti