perjantai 22. tammikuuta 2021

Rankka vuoden aloitus

 Jos joulukuu tuntui kiireiseltä kuulta, niin tammikuu oli ehdottomasti pitkästä aikaa stressaavin! Pientä blogihiljaisuutta on ollut ilmassa ja ihan syystäkin.

Olen ollut väsynyt. Niin mahdottoman väsynyt. Pää on ollut yhtä sumua, mutta kroppa on pakottanut jatkamaan... Kunnes sitten lopulta iski flunssa.

Olin tammikuun alun todella väsynyt, niin henkisesti ja flunssan myötä myös fyysisesti. Koronaa se ei ollut,sen varmistin.. Luulen että stressi altisti taudille helpommin ja pakotti pysähtymään.

Kaikkeahan siis tapahtui jo joulukuussa. Pikkuneidin reuma todettiin ja päivää ennen uudenvuoden aattoa minulta poistettiin hampaita. Sitten iski semmoinen räkätauti, että voimat vaan loppuivat. Silti yritin edes ruokahuollon pitää kasassa. Talo oli viikon siivoamatta.

Myönnän, olin erittäin kärttyinen ja vihainen tuon viikon ajan. Lapset varmaan vaistosivat sen,mutta kävivät enemmän silti iholle kuin normaalisti. Sitä taas en sietänyt yhtään, koska oloni oli niin surkea. Kun aloin vihdoin olla jo paremmassa kunnossa, sain muksut päiväkotiin ja oloni alkoi parantua kunnolla. He olivat melkein 2 viikkoa kotona, koska meillä oli lääkäri käyntejä ja sitten tuli se pirun lumimyräkkä tänne etelä-Suomeen... Ja unohdin mainita että samaan aikaan flunssan kanssa hampaiden poistettujen kohtien ikenet vihloivat ja kiristelivät inhottavasti.. 

Vaikka olin kiukkuinen kuin ampiainen koko alkukuun, samalla pääkopassa oli huoli tulevasta. Pikkuneidin reumalääkitys aloitettiin, ja yhden kerran käytiin sairaalassa jopa nukutuksessa laittamassa tulehtuneisiin niveliin kortisonia. Kaikki paperityöt sairauteen liittyen tuntuivat vaikeilta (vaikka sitä ne eivät sitten onneksi loppupeleissä olleetkaan).

Luulen että kaikki tapahtunut oli vain liikaa, ja kroppa pysäytti minut, ennen kuin olisin romahtanut. Nyt näin kohta 2 viikkoa terveenä ja levänneenä, oloni on taas aivan erilainen. Vietänkin itseasiassa viimeistä vapaapäivääni yksin tänään.😊 Luulen että vain makaan koko päivän enkä tee mitään... Maanantaina minulla alkaa vihdoinkin koulu! Minut hyväksyttiin työkkärin kautta puhdistus alan koulutukseen. Odotan innolla tätä uutta alkavaa vaihetta elämässäni.

Olen ollut yhteensä 6 vuotta kotona. 5 vuotta lasten kanssa ja esikoisen raskausajan. Se on pitkä aika ja on opettanut itsestäni paljon. Sain rauhassa olla lasten ensimmäiset vuodet heidän kanssaan ja se oli ihanaa, kun sain nähdä heidän kasvavan. Kotiäitivuodet opettivat myös minulle millainen itse olen. En ollutkaan se kaiken kestävä pullantuoksuinen äiti, vaan välillä se nopeasti hermostunut raivoäitikin. Mikä hämmensi, koska olin aina ajatellut olevani rauhallinen ihminen! Ja etenkin loppukuukausina aloin jo itse huomata miten väsynyt olin näistä viidestä vuodesta, niin nyt olikin jo hyvä aika siirtyä eteenpäin. Olen iloinen että sain olla kotiäiti,mutta olen myös iloinen että nyt se on ohi.. Se joka väittää ettei se ole rankkaa työtä, ei ole kokenut sitä...

 


Uuteen juttuun lähtöä on myös helpottanut se, miten älyttömän hyvin molemmat muksut ovat sopeutuneet päiväkotiin. He tykkäävät olla siellä, mikä on tärkeintä.

Vielä on monta lääkärireissua tulossa ja katsotaan miten koulu alkaa. Kiireistä aikaa on varmasti tulossa, mutta nyt tuntuu että siihen on valmis. Toivottavasti koulutyöt eivät tulevana keväänä vie hirveästi aikaa pois kasvimaaharrastuksesta, luulen että se tulee kotona olemaan se henkireikä perheen kanssa..😊



Yläkuvaan vielä liittyen, omaa aikaa oli eilenillalla kun muksut nukkuivat, niin pääsin sytyketikkuja pilkkomaan. Yllättävän kivaa puuhaa jostain syystä..

Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...