Koska pikkuneiti on aika vilkas tapaus, on selvää että kaikki ylimääräinen on vain hyväksi hänelle.. Käydään kerhoissa, kavereilla, mummuloissa paljon, jotta neidin energiavarastoja saadaan hyvin kulutettua.. Tuntuu olevan kunnon energiapakkaus, koska isänsä on edelleen kunnon menijä, ja minä olen kuulemma myös ollut kunnon raketti hänen iässä..
Haluan silti välillä rauhoittaa muksut kotiin, kaikkien takia. Vaikka välillä ikävystyn kotona, huomaan sen johtuvan siitä, että olen väsynyt. Minulla ei välttämättä ole tylsää, vaan totuus on se, että olemme ehkä sen viikon menneet tukka putkella joka puolelle, emmekä ole muistaneet levätä ja rauhoittua.
Vaikka pikkuneitikin kerjää leikkipuistoon useasti, niin silti mielestäni on parempi olla joskus kotonakin rauhassa. Joka päivä ei tarvitse olla tekemistä tai leikkikerhoja, välillä voi olla jopa vähän tylsääkin. Koska se kuuluu mielestäni elämään.. Aina ei ole, eikä voi olla, erityinen päivä, jolloin käydään jossain kivassa paikassa, vaan voi välillä olla kotonakin. Isolla pihalla juokseminen ja tutkiminen usein riittää hyvin sen päivän tekemiseksi.
Jopa omalle pääkopalle tekee hyvää olla välillä vaan kotona. Hetken rauhoittumisen jälkeen saan itsekin paremman innon vaikkapa ompeluun, lasten kanssa olemiseen tai jopa siivoukseen.. :D
Välillä olen kirjoittanut lyhyesti, miten pikkuneiti käy hermoilleni uhmakohtausten iskiessä. Vaikka tämä äiti menettää hermonsa monta kertaa päivässä ja päät kolisevat yhteen, niin tottakai ärsyyntyessäni ymmärrän neidin olevan vaikeassa iässä ja vasta oppimassa kaikkea..
Vaikka arki tuntuu välillä raskaalta kaikkine kotitöineen ja puuhineen, lisänä vielä kahden lapsen vaatimukset, niin luulen että tulen kaipaamaan joskus tätä aikaa. Menee noin kolmisen vuotta ja sitten joudun astumaan kaikkien tuntemaan oravanpyörään. Etsimään töitä, sitten alkaa päiväkoti- ja esikoulurumbat, tämä kaikille perheellisille tuttu kuvio..
Tiedän jo etukäteen että tulen varmasti kaipaamaan tätä kotiäitiyttä.. Arki on kuitenkin leppoisaa, ilman tarkkaa kellonkatselua.
Ja lapset, nuo kasvavat kuitenkin niin nopeasti isoiksi..
Uhmailuihin olen saanut aivan loistavaa vertaistukea parilta äiti-kaverilta! Ilman heitä seinät olisivat kaatuneet päälle jo aikoja sitten..
Myös muutaman tutun kanssa on tullut sattumalta keskusteltua samasta aiheesta.. Se ajatus, että nämä, tämän perheen, voisi menettää.. Se on kauhea ajatus, ja valitettavasti joillekin jopa näin käynyt. Lapsien myötä lähimmäisenrakkaus on lisääntynyt ja sen tajuaminen, miten helposti elämä voi tuoda ja VIEDÄ, on musertavaa..
Vaikka nämä lapset (tai esikoinen siis) väsyttävät, ärsyttävät ja suututtavat meidät vanhemmat usein, saavat he käytöksellään meidät myös rakastamaan, ihastumaan ja lumoutumaan heistä. ❤️ He ovat jotain, mistä en halua luopua, ja toivon näille mukeloille pitkää ja hyvää elämää.
Eivät he pilalle mene, vaikka kotona välillä vähän tylsistyttäisi.. :) Lapset tarvitsevat läsnäoloa, eivät jokapäiväisiä huvituksia.. (vaikka välillä nekin ovat ihan kivaa ajanvietettä arjen keskelle)
Tämä on asia, jonka toivon jokaisen väsyneen ja ylikuormittuneen vanhemman, jopa myös itseni, muistavan huonona päivänä: Lapset ovat elämän suola, niin rakkaita. He asuvat vain hetken luonamme, kohta yhtäkkiä ovatkin jo kasvaneet aikuisiksi ja muuttavat pois.. Ikinä ei tiedä, miten elämässä käy, joten yritän muistaa nauttia hetkistä heidän kanssaan, jopa kaaospäivänä, kun tekisi mieli paeta johonkin hiljaiseen huoneeseen loppuelämäksi.. 😅
Omasta jaksamisesta ja omasta ajasta kannattaa myös muistaa pitää kiinni.
Ja kännykkä useammin taskuun, ja äänettömälle!
Näihin syvällisiin ajatuksiin päätän tämän tekstin. Hyvää tulevaa äitienpäivää kaikille ja pidetään näistä pienimmistämme hyvää huolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti