Porkkanat loppuu...?

Salon seudun sanomat. 29.1.2019 

Tämän päiväisessä paikallislehdessä oli juttua, että vihannekset, etenkin porkkanat ja sipulit,  alkavat loppua varastoista. Porkkanan hinta on jo kaksinkertaistunut ja varastot tulevat tyhjentymään nopeammin.
Hmm, näitä lukiessa olen tyytyväinen että meidän varastossa on vielä hyvin porkkanaa. Ja palsternakkaa punajuurta ja perunaa.
Kesäporkkanoissa on ollut hieman porkkanakärpästä, mutta talviporkkanat ovat kyllä niin priimaa kuin olla voi.
Tulee vaan se fiilis, että on se kyl hyvä että saadaan meidän perheeseen omasta takaa vihannekset. Meillä kestää vihannekset hyvin maakellarissa turvelaatikoissa. Ja kun satokausi on hyvä, niin satoa tulee reippaasti. Emme aina välttämättä kerkeä syömään  kaikkea ajoissa.

Täytyy jatkossakin vaan jaksaa satsata kasvimaan hoitoon, vaikkei aina huvittaisi. Se lopulta kannattaa, etenkin jos sama tavara uhkaa tulevaisuudessakin loppua kaupoista ennen aikojaan... :/

Miten elämä muuttui maalle muuttaessa?

Minua harmittaa, kun en muista tarkkaa hetkeä, jolloin sen keksimme. Muuton vanhaan kesämökkiin.

Ukon jo edesmenneen isoäidin maalaama taulu (vanhasta) mökistämme. 

Siitä on nyt varmaankin noin 6 vuotta aikaa. Ukon isovanhemmat alkoivat mennä huonoon kuntoon kumpikin, ja tiesimme ettei kukaan muu ollut kiinnostunut enää mökistä. Kaikilla oli jo omat mökkipaikkansa. Siinä sitten pikkuhiljaa iti ajatus muutosta. Muutosta maalle, omaan taloon. Jokin kaupungissa asumisessa kyllästytti, tuntui ettei se ollut täysin meidän juttu. Oltiinhan jo monet vuodet kaupungilla asuttu..

No, ukko teki kauppakirjat ja mökki päätyi hänelle. Ukon isoisä oli erittäin tyytyväinen, että mökki sai samanhenkiset uudet asukkaat.
Ihan heti ei vaan päästy muuttamaan. Meni 2 tai 3 vuotta ennen kuin virallisesti saatiin osoite sinne. Sitä ennen minä pyöräilin keväät ja kesät mökille 13km matkan per suunta. Ukko kävi (niin kuin nykyäänkin, ei ole työjärjestys vaihtunut) mylläämässä sarvitraktorilla kasvimaat, ja minä kävin istuttamassa siemenet ja hoitamassa kesän mittaan vihannekset. Viimeisenä talvena ennen muuttoa kävin bussilla kerran viikossa lämmittämässä mökin keittiön puuhellan, ettei vesiputket poksahda.

Sitten lopulta muutettiin. Samantien alkoi remontti. Taloon tuli yläkerta ja jätevesiputket. Nyt remontti on pienellä tauolla, mutta toivottavasti jatkuu jo tulevalla keväällä.

Näin jälkikäteen ajatellen paljon tapahtui muuttokesänä. Remontti, muutto kauemmas kaikista ja kaikesta, esikoisen odotusaika... Siinä oli monta elämänmuutosta yhtäaikaa.
Nyt vasta olen kunnolla alkanut nauttia tästä ympäristöstä, koska nyt siihen on ollut aikaa tutustua paremmin.

Nautin ensinnäkin luonnosta. Täällä jokainen vuodenaika näkyy. Ollaan pikkuhiljaa tutustuttu pikkuneidin kanssa lähimetsiin ja olen vienyt häntä mukaan niin sieni-kuin marjametsille. Ja joka kerta tuo neiti on mielellään noille reissuille lähtenyt.
Olen myös alkanut nauttia hiljaisuudesta. (Silloin harvoin kun saan hetken olla ilman lapsia..) Luonnossa/maalla on hiljaisuus ihan omaa luokkaansa. Nautin myös pimeistä talviöistä, jolloin tähtitaivaan näkee niin paljon paremmin, kuin kaupungilla. Pikkuneiti bongaa aina kuun taivaalta..

Luonnon lisäksi olen maalle muuton jälkeen oppinut arvostamaan autoja.. :D Pihiksi kun olen muuttunut, niin ei montaa kertaa viitsi autolla ajaa päivittäin koti-kaupunki väliä.. Kaupassa kävin aiemmin samalla, kun tuli johonkin menoa, esim neidin kerhopäivinä. Nyt on kauppareissut jääneet ukon kontille, mutta edelleenkin yritän aina vähän yhdistää menoja, jos autoon rattiin hyppään. Jos se vain on mahdollista, nyt kun on kuiteskin 2 lasta jaloissa.

Suurin muutos elämään oli tänne muuttaessa kuiteskin kesän uudet suunnitelmat. Sainhan jo varhain kokea sen, mitä se on, mutta joka kesä työnmäärä silti yllättää. Nimittäin kasvimaat. Ja nyt jopa kasvihuone, sehän saatiin pystyyn vasta viime kesänä.
Aina niin leppoisalta tuntuva puuha saa keskikesällä uuden käänteen, kun alkaa kastelu ja rikkaruohojen nyppiminen.. Toisaalta kaiken sen työn jälkeen saadaan omaa viljeltyä ruokaa.

Takapiha ennen putkitöitä, ja saunarakennus takana. 

