Imetyksestä pohdintoja

Kuten joskus alkuvuonna kerroin, on pikkuherralla suulakihalkio. Tämä pieni asia ei onneksi ole kauheasti näkynyt enää arjessamme, olemme kai varmaan vain tottuneet siihen.. Syöminen sujuu, kunhan ruoka on aika hyvin soseutettu. Juominenkin sujuu, osaahan onneksi pikkumies juoda tissistä. Sitä ei nimittäin moni suulakihalkiovauva osaa suun alipaineen puuttumisen vuoksi...

Karu tosiasia on, että vaikka halkiota ei päällepäin näy, kuten huulihalkiossa, on se silti leikattava.
Kävimme alkuvuodesta Helsingissä lääkäriä tapaamassa ja hyvän imetyksen ansiosta päätimme leikkausajankohdan 1-vuotis syntymäpäivän jälkeen.. Leikkausehtoina on aikaisintaan 9kk ikä ja 7 kg paino. Pikkuherra on nyt 9kk ja painaa yli 12kg..... Tässä kohtaa voin sanoa, että hyvin on imenyt maitonsa.. 😂

Päätäni on vain alkanut vaivaamaan tuleva leikkaus. Leikkauksen jälkeen ei poitsu saisi imeä mitään kuukauteen. Ei tuttia, tuttipulloa, tissiä... Olen jo päässäni miettinyt, mitä tulee imetyksen kanssa käymään.

Ote Suulakihalkiovauvojen vanhemmille-oppaasta

Muistin virkistykseksi kaivoin vanhat infopaperit esiin. Huh, lapsi voi juoda nokkamukista... Onneksi sitä ollaankin jo vähän harjoiteltu.

Olen tullut siihen päätökseen pikkuhiljaa, että taidan sen n.kuukauden toipumisajan aikana pumpata maidot. Pikkuherra on aika tissisyöppö, niin kuin oli isosiskonsakin, joten ihan kerrasta poikki en raaski imetystä lopettaa. En pahemmin tykkää pumppaamisesta, mutta kyllä sitä hetken aikaa jaksaa.. Ja mistä sen tietää, ties vaikka imetys loppuisi luonnostaan sitten..

3 kuukautta enää ja sitten joudutaankin jossain vaiheessa Uuteen Lastensairaalaan. Sairaalassa olo on aika vierasta itselle, joten tuleva sairaalakausi vähän jännittää. Eiköhän me siellä se muutama päivä sitten pärjätä. :)

(Huomasin jälkikäteen, että nyt on muuten kansainvälinen imetysviikko, joten tämä kirjoitus tuli juuri oikeaan aikaan ulos 😂👍)

Meidän normi päivä.

Ajattelin, että olisi kiva kirjoittaa millainen meidän suht normaali päivä yleensä on..

Meillähän alkuviikko menee hujauksessa kerhojen takia. Päivät tuntuvat lyhyiltä, kun rennon aamun jälkeen vien tytön kolmeksi tunniksi kerhoon ja sitten onkin ruuan jälkeen enää loppuilta aikaa puuhata vähän jotain.

Välillä tuntuu että haluaisin olla vähän enemmän kotona, mutta loppuviikko on yleensä sitä aikaa, kun keretään tehdä jotain extraa: käydä jossain eri kaupassa, sukulaisilla tai kavereilla kylässä, yms. Ja jos käy se ihme, että olemmekin kotona koko loppuviikon torstaista eteenpäin, niin maanantaina olen niin kypsä lapsiperhe-elämään, että puuhaa keksitään vaikka sitten väkisin.. :D

Tykkään kyllä vierailla muiden ihmisten luona, mutta koen sen aika raskaaksi, jos ohjelmaa on  muutenkin ollut paljon viikon aikana. Lepopäiviä pitää selvästi olla välissä. Kotoilu on ihanaa, mutta niin erilaista kuin ennen.. Nykyisin kotoilu tarkoittaa lapsien itkua/uhmaa/naurua/meteliä, kotitöitä, paljon ulkona oleskelua ja satujen lukemista. Ennen se oli hiljaisuutta, kutomista, monen eri tv-ohjelman katselua (putkeen!!)..

Mutta voin nyt sepittää meidän yhden arkipäivän kulun. Kaikkine sen iloineen ja ärsytyksineen. :) Saatte kuvan millaista meillä enimmäkseen on..

Herään mönkimiseen. Pikkuherra kääntyilee ja etsii tissiä. Tarjoan juotavaa ja yritän painaa silmät takaisin kiinni. Mönkiminen jatkuu ja nyt alkaa kuulua jo vähän ääntäkin. Vilkaisen kelloa. Puoli 8, se onkin normaali aika nousta ylös..
Pikkuneiti herää myös, änkee meidän sängylle viereen. Jutellaan hetki, ja yritän toppuutella neidin alkavaa riehakkuutta. Noustaan lopulta ylös. Ukko on jo lähtenyt töihin.

Aamupalan laittoa. Kylmän yön jälkeen sytytän tulen keittiön puuhellaan ja keitän siinä samalla puuron.
Lapset leikkivät, minä keitän kahvin. Syödään, luen lehden.
Päädyttiin pötköttämään uudestaan sängylle aamupalan jälkeen. Luin facebookkia rauhassa ja pikkuneiti riehuu voimistelurenkaillaan. Pikkuherra mönki vuoronperään lattialla ja mahani päällä.
Kyllästyttyäni naamakirjaan, aloin lukea kirjaston kirjaa. Tuli tunne, että nyt pitää hetki vain maata sängyssä. Kulunut viikko oli ollut raskas, joka päivä jotain.. Onneksi tällä kertaa muksut antoivat minulle pienen hetken rauhaa.

Lepohetken jälkeen alkoi perusrumba: hampaidenpesu, vaatteet ja uloslähtö.

Menimme aamupäivästä pihalle, kun keli oli jo vähän lämmennyt. Säilytän kumisaappaita aina autotallissa, kävin vaihtamassa ne jalkoihin. Houkuttelin pikkuneidin takapihalle, missä kasvimaat ovat. Ukko oli edellisiltana saanut perunapellon tyhjennettyä ja meidän oli tarkoitus ottaa talviporkkanat ylös. Pikkuherra huusi keuhkojaan pihalle, häntä suututti vaunuissa makaaminen, vaikka poika oli väsynyt kuin mikä....
Sain kerättyä porkkanoita, välillä piti mennä vaunuja heijaamaan. Neiti sentään pysyi lähettyvillä (yritän aina pitää meidän duracellpupua silmällä, sillä talon vieressä menee tie, jolla ajetaan välillä liiankin kovaa ohi) .. Pikkuherra onneksi nukahti ja me saimme kaikki porkkanat pois maasta. Pientä puuhailua pihalla ja sisälle neidin kanssa. Poitsu jäi nukkumaan ulos.

Hernekeittoa kattilaan kiehumaan ja hyvällä ruokahalulla lounas mahaan.
Pikkuneiti sai katsella pikkukakkosen piirrettyjä karkkikipon kera. Minä taas keittelin kahvia ja hain päiväunilta heränneen pojan sisälle huutamasta.

Syötin pikkuherran ja sitten oli lisää lepoa. Poika nyt välillä leikki legoilla lattialla. Kulunut viikko, raitis ilma ja ruoka mahassa alkoivat hyvin tuntua olossa. Väsytti niin pirusti!
Saatiin hetki makoilla ja olla. Se teki selvästi hyvää.

Löhöilyn jälkeen alkoikin olla taas ruuanlaittoaika. Ukkokin oli kohta tulossa töistä kotiin.
Laitoin tietokoneen (joka on meillä samalla myös tv) kiinni ja pikkuneitihän siitä riemastui. Pienen hetken kuuntelin neidin suuttumusta ja sitten pääsin ruuanlaittoon. Neiti keksi huutamisen sijaan alkaa piirtää.

Tämän väliin on tottakai kuulunut monta määrää imetystä, vaipanvaihtoja, vähän jopa välienselvittelyjä ("se vei mun lelun!") ja vessassa käyntiä. Niitä en nyt erikseen muista missä välissä ketäkin piti jotenkin palvella..

Ukko tuli kotiin ja hetki sen jälkeen tuli käymään pappa myös. Syötiin ja pikkuneiti riehui pappan kimpussa. Ukot lähtivät ulos ja minä jäin tappelemaan vaatteiden pukemisessa muksujen kanssa. ("en halua ulos!" Kyllä oikeasti halusi...)

Ulos ja sitten aloin laittaa neidin avustuksella porkkanat turvelaatikkoon säilöön. Hyvin jaksoi neiti auttaa tällä kertaa.
Sen jälkeen kävin hakemassa pyykit pois saunasta ja oleskeltiin hetki pihalla. Pappa oli jo lähtenyt ja ukon talohommat keskeytyivät. Pikkuherrakin nukahti hetkeksi vaunuihin.

Koska ukolle tuli harvinainen vapaa hetki, niin hän kaappasi pikkuneidin ja sienikorin kainaloon, ja he lähtivät hetkeksi metsään.
Me jäimme pikkuherran kanssa hetkeksi ulos.

Maisteltiin aronioita ja pikkumies söi niitä niin hyvin, ettei iltapala meinannut enää sen jälkeen maistuakaan.

Takaisin sisälle tekemään iltapalaa. Alkoi pikkuhiljaa hämärtyä. Ukko ja neiti tulivatkin pian takaisin. Koriin oli päätynyt 4 sientä, joista 2 tatteja ja 2 jotain haperoita.

Ennen ja jälkeen iltapalan neiti leikkeli paperisilppua. Mummulasta opittu uusi "kiva" leikki.......

... Ja tottakai poitsusta oli hauska levittää ne kaikki... Sanotaan vaikka näin, että tuota ei ollut kiva siivota..

Loppuilta kuluikin jotenkin väsymyksen ja stressin sekoituksena. Päivä (viikko) oli ollut pitkä ja enää häämötti mielessä oma aika. Pakko saada äkkiä muksut nukkumaan. Tuntui että vähän kaikki tökki, mutta kellon lyödessä 21 reikä reikä, olivat lapset sängyissä ja vajaa puoli tuntia myöhemmin kummatkin unessa. Hammaspesun ja nukahtamisen välissä oli jopa pieni avautuminen ukolle, joka oli jäänyt tuhtaamaan jotain autotalliin (pieni apu olisi ollut tarpeen sinä iltana.......)

Noh, muksut nukkuivat ja me päästiin syömään iltapala (roskaruoka mättöä!) Normaalisti oltaisiin katsottu joka perjantainen vakio, Sohvaperunat, mutta ei jaksettu. Ukko painui hieman flunssaisena nukkumaan ja minä vielä sytytin makuukammariin tulen pönttöuuniin. Huomasin puiden olevan vähissä, joten niitä hakemaan puuvajasta, saunanmäeltä.
Oli tullut jo ihan pimeää ja vähän kylmääkin. Tähdet ovat alkaneet loistamaan taas. Jäin niitä siihen hetkeksi katselemaan.

Heitin puita uuniin ja jäin hetkeksi vielä katselemaan tv:tä. Mussutin syysmarkkinoilta hankittuja lakuja ja pusuja. Onneksi muksut ovat tottuneet pieneen taustahälyyn, koska yöllä heitä ei häiritse tv:n äänet ja valot. Nukummehan kaikki samassa huoneessa. Lopulta luovutin väsymykselle. Tv kiinni ja unta palloon. Uusintakierros jatkuu seuraavana aamuna.

Tässä oli tosiaan vain yksi päivä. Kotityöt jäivät tuona päivänä väliin. Välillä ollaan paljon enemmän ulkona, välillä vietetään aikaa kasvimaan kimpussa. Pääosin päiväni kuluvat lapsien kanssa ja heidän ehdoillaan. En koe itseäni mahdottoman väsyneeksi, mutta tuo eilinen päivä oli selvästi lepopäivä. Eniten aikaa kuluu ruuanlaitoissa, tiskeissä ja ulkoilussa. Nyt mennään vielä lasten tahdissa, mutta parikin vuotta eteenpäin, niin minulla koittaa aika varmasti työelämään astuminen. Sitten katsotaan mitä eteen tulee..

Arjen rauhoittamisesta ja lapsista asiaa.

Vaikka asumme pienen ajomatkan päässä lähikaupungeista, asumme silti niin kaukana etten viitsi esim yhden maitopurkin takia lähteä kauppaan.. Vietämme kyllä paljon aikaa kotona alkuviikon menojen jälkeen. Huomaan tosin, että kyllästyn välillä useasti tönöttämään kotona, koska vielä täällä ei ole varsinaista tekemistä paljoa.. Kasvimaahommat alkavat toden teolla vasta loppukuusta/ensi kuun alusta..

Koska pikkuneiti on aika vilkas tapaus, on selvää että kaikki ylimääräinen on vain hyväksi hänelle.. Käydään kerhoissa, kavereilla, mummuloissa paljon, jotta neidin energiavarastoja saadaan hyvin kulutettua.. Tuntuu olevan kunnon energiapakkaus, koska isänsä on edelleen kunnon menijä, ja minä olen kuulemma myös ollut kunnon raketti hänen iässä..

Haluan silti välillä rauhoittaa muksut kotiin, kaikkien takia. Vaikka välillä ikävystyn kotona, huomaan sen johtuvan siitä, että olen väsynyt. Minulla ei välttämättä ole tylsää, vaan totuus on se, että olemme ehkä sen viikon menneet tukka putkella joka puolelle, emmekä ole muistaneet levätä ja rauhoittua.

Vaikka pikkuneitikin kerjää leikkipuistoon useasti, niin silti mielestäni on parempi olla joskus kotonakin rauhassa. Joka päivä ei tarvitse olla tekemistä tai leikkikerhoja, välillä voi olla jopa vähän tylsääkin. Koska se kuuluu mielestäni elämään.. Aina ei ole, eikä voi olla, erityinen päivä, jolloin käydään jossain kivassa paikassa, vaan voi välillä olla kotonakin. Isolla pihalla juokseminen ja tutkiminen usein riittää hyvin sen päivän tekemiseksi.

Jopa omalle pääkopalle tekee hyvää olla välillä vaan kotona. Hetken rauhoittumisen jälkeen saan itsekin paremman innon vaikkapa ompeluun, lasten kanssa olemiseen tai jopa siivoukseen.. :D

Välillä olen kirjoittanut lyhyesti, miten pikkuneiti käy hermoilleni uhmakohtausten iskiessä. Vaikka tämä äiti menettää hermonsa monta kertaa päivässä ja päät kolisevat yhteen, niin tottakai ärsyyntyessäni ymmärrän neidin olevan vaikeassa iässä ja vasta oppimassa kaikkea..
Vaikka arki tuntuu välillä raskaalta kaikkine kotitöineen ja puuhineen, lisänä vielä kahden lapsen vaatimukset, niin luulen että tulen kaipaamaan joskus tätä aikaa. Menee noin kolmisen vuotta ja sitten joudun astumaan kaikkien tuntemaan oravanpyörään. Etsimään töitä, sitten alkaa päiväkoti- ja esikoulurumbat, tämä kaikille perheellisille tuttu kuvio..

Tiedän jo etukäteen että tulen varmasti kaipaamaan tätä kotiäitiyttä.. Arki on kuitenkin leppoisaa, ilman tarkkaa kellonkatselua.
Ja lapset, nuo kasvavat kuitenkin niin nopeasti isoiksi..

Uhmailuihin olen saanut aivan loistavaa vertaistukea parilta äiti-kaverilta! Ilman heitä seinät olisivat kaatuneet päälle jo aikoja sitten..

Myös muutaman tutun kanssa on tullut sattumalta keskusteltua samasta aiheesta.. Se ajatus, että nämä, tämän perheen, voisi menettää.. Se on kauhea ajatus, ja valitettavasti joillekin jopa näin käynyt. Lapsien myötä lähimmäisenrakkaus on lisääntynyt ja sen tajuaminen, miten helposti elämä voi tuoda ja VIEDÄ, on musertavaa..

Vaikka nämä lapset (tai esikoinen siis) väsyttävät, ärsyttävät ja suututtavat meidät vanhemmat usein, saavat he käytöksellään meidät myös rakastamaan, ihastumaan ja lumoutumaan heistä. ❤️ He ovat jotain, mistä en halua luopua, ja toivon näille mukeloille pitkää ja hyvää elämää.
Eivät he pilalle mene, vaikka kotona välillä vähän tylsistyttäisi.. :) Lapset tarvitsevat läsnäoloa, eivät jokapäiväisiä huvituksia.. (vaikka välillä nekin ovat ihan kivaa ajanvietettä arjen keskelle)

Tämä on asia, jonka toivon jokaisen väsyneen ja ylikuormittuneen vanhemman, jopa myös itseni, muistavan huonona päivänä: Lapset ovat elämän suola, niin rakkaita. He asuvat vain hetken luonamme, kohta yhtäkkiä ovatkin jo kasvaneet aikuisiksi ja muuttavat pois.. Ikinä ei tiedä, miten elämässä käy, joten yritän muistaa nauttia hetkistä heidän kanssaan, jopa kaaospäivänä, kun tekisi mieli paeta johonkin hiljaiseen huoneeseen loppuelämäksi.. 😅
 Omasta jaksamisesta ja omasta ajasta kannattaa myös muistaa pitää kiinni.
Ja kännykkä useammin taskuun, ja äänettömälle!

Näihin syvällisiin ajatuksiin päätän tämän tekstin. Hyvää tulevaa äitienpäivää kaikille ja pidetään näistä pienimmistämme hyvää huolta.

Kylvöjä ja kestoilua.

Ukko löysi autotallista taimimultaa. Muistinkin että sinne jonnekin oli pussi jäänyt viime vuodelta.
Päästiin siis tänään pikkuneidin kanssa kylvämään ekat siemenet tältä vuodelta.

Laitettiin tosin vaan tällä kertaa hernettä ja krassia. Oli kivaa puuhaa neidille käsin laittaa multaa ja siemeniä purkkiin, ja selitin että nyt sit vahditaan joka päivä milloin sieltä purkista alkaa vihreää näkymään... Pientä silmäniloa lapselle, en ajatellut näitä tämän enempää kasvatella..

Paprika ja amppelitomaatti- pussit jäivät vielä odottamaan kylvöä. Pakkauksissa luki kylvöajan olevan maalis-huhtikuussa, niinpä en aio pitää näiden kanssa kiirettä..

Yleensä tekee mieli näin kevään kynnyksellä laittaa kauhea määrä esikasvatukseen eri taimia, mutta.... Meillä ei oikein ole tilaa miljoonalle purkille, enkä totta puhuen ole edes hyvä esikasvatuspuuhissa. Lisäksi kämppämme on oikeasti aika hämärä, eikä valoisimmilla ikkunoilla ole mitään ikkunalautoja tms, joihin purkkeja voisi laittaa.

Sen takia päätin että tänä vuonna kokeillaan nyt sitten vain paprikaa ja amppelitomaattia kasvattaa, kun on kasvihuone. Muut taimet sitten vaan ostetaan torilta valmiina, niin kuin viime vuonna.. Mahdollisimman vähän kokeillaan kasvattaa nyt itse, vain pari lajiketta..

Ja koska kaiken tämän lisäksi on vielä kasvimaa, niin ei niitä omia kasvatettuja tartte olla kauheasti, ruokaa tulee varmasti riittävästi..

Lisäksi löysin myös varastosta pikkuneidin vaippa-aikana ostetut kestovaipat.

Tuon toisen lapsen saavuttua perheeseen, alkoi myös uudestaan tietysti vaipparalli..
Pikkuneidin vauva-aikana kiinnostuin kestovaipoista. Mitään niistä en tuolloin tiennyt, kuinka paljon erilaisia vaippamalleja on.. En oikein vieläkään täydellisesti tiedä niistä mitään, mutta kotona niitä oli mielestäni helppo käyttää..

Ja kun niitä välillä käytti, edes pari päivässä, se vähensi varmasti kertakäyttövaippojen ostamista, ja roskiksen täyttymistä.. Haluan uskoa, että luonto kiittää edes osittaiskäytöstä! Vähemmän muovia jne.. :D

Vielä en ole pikkuherralla kestovaippoja käyttänyt, mutta nyt, näiden taas löydyttyä, täytyy taas aloittaa. :)