Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. elokuuta 2021

Kasvimaan antimia

 Vaikka tuntui että tänä vuonna tuli laitettua vähän kasvimaalle kasvamaan, niin on kyllä kiirettä pitänyt niiden vähäistenkin kanssa.



Tänä vuonna kaikki onnistuivat joko kohtalaisesti tai hyvin. Salaatteja on riittänyt, punajuuria tuli tänä vuonna, porkkanaa, palsternakkaa, avomaan kurkkuja, papuja ja herneitä!




Kurkkuja etenkin on tullut tänä vuonna paljon, joten yritän hieman saada niitä säilöttyä. Paljon olemme myös tuoreena syöneet, lapset etenkin ovat tykänneet kurkuista. 









 Lapset ovat myös ahkerasti tyhjentäneet hernepuskia. Niin kuin pikkuherra sanoo ne ovat kuin "kaakkia" (karkkia). 

Mustikkakausi on myös avattu. Muutaman kerran ollaan metsään nyt päästy. Hieman marjoja saatu pakkaseenkin. Kyllä huomaa miten aika ei enää tahdo riittää kaikkeen, kun ollaan töissä/koulussa. Kaikkea ei tarvitse enää säilöäkään niin paljoa,kun ei niitä ehdi käyttää niin paljon vuoden aikana, kun ei olla enää 24/7 kotona.

Nyt olen yrittänyt käyttää tuoreita kasviksia hyödyksi ruuanlaitossa niin paljon kuin mahdollista. Perunaa tulee useasti keitettyä ja eilenkin käytin lasagneen omia papuja, tomaatteja ja kesäkurpitsaa. 



Pikku neiti innostui myös loman aikana luonnosta. Minttu lastenkirjasta hän sai innostuksen alkaa keräillä "asioita luonnosta". Pakkohan sitä oli sitten seuraavalla kauppareissulla ostaa tytölle vihko ja teippiä, niin pääsi harrastamaan..☺️

maanantai 14. syyskuuta 2020

Sadonkorjuuta


Syyskuu alkoi ja taas tajusin sen, minkä melkein aina tuppaan unohtamaan. Pitäähän se sato noukkia sieltä maasta ylös! Tuntuu että sadonkorjuu tulee aina niin nopeasti yhtäkkiä vastaan, nytkö jo ne pitää sieltä ottaa!




Tuntui että tuli taas tänäkin vuonna laitettua kasvimaalle vähän lajikkeita. Mutta toisaalta kaikkea tätä vähääkin on tullut syötyä, niin ehkä vähemmän on parempi..


Kasvimaalta tuli porkkanaa, kesäkurpitsaa, sipulia, papuja ja punajuuria. Purjoa ja palsternakkaa tuli vähän.




Porkkanoita alettiin nostaa viikonloppuna ja lähipäivinä pitäisi jatkaa.. Punajuurista pitäisi vielä jonkin verran jaksaa tehdä etikkaversioita.
Perunaa tulee myös hyvin tänä vuonna ja iso kokoista on!



 Kasvihuoneessa menestyivät tomaatit ja kurkkukin alkoi vasta nyt tekemään hedelmää. Kaikkea pientä maustetta myös on, persiljaa ja basilikaa kasvihuoneessa.


Muutama vesimelonikin kerkesi tulla, tosin nämä ovat todella pieniä..




Sienimetsässäkin ollaan keretty välillä käydä. Tosin mummot ovat olleet ahkeria ja meille on tuotu milloin marjoja ja milloin sieniä, niin ihan älyttömästi ei tarvitse metsään enää rynnätä.



sunnuntai 30. elokuuta 2020

Syötävää kasvimaalta


Elokuun loppu ja kasvimaa alkaa tuottaa satoa. Ja ihan hyvin tänä vuonna on kaikki kasvanutkin.



Aluksi tuntui ettei mikään oikein lähtenyt kunnolla kasvamaan ja sitten tulikin loppurytinä.. Pavut tupsahtivat yhtäaikaa ja nyt niitä pitäisi syödä ja säilöä urakalla. Epäonnistuneiden nauriiden ja lanttujen tilalle tulivat komeat salaatit ja retiisit.
Herneitä muksut ovat saaneet syödä mahat täyteen.

Purjoista yli puolet kuolivat, vain 4 kappaletta selvisi kasvimaalla. Myös palsternakoista tuli tänä vuonna heikko sato, 6 kappaletta.


Ja sitten ne erittäin hyvin kasvaneet...
Tänä vuonna kasvimaa tuotti kunnon määrät sipulia, punajuuria, kesäkurpitsaa ja JÄRKYTTÄVÄN määrän porkkanoita! Porkkanoiden kanssa on vähän jo kiire, kun porkkanakärpänen uhkaa niitä pikkuhiljaa. Olen yrittänyt raastaa jonkin verran pakkaseen, mutta tila loppuu väkisinkin kesken.. Täytyy vaan jakaa niitä tuttaville mahdollisimman paljon tällä kertaa.


Mummilaan lähti tämmöinen 4,7-kiloinen jättiläinen.. 



maanantai 17. elokuuta 2020

Kasvihuoneen antimia & vähän tulevaisuuden pohdintaa.



Pitkästä aikaa kuulumisia! Ensiksi hieman kasvihuonehömpötyksiä. Huoneessa on kasvut hyvin kohdillaan. Osa kuvista on jo parisen viikkoa vanhoja, mutta suurin piirtein samannäköistä on, vähän enemmän rikkaruohoja vaan nyt..

Kurkut 

Kurkkujen vieressä kirsikkatomaatteja. 

Salaatit ja kaikkea muuta pientä. 

Tänä vuonna vaikutti siltä että ne, mitkä yleensä ovat kasvaneet hyvin huoneessa, kasvoivatkin tänä vuonna huonosti.

Retiisit esim eivät ollenkaan menestyneet tällä kertaa..
Kirsikkatomaatit tulivat vähän yllätyksenä tänä vuonna, ne lähtivät itsekseen kasvuun, kun multaan jäi edellisvuoden tomaatteja maatumaan.
Isot tomaatit ovat kasvaneet hyvin ja anopilta saatiin taas tänä vuonna iso kasa kurkuntaimia, jotka pääsivät perunan paikalle, kun söimme ensin potut pois tieltä.

Omakasvattamat kurkut olivatkin yllätys... Hupsista keikkaa, jossain vaiheessa taimien kasvatusta olivat kurkkujen ja vesimelonien purkit menneet sekaisin.. Siinä kohtaa kun "kurkkujen" lehdet näyttivät erikoisilta ja kurkut muuttuivat tummiksi ja pyöreiksi, oli pakko myöntää että jotain mätää tässä oli.. :D No, nyt kasvaa 3 vesimelonin alkua huoneessa.




Tomaatteja tulee tänä vuonna hyvin. Niistä ollaan päästy jo vähän nauttimaan.



Kasvimaa on täynnä rikkaruohoja (mikä urakka siellä odottaakaan..) ja onneksi myös paljon väriloistoa.. Kukat ovat lapsistakin kivoja! Kun itse yrittää repiä rikkaruohoja, niin muksuilla on huomio kukkien ihmettelyssä..



Ja viimeisenä pihan uutena muutoksena on meidän pieni aita..
Ukko kyllästyi mummujen kauhuskenaarioihin viereisestä tiestä. Joten hän rakensi väliaikaisen pienen aidanpätkän talon taakse, joka edes hidastaisi muksujen tielle pääsyä, jos he sinne keksisivät rynnätä. Onneksi neiti on jo aika hyvin tajunnut ettei tielle ole asiaa, pikkumies taas ei sääntöjä osaa vielä niin hyvin totella. Mutta parempi tämäkin hidaste kuin ei mitään, lapset voivat silti hetken mielijohteesta yrittää sinne joku päivä... :/ Osittain saatu vähän turvallisempi piha..

Tämmöistä täälläpäin..
Ollaan saatu vähän perusarki rullaamaan meidän kodissa ja kaikkien (eniten ehkä äidin) iloksi myös pikkuneidin leikkikoulu alkoi taas viime viikolla. Oli se 5 kuukautta kyllä pitkä tauko, ja siinä tuli huomattua miten ihanan arvokas asia varhaiskasvatus on. ❤️

Ja koska vietin kullannuppujen (riiviöiden) kanssa sen melkein puoli vuotta aikaa kotona, (joista onneksi sen puolet ajasta pystyttiin näkemään isovanhempiakin) niin nyt tuli lopullinen päätös pääkoppaan.. Kun jotkut kotiäidit odottavat sitä tunnetta, että nyt riittää, nyt jotain muuta. Niin se tunne iski nyt minulle...
Olen vielä selvittämässä asioita, mutta jos kaikki hyvin menisi olen ajatellut hakea koulutukseen ja lapset pääsisivät päiväkotiin jo talvella.
Ajatus koulusta alkoi muhia jo vähän ennen kevään korona-aikaa. Nyt olen selvittänyt vähän päiväkotijuttuja ja seuraavaksi pitäisi ottaa selvää kouluasioista.

Olen samaan aikaan innoissani ja kauhuissani! Melkein 5 vuotta kotona oloa ja nyt hyppy tuntemattomaan.. Ja kaikki tuntuu niin vieraalta.. Viime kouluajasta on aikaa ja päiväkotiasiatkin ovat vielä vieraita.. Toisaalta koen suurta surua jo nyt, että nytkö jo heidät pitää hoitoon jättää, kun kotona ollaan enimmäkseen oltu. Toisaalta en malta odottaa että saisin olla yksin, aikuisten seurassa ilman riitojen selvittelyä ja loppumatonta kotitöiden kuormaa.. Ja kyllä jo oma mieli halajaa töitä ja palkkaakin!

Koulusta kirjoitan lisää, kun saan selville talven puolella, että pääsenkö sinne.. Nyt selvittelen asioita, haen kouluun ja päiväkotiin, ja yritän nauttia tästä toivon mukaan viimeisestä puolesta vuodesta kotiäitinä.. Sitten saa nähdä tulevaisuudessa miten kerkeen työelämässä hoitaa kasvimaita ja kotia, mutta tämä olisi ennemmin tai myöhemmin ollut edessä tämä elämänmuutos. Innolla odotan... :)


maanantai 13. heinäkuuta 2020

Kävipä eräs yö niin.....




.... että peura vieraili kasvimaallamme.. Niiden kovin himoitsemat punajuuret olen aina peittänyt harsolla. No, tällä kertaa joku reuna jäi huonosti, niin sieltä lähti muutama juuri parempiin suihin. Tästäkös ukko ei tykännyt..
Lopputulos: ukko laittoi sähköaidan kasvimaan ympärille. Hyvin on tepsinyt, mitään ei ole enää hävinnyt.. :) Tosin sen jälkeen peurat siirtyivät uusiin omenapuihin.. Nekin saivat verkon ympärilleen.




Lapsetkin ovat vielä pysyneet kaukana aidasta, mutta kauhulla odotan ekoja tärskyjä..

Kasvimaalla ovat punajuuret, sipulit ja porkkanat menestyneet hyvin tänä vuonna. Myös kesäkurpitsaa, hernettä, papuja ja purjoa on tulossa jonkin verran.
 Näillä näkymin näyttää siltä että palsternakkaa tulee hyvin vähän (vain 6 kappaletta kuudesta rivistä!) ja nauriit sekä lantut jäivät tänä vuonna tulematta. Tyhjensin alueen rikkaruohoista ja kylvämme varmaan salaattia tilalle jossain vaiheessa..


Kasvimaa voi siis ihan hyvin ja on suht satoisakin, muutamaa lukuunottamatta. Vasta nyt kerkesin hyödyntää myös raparperi puskaa ja tein älyttömän hyvän Mumman piirakan, joihin tuli myös vähän mansikkaakin. (Resepti löytyy netistä nimenomaan Mumman raparperipiirakka nimellä).

Vaunulenkiltä bongattu piennarkasvi. Tuoksui ihan timjamilta! Tarkempaa tietoa ei ole mikä kasvi kyseessä. 


Tässä joku aika satoi viikonpäivät aika rankastikin. Heti vähän poutaisempana iltana hyödynsin nätin ilman pitkällä lenkillä. Ja taas tuli ihasteltua miten nättiin paikkaan sitä onkaan päätynyt. :) 

Kesäilta ❤️

Viimeisen yli puolen vuoden tapahtumia.

 Kesä tuli ja melkein jo meni! Tätä kesää vietettiin töiden lisäksi melkein suurimmaksi osaksi uiden. Lasten kanssa käytiin paljon uimaranna...