sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Ompeluhaaste osa 5.


Toukokuu meni ja ompelukone hurisi menemään..!
Nyt täytyy myöntää että ompeluharrastus sai ihan uutta potkua alleen uuden ompelukoneen myötä. Yöunet ovat välillä jääneet vähiin, mutta innostus ompeluun on vain kasvanut. Uusi Singeri tekee hyvää ja siistiä jälkeä. On ollut ihanaa kantaa muksujen nukahdettua kone keittiönpöydälle ja tehdä käsillä ihanuuksia helposti ilman koneen oikutteluja.

Tuntui että tässä kuussa sain aika paljon ommeltua. Yhden pipon yritin pikkuherralle tehdä, mutta se epäonnistui niin, etten viitsinyt siitä tänne kuvaa lisätä..


Tätä Paapiin kangasta (Linnea neuloo, muistaakseni) minulla on paljon ja tein tästä myös pikkuneidille legginsit. Kummityttöni sai pari kuukautta sitten samanlaiset pökät myöhästyneenä synttärilahjana ja oli kuulemma tykännyt todella paljon. Joten nyt serkuksilla on samis pöksyt. :)


Tähtikangas on joskus aikoinaan hankittu Eurokankaasta ja on puuvillaa. Väri on punaisempi luonnossa, kamera teki sävystä melkein pinkin..
Tähtihousut oli pikkuneidin oma toive.


Tähän Verson puodin pupu-kankaaseen ihastuin samantien! Että jotkut kankaat vaan heti miellyttävät omaa silmää. Koska kangasta tuli tilattua pihisti, niin askartelin pinkistä trikoosta jatkopalat lahkeisiin. Näistä tuli aika syötävän söpöt! 😍


Nyt kun pikkuneidin legginsivarastoa on täydennetty, niin seuraavaksi täytyykin alkaa kesävaatteita tekemään molemmille muksuille.

Ja kun muksut saavat kohta kesävaatteita, niin mitäs minä teen hullunkurisesti..? No, tietenkin talvivaatteita! Älkää kysykö....

Noh, päätin kokeilla yhtä paitakaavaa, ja testikankaaksi valitsin paksun, jonkin samettisen tuntuisen kankaan, jonka joskus ostin Eurokankaasta tuonkin.



Teinpä sitten talvipaidan kesän kynnyksellä. Kaava on ihan kiva, jos pituutta lisäisi vielä hiukan, niin tulisi tunika mallia. Aluksi tein liian ison koon, joten jouduin kyllä sivuilta kaventamaan jonkin verran..


Luulen että kokeilen vielä johonkin eri kankaaseen tätä, koska tykkään mallista. Tästä paidasta tulee hyvä kotipaita, kun pakkanen paukkuu ja jos en jaksa uuneja lämmittää.. Sen verran lämpimältä tuntui..


Kesävaatteita pitäisi itsellekin yrittää kohta kokeilla tehdä. Vaatekaappi pursuaa pitkähihaisia paitoja ja suurin osa hyvistä kesävaatteistani ovat pikkuhiljaa pienentyneet näin kahden lapsen jälkeen.. Hmm, kumma juttu.. Eiköhän noita tule tehtyä, nyt kun uudella koneella tuo ompelu sujuu kuin tanssi.. 😁

Olen muuten positiivisesti yllättynyt, miten hyvin tämä ompeluhaaste on sujunut. Viime vuonna oli kuukausia, kun ei tullut ommeltua melkein yhtään. Tästä on hyvä jatkaa... 😊

perjantai 29. toukokuuta 2020

Toukokuun saavutuksia

Toukokuu on kohta jo mennyt ja kesä alkaa! Aluksi tuntui että en pääse kasvimaalle ollenkaan, mutta kyllä sinne pikkuhiljaa olen päässyt aina pieninä hetkinä tekemään rivin kerrallaan.



Tällä hetkellä kasvimaasta 3/5 on kylvetty.
Eka osio on täynnä porkkanaa. Enimmäkseen kesäporkkanaa, joten sitä täytyykin sitten syödä hyvin tänä kesänä..
Toisessa osassa on enimmäkseen punajuurta, vähän keltajuurta, kyssäkaalia ja kesäkurpitsaa.
Kolmas, keskimmäinen, osio on täynnä sipulia. Puna-, kelta-, ja salottisipulia..

Vielä kahteen paikkaan pitäisi jotain saada. Hernettä ja papuja ainakin.



Omenapuut näyttävät pärjäävän ihan hyvin. Toiseen, Huvitukseen, on tullut paljon lehtiä jo. Vanhus omenapuu kukkii nätisti tänä vuonna.

Tomaatit ja kurkut siirretään varmaan kohta kasvihuoneeseen. Yhden tomaatintaimen vahingossa napsautin poikki.. Noh, onneksi näitä on vielä riittävästi.

perjantai 22. toukokuuta 2020

Uusi Singer! ❤️

Nyt täytyy hehkuttaa!
 Olen ollut lojaali vanhalle ompelukoneelleni, jonka ostin kauan sitten käytettynä. Ostopäätöstä auttoi se, että löysin täysin saman koneen, millainen äidilläni on. Kone oli siis tuttu jo lapsuudestani ja olinhan itse tuolla hieman nuoruudessani kokeillut farkkujen lahkeiden lyhentämisessä yms.. Ajattelin vielä viime viikkoon asti että tätä en vaihda..

No, helmikuun lopussa mummuni nukkui pois. Isäni sukulaisineen meni tyhjentämään asuntoa ja soitti sieltä minulle. Oli löytänyt ompelukoneen, jota ei oltu kauheasti käytetty. Otin koneen ilomielin vastaan.

Tässä erityisen mieluinen perintö mummultani. ❤️

Singer Tradition 2250.

Meni pari iltaa tutustua rauhassa koneeseen. Luin käyttöohjeet tarkasti ("miksi ihmeessä?" ukkoni ihmetteli. Mies joka ei lue käyttöohjeita ikinä ja sitten miettii miksi jokin juttu ei pelaa..😂).  


Tuli testattua konetta ja säädöt olivat huonosti. Pikkuherran pipo meni mielestäni aivan pilalle.. No, luin käyttöohjevihkoa vähän lisää, ja sitten alkoi sujua..

Nyt muutaman vaatteen ommeltuani, huomaan että tuo konehan on aivan ihana!
Kaikki sujuu puolet nopeammin, mitä vanhalla koneella. Ompelu, puolaaminen, kaikki..!

Paitsi että ompelu sujuu hyvin, niin mieltäni lämmittää myös ajatus, että kone on samalla erityisellä tavalla hyvä muisto mummustani. Kiitos tästä hänelle. ❤️

lauantai 16. toukokuuta 2020

Ukon pihahommia

Näin sadepäivän myötä voisin hieman näyttää mitä ukko on viime aikoina saanut aikaiseksi pihalla.

Pihalle on tänä vuonna tullut yhtä sun toista puskaa lisää. Ahkera tuo ukkeli on ollut, kun käy kaiken lisäksi vielä päivätöissäkin ja iltaisin jaksaa laittaa kaikenlaisia pikkuprojektejaan.. :) Itse en ole kasvimaalle saanut kuin 3 pientä riviä talviporkkanaa, niin sitten onkin pitänyt juosta muksujen perään..



Saunan eteen ukko istutti viikko sitten kaksi omenapuuta. Huvituksen ja kanelin.
Kuvan nappasin heti istutuksen jälkeen, siitä puuttui tuet vielä tuossa vaiheessa..


Varhaisperuna Timot laitettiin maahan myös viikko sitten. Kolme riviä maahan meni suht helposti, vaikka muksut pyörivät ympärillä koko tuon ajan (yleensä mummu/pappa on ollut viihdyttämässä lapsia perunanlaiton ajan, tänä vuonna ei syystä onnistukaan lapsenvahtiminen..). Kokeillaan myös jos harso auttaisi kasvua, yleensä ei olla perunamaalle niitä laitettu.


Ja vattumaan ukko sai myös tekaistua! Siihen kasvihuoneen viereen, siinä on joskus aiemminkin ollut iso alue vadelmapuskia.


Paljon on ukko saanut pihalle. Toivotaan vain, että kaikki lähtevät hyvin kasvamaan.

Itse aloitin eilen kuivatuskauden lipstikalla.  Täytyy etenkin lipstikkaa tänä vuonna kuivattaa paljon, kun sitä meillä ei ole enää ollenkaan kaapissa jäljellä.. Vuohenputkea pitää myös jossain vaiheessa yrittää kerätä.

Tämmöistä täälläpäin. Toivottavasti huonot kelit menisivät nopeasti ohi.. 

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Taimia taimia


Tuntui että tänä vuonna oli todellakin aikaa keskittyä taimikasvatukseen. Edellisinä vuosina tähän aikaan olen puolet viikosta juossut tytön leikkikoulun ja omien asioiden välillä.. Tuntui, että kun loppuillasta oli aina aikaa, niin sen kulutti mieluummin levätessä kuin koulimalla taimia ruukkuihin (niin rankkaa kuin se muka on edellisinä vuosina ollut, jep jep..).



No, nyt on koronan takia todellakin ollut aikaa olla kotona.
Mielestäni laitoin tomaatintaimet tänäkin vuonna vähän myöhässä multiin, mutta hyvinhän ne sieltä tulivat.



Tomaatteja oli ihan tolkuton määrä! Tuntui että joka ikinen siemen näköjään iti, kun viime vuonna tuli vain pieni määrä. Jouduin valkkaamaan parhaimmat ja ajattelemaan järkevästi, minkä verran taimia mahtuisi kasvihuoneeseen.. Päädyin lopulta seitsemään taimeen, ne täyttävät kasvihuoneesta toisen puolen aika hyvin..

Purjoa on onneksi tullut jo 7 tai 8 kappaletta. Eli saman verran kuin viime vuonna. Ne täytyykin enää siirtää omaan laatikkoon kasvamaan ennen kasvimaalle siirtoa.
Olen innostunut purjon kasvatuksesta. Onneksi viime vuonna se onnistui niin hyvin, niin nyt tiedän suurin piirtein mitä tehdään onnistumisen kannalta.

Viimeisenä kylvin vielä huhti-toukokuun vaihteessa kasvihuonekurkut ja vesimelonit.
Kurkkuja on nyt tähän mennessä ilmestynyt kolme kappaletta, melonia ei vielä ollenkaan.

Kesäkukatkin sain omiin ruukkuihin kasvamaan.

Pihahommia on riittänyt ja lasten kanssa ulkoiltu samalla paljon. Päivät vaihtelevat paljon näiden uhmakkaiden kanssa, tänään on sentään onneksi ollut pitkästä aikaa hyvä ja iloinen päivä..

Niin, ja ukko on saanut kasvimaat jyrsittyä ja jopa perunaa kasvihuoneeseen harson alle. 👍 Tämmöistä täälläpäin. :)





Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...