lauantai 10. heinäkuuta 2021

Puoli vuotta kuvina.

 


Talvi meni, kevät meni, kohta sitten on kesäkin jo mennyt..😅 

Aika on kortilla ja tajusin että eipä tännekään enää niin useasti tule kuulumisia kirjoitettua enää. Jos nyt yrittäisin muistaa ja parantaa tapani..






Kaikenlaista on tässä puolessa vuodessa ollut. Vaikka arki tuntuu nykyisin kiireiseltä, niin kuvien kautta muistaa hyvin mitä kaikkea on tähän mahtunut.

Ollaan vietetty synttäreitä, tehty polttopuita, hiihdelty, luisteltu, opiskeltu.. 







(Yläkuvassa näkyvät kanat ovat isoveljeni, eivät meidän). 

Kiireisestä arjesta huolimatta saatiin tänä vuonna normaaliin tapaan kasvimaat laitettua. Hieman vähemmän vihanneksia tuli istutettua, loput maat rikkaruohot valtasivat.


Kasvihuoneeseen meni tänä vuonna anopilta saadut taimet. Omat taimet jäivät niin pieniksi ettei niitä kannattanut enää kasvihuoneeseen laittaa..





Muksut tappelevat edelleen keskenään, mutta nyt siihen alkaa jo vähän tottua.. Päiväkodista pitävät ja itse olen nauttinut koulunkäynnistä. Tällä hetkellä muiden lomaillessa minä ahkeroin paikallisessa hoivakodissa laitoshuoltajan sijaisena. Olen ollut palkkatöissä viimeksi 7 vuotta sitten, joten tämä on ollut ihanaa vaihtelua!

Myös kavereita olen kerennyt hieman näkemään, mikä on harvinaista luksusta nykyisin. Yksi illanviettokin onnistui, mikä piristi paljon.




Taloremppakin jatkuu taas tänä kesänä. Sopivaan saumaan oon töissä, niin saa ukko rauhassa tehdä edes jotain, kun minä ja muksut ollaan päivisin poissa jaloista. 

Kesä jatkuu, ja olo on onnellinen. ☺️




Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...