Myös pesupuuhat muuttuivat arjessa tänne muuton jälkeen.. Vanhassa kodissamme, keskustassa rivitaloasunnossa, oli suihku ja kävin varmaan joka toinen päivä pesulla.
Mökille muuton jälkeen ainoa pesupaikkamme on pihasauna. Kaksi kertaa viikossa lämmitetään puilla sauna. Kovilla pakkasilla ukko laittaa joka päivä pienen tulen saunaan, muuten lämmitetään vain saunapäivinä.
Itselle oli kova totuttelu alkuun käydä niin harvoin pesulla. Toki käyn päivittäin vessassa pienellä pesulla, mutta kunnon pesut tehdään saunassa. Alkuun tuntui että tukka rasvoittui nopeammin, mutta ei nykyisin enää. Hiukset varmaan tottuivat harvempiin pesuihin.
En koe enää saunassa käyntiä rasittavana, kyllä siihen tottui ettei pääsekään heti suihkuun kun haluaisi.

Talonlämmitys. Ennen ei tarvinnut mitään tehdä lämmön eteen, nyt vasta pitääkin..
Ukko hoitaa enimmäkseen nykyisin polttopuut.. Puiden kaadot ja klapien teot. Ennen lapsia autoin etenkin klapien teossa.. Nyt olen enemmän ollut lämmityspuuhissa parin talven ajan. Kodissamme on keittiössä puuhella ja makuukammarissa pönttöuuni. Suht tasainen huoneenlämpö pysyy kun lämmitän kumpaakin uunia tietyin aikavälein. Eipä lämpötila kauheasti tipu, vaikka oltaisiin koko päivä poissa. Paitsi kovilla pakkasilla, tietty... Lämmittäminen on myös asennekysymys, joko laitat tulet ja nautit lämmöstä, tai et laita ja puet villaa päälle. Yleensä olen jo pelkästään lastenkin vuoksi laittanut tulet, vaikka välillä miten väsyttäisi eikä jaksaisi..

Tilanpuute. Mökkimme on pieni.. Tarkkaa määrää en muista, mutta alle 50 neliötä.. Meillä on pieni eteinen ja kuivakäymälä, keittiö ja makuukammari. Jokaisessa nurkassa tuntuu olevan jotain, huonekalu tai tavaraa.. Rivarissa oli 3 huonetta ja keittiö.. Toki samanlaiset tilat ovat tulossa joskus yläkertaan, mutta sitä en tiedä milloin tarkalleen.. Onneksi pihamme on iso, jossa on kesäisin etenkin tilaa leikkiä ja riehua..

Kuivakäymälä.. Hieman erilainen vessa nykykodissa. Valitettavasti ukon isoisä kerkesi liittymään jätevesiosuuskuntaan ja toisena kesänä pihalle kaivettiin putket. Tulevaisuudessa meillekin siis tulee perus vesivessa. Muuten oltaisiin pysytty kuivahuussissa. No, ulkohuussi varmaan rakennetaan joskus sitten saunan lähelle..

Olen myös pohtinut, miten lapset tulevat näkemään myöhemmin lapsuutensa. Haluaisin ajatella, että he kokisivat jänniksi asioiksi esim takkatulen. Jos he vaikka muistaisivat, kuinka aina kotona laitettiin pönttöuuniin tuli, että talossa pysyi lämpö. Tai kun äiti teki soppaa keittiön puuhellalla. Tai kun isä jatkoi remonttia joka kesä vasara paukkuen.. Kun kaksi kertaa viikossa mennään saunomaan pihasaunaan, oli ulkona pakkasta tai hellettä.. Ja oma rauha, pieni metsä takapihalla, missä pystyy melkein milloin vaan käydä kyykkypissalla.. :D
Ja minun henkilökohtainen suosikki, jonka toivon muutaman vuoden sisällä toteutuvan, olisi pieni kanala, jonne saisi viedä ruuantähteitä kanoille ja kukolle...

Moni asia muuttui muuton jälkeen, mutta sanonpa että parempaan suuntaan. :) Tietyt asiat vaativat enemmän työtä, mutta siihen ollaan jo totuttu.

Miten elämä muuttui toisen lapsen myötä..?

Niin, tuota miettisin juurikin tänään. Kyllä se elämä on taas muuttunut. Eikä aina niin hyvällä tavalla, vaikka vauva onkin ihana..
Mitäs sitten meidän huushollissa on tapahtunut..

1. Arki on hidastunut entisestään..
Jos joskus tuntui jonnekin lähteminen pitkältä projektilta eteisestä autoon, niin nyt siinä vasta ikuisuus meneekin.. Pikkuneiti ei osaa yhtäkkiä yhtään pukea ulkovaatteita ja vauva taas huutaa sen aikaa, kun on hänen pukemisvuoro. Ihanaa..
Plussana voin tosin sanoa, että kotona ei ole mikään kiire mihinkään ja päivät sujuvat leppoisasti, mitä sitten teemmekään. Koska ei vaan ole kiire vain kotona ollessa..

2. Mitään ei joko pysty tehdä tai sitten siinä on aina apuri mukana.
Esim. imurointi.. En edes muista milloin olisin ollut näin pitkään imuroimatta asuntoa.. Aloitin imuroinnin ja ekat 5 min kului siihen että pikkuneiti halusi auttaa. Kun sain vihdoin edes eteisen ja vessan imuroitua, vauva heräsi. Syötön jälkeen pikkuneiti oli niin itkuinen joka asiasta, että tajusin olevan ruoka-aika.. Ja kattilat hellalle ja ruuanlaittoon. Nyt molemmat nukkuu, jolloin en viitsi imuroida, ