Näytetään tekstit, joissa on tunniste taimi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taimi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Taimia taimia


Tuntui että tänä vuonna oli todellakin aikaa keskittyä taimikasvatukseen. Edellisinä vuosina tähän aikaan olen puolet viikosta juossut tytön leikkikoulun ja omien asioiden välillä.. Tuntui, että kun loppuillasta oli aina aikaa, niin sen kulutti mieluummin levätessä kuin koulimalla taimia ruukkuihin (niin rankkaa kuin se muka on edellisinä vuosina ollut, jep jep..).



No, nyt on koronan takia todellakin ollut aikaa olla kotona.
Mielestäni laitoin tomaatintaimet tänäkin vuonna vähän myöhässä multiin, mutta hyvinhän ne sieltä tulivat.



Tomaatteja oli ihan tolkuton määrä! Tuntui että joka ikinen siemen näköjään iti, kun viime vuonna tuli vain pieni määrä. Jouduin valkkaamaan parhaimmat ja ajattelemaan järkevästi, minkä verran taimia mahtuisi kasvihuoneeseen.. Päädyin lopulta seitsemään taimeen, ne täyttävät kasvihuoneesta toisen puolen aika hyvin..

Purjoa on onneksi tullut jo 7 tai 8 kappaletta. Eli saman verran kuin viime vuonna. Ne täytyykin enää siirtää omaan laatikkoon kasvamaan ennen kasvimaalle siirtoa.
Olen innostunut purjon kasvatuksesta. Onneksi viime vuonna se onnistui niin hyvin, niin nyt tiedän suurin piirtein mitä tehdään onnistumisen kannalta.

Viimeisenä kylvin vielä huhti-toukokuun vaihteessa kasvihuonekurkut ja vesimelonit.
Kurkkuja on nyt tähän mennessä ilmestynyt kolme kappaletta, melonia ei vielä ollenkaan.

Kesäkukatkin sain omiin ruukkuihin kasvamaan.

Pihahommia on riittänyt ja lasten kanssa ulkoiltu samalla paljon. Päivät vaihtelevat paljon näiden uhmakkaiden kanssa, tänään on sentään onneksi ollut pitkästä aikaa hyvä ja iloinen päivä..

Niin, ja ukko on saanut kasvimaat jyrsittyä ja jopa perunaa kasvihuoneeseen harson alle. 👍 Tämmöistä täälläpäin. :)





perjantai 17. huhtikuuta 2020

Ulkoilua ja taimia

Maisemanvaihtoa välillä.. Kotona ollaan paljon omalla pihalla, niin tekee ihan hyvää käydä välillä muuallakin. Vaihtelua ovat tuoneet lähikaupungin ja -kylän puistoissa ulkoilut.
Tänään oli mökin vuoro.




Uusi piha tuo heti uutta tekemistä näille leikki-ikäisille, vaikka suht samat lelut siellä mökinkin pihalla oli.. Kyllä huomaa kotoilun pikkuhiljaa tuntuvan etenkin tällä 4-vuotiaalla, kun näinkin pieni paikanvaihto tuo piristystä päivään.



Kesällä saattaa olla että ulkoillaan vähän enemmän mökinpihalla, kun mökki kuitenkin on aika pienen matkan päässä..

Kotiin palattuamme kävin pienen tauon jälkeen katsastamassa kesähuoneessa istuttamani taimet.


Tomaatteja oli alkanut ilmestyä! Jes!


Purjot ovat nyt vähän mysteeri.. Vain 1 purjo on tullut, toivon että muut tulevat kohta myös... Ärsyttävää, jos ne kaikki siemenet jostain syystä nyt epäonnistuivat, kun nyt niitä olisi tänä kesänä aikaa kasvattaa rauhassa..

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Pääsiäisenviettoa

Neljäs viikko alkamassa kotona, jos oikein laskin.
Täällä aletaan vihdoinkin tottua tilanteeseen ja kotonaolo maistuu ihan ok:lta.
Uhmiksen kanssa tappelut ovat vähän laantuneet ja kaiken kodinhoidon suhteen osaan jo ottaa vähän rennommin. Eli teen sen mitä kerkeän, enkä vedä itseäni piippuun.. Toisin sanoen koko kämppä on vähän vinksin vonksin, mutta eipä se mitään.. 😂 Aina kun yksi huone on hyvässä kunnossa, toinen on jo pommin jäljiltä..

Viime viikolla sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja laitoin purjon ja tomaatin siemenet multiin.


Yleensä laitan hillitysti siemeniä kasvamaan, vain semmoisen määrän minkä varmasti jaksan kasvattaa. Nyt oli fiilis vähän se, että ääääh, ihan sama... Kauhea määrä multiin ja kasvatetaan vaikka 50 kpl purjoa, jos jaksaa.. Eipä taida kesällä muuta tekemistä pihalla olla kuin kasvimaalla kyykkiminen, niin laitetaan kunnon määrä tulemaan.. 😅 Tomaattiakin tuli laitettua tällä kertaa riittävästi, kyllä ne varmasti hyvin kasvavat kasvihuoneessa.

Siemenvarastoa tuli pikaisesti myös käytyä läpi, täytyy muutamia perus vihanneksia hankkia vielä kasvimaata varten.



Pikkuneidin kanssa aloiteltiin myös viime viikolla pääsiäisen laitto. Pajunoksat saivat koristeita ja rairuohokin ehdittiin kylvää.

Ja koska me emme ole olleet (ainakaan vielä) mitään himovirpojia, niin eipä kauheasti harmittanut, vaikka virpominen jäi tänä vuonna väliin.. Tämä vuonna oltaisiin varmaan ekaa kertaa kokeiltu virpomista, jos pikkuneiti olisi siitä innostunut, mutta taitaa jäädä ensi vuoteen kokeilut.

Sen sijaan piti jotenkin pääsiäistunnelmaa saada, niin palmusunnuntaina kätkin suklaamunia ympäri pihaa.






Oli oikein onnistunut ja iloinen etsintä. Pikkuneiti tykkäsi ja sai pitkästä aikaa jotain todella uutta tekemistä, ja suklaata myös tottakai..

Kotoilu jatkukoon...

torstai 4. heinäkuuta 2019

Mitä kasvimaalle kuuluu..?


Kasvimaa alkaa näyttää elon merkkejä. Vihreältä näyttää. Rikkaruohojakin on, mutta ei ehkä kuiteskaan niin paljon (vielä) kuin viime vuonna.




Luulen että kaikki lähtevät paremmin kasvamaan sateen myötä, myös ne rikkaruohot.. 


Tosiaan, kasvimaalle saatiin tänä vuonna sipulia, kesäkurpitsaa, porkkanaa, palsternakkaa, purjoa, lanttua, naurista, papuja, herneitä ja tilliä. Pieni mahdollisuus on että kyssäkaalia tulisi sittenkin myös, mutta sen näkee sitten... 

Paljon laitoin myös erilaisia kukkia tänä vuonna kasvisrivien väleihin. 

Mansikkamaat (toisessa kasvaa jotain ihan muuta kuin mansikoita) 

"Jostain" syystä olen viime aikoina kokenut kasvimaan hoidon hankalana. Pikkuneiti löytää kaikkea muuta mielenkiintoista puuhaa kuin kitkemisen, ja saan olla onnellinen, jos kerkeän edes pienen kohdan ottaa puhtaaksi, ennen kuin pyöräily tai trampoliinissa pomppiminen voittavat mielenkiinnon.
Eikä siinä mitään, hyvä että leikkii. Äitiä vain vähän harmittaa, kun trampoliinikin on ihan väärässä paikassa etten pysty pitämään vauhtihirmua näköesteiden takia silmällä. Meillä on edelleen tie vieressä, missä mennään valitettavasti kovaa, ja aidat edelleen puuttuvat. Paras on kun neiti juoksee karkuun ja samalla pikkuherra kyllästyy vaunuissa istumiseen ja avaa vähän ääntään. Siinä häviää silloin se luonnonrauha.. Noh, joko nypin ruohot pois yöaikaan tai annan niiden vallata kasvimaata pikkuhiljaa... Niin hidasta minun tekemiseni nimittäin on, enkä enää jaksa valvoa kauheasti öisin..




Eikä pihahommat kasvimaahan lopu. Tänään sain onneksi tehtyä kompostorin tyhjennyksen. Yllätyin, miten pitkään pikkuneiti jaksoi olla mukana, vaikka valittikin hajua.. Ehkä tämmöiset harvemmin tehdyt hommat sitten jaksavat kiinnostaa vähän enemmän..




... Ja kohta onkin sitten jo marja-aika.. Siinä myös oma hommansa.


Mutta onneksi olen tänä vuonna aloittanut edes kuivatushommat ajallaan. Nyt olen saanut kuivattua oreganoa, kynteliä, nokkosta, vuohenputkea ja seosta, jonka aion sekoittaa suolan kanssa yrttisuolaksi. Sekoituksessa on nokkosta, horsmaa ja siankärsämöä. Vielä kun yhden purkin sekoitusta ja ainakin lipstikkaa saisin, niin sitten olisi jo tässä hommassa valmista. :)

Niinpä, kyllä töitä riittää, mutta tässä elämäntilanteessa pienien lasten kanssa, on pakko mennä tilanteiden mukaan. Aina ei jaksa, eikä onneksi ole pakko. Mutta kyllä myönnettävä on, että harmittaisihan se jos esim kaikki porkkanat nyt kuivuisivat. On niiden eteen nyt jotain edes tehty. Ei sitä työtä halua hukkaan heittää. Mutta omien voimavarojen mukaan nyt mennään.

Ja tähän loppuun vielä kasvihuoneesta kuvia, sielläkin ovat kaikki hyvin taas kasvaneet. Nyt pitäisi tulla muutama sadepäivä, niin tulee lepotaukoa tähän väliin väkisinkin.. Ainakin kasvimaan osalta.. :D

Ensimmäisiä kurkkuja (alhaalla) ollaan jo vähän maisteltu. 


Tomaatteja alkaa pikkuhiljaa tulla.. 

Tomaattiamppelit olivat liian tiiviisti ruukussa, jos ne nyt siitä piristyvät.. 

Vesimelonit ihan villiintyivät! 

Salaattiakin aletaan kohta syömään urakalla. 

Munakoiso

torstai 27. kesäkuuta 2019

Kasvihuoneen kasvatit

Kesä vaan tuntuu nyt rullaavan hirmuvauhtia eteenpäin..! Joka maanantai avaan kalenterin ja viikko näyttää suht tyhjältä. Viimeistään tiistai-iltana kalenteri on kirjoitettu melkein joka päivältä täyteen ohjelmaa. Järkyttävää, miten sitä puuhaa vaan tulee, ihan ittestään. Olin jo toukokuun lopussa valmistautunut tylsyyteen.. Vähän rikkaruohojen kitkemistä ja pähkäilyä miten saada viihdytettyä lapset. No, tuota ongelmaa ei ole ollut, puuhaa on enemmän kuin aikaa..

Näillä näkymin kasvimaa on täytetty niin hyvin kuin ehdin/jaksoin..
Perunamaasta on myös ukon kanssa saatu yhteistyöllä rikkaruohot pois ja perunat mullattua jo toistamiseen..

Ja kasvihuone.. Olen tyystin unohtanut kertoa mitään siitä täällä.

Ovesta katsoen oikealla, mansikat. 


Vas. Kurkut ja oikealla kurpitsat. 

Pieniä muutoksia tuli tänä vuonna. Ukko muovitti yhden nurkan ja siihen pääsivät mansikantaimet.

Kurkkujen jälkeen huoneen perälle on laitettu 1 munakoiso, 2 paprikaa ja 3 tomaattia. Ylhäällä roikkuvat tomaatti-ja kurkkuamppelit. 

Vasemmalla puolella ovelta katsoen on huoneen perällä perunaa...

.... Ja 2 vesimelonia. 

Sekä lukuisa määrä salaatteja, retiisiä, persiljaa, kukkakaalia, timjamia.

Näillä näkymin salaatteja ei näytä ihan hirveästi tulevan.. Vain parista rivistä on tullut taimia ylös. En tiedä mikä kiikastaa, vanhat siemenet tai jokin muu...?

Tomaatit, paprikat, kurkut ja vesimelonit ovat anopilta saatuja ostotuotteita. Hän hankki torilta luomukasveja, mutta päättikin luopua tänä vuonna kasvihuonekasvattelusta mökkikiireiden takia. Taimet saivat meiltä uuden kodin.. :)

Voisin sanoa, että suurin osa kasvusta vaikuttaa hyvältä, mutta nuo salaatit vähän nyt ihmetyttävät minua.. Amppelit taas taitavat tarvita enemmän ravinnetta...


Perunoita saatiin juhannuksena maistaa. Ihan hyvin olivat kasvaneet. Avomaalla alkaa vasta nyt olla valmista tavaraa, niin saatiin hitusen nopeammin kasvihuoneesta.


Samaan aikaan alkaa nyt olla mansikan paras kausi. Olen jo pari kertaa saanut keskinkertaisen määrän mansikoita kerättyä. Eka satsi meni mehuksi raparperin kanssa, toinen satsi meni pakkaseen.

Päivät ovat kuluneet enimmäkseen jo aurinkoisen ilman takia ulkona ollessa. Pikkuneiti on päässyt välillä hakemaan mummola-muistoja itselleen kesämökiltä ja tämä äitihän yrittää silloin nopeasti tehdä kaikkea sitä, mitä ei pikkuneidin läsnäollessa pysty tai viitsi.. Mutta kyllä tulee myös paljon vain oltua.. Vihdoinkin olen tajunnut levätä tilaisuuksien tullen..  :)

Ja juhannuksena pikkuherramme täytti puoli vuotta! Kamala, miten nopeasti aika menee.. Hymypoika on jo iso, niin mitoiltaan kuin iältään.. :D (10840g ja 74cm!!)


Viimeisen yli puolen vuoden tapahtumia.

 Kesä tuli ja melkein jo meni! Tätä kesää vietettiin töiden lisäksi melkein suurimmaksi osaksi uiden. Lasten kanssa käytiin paljon uimaranna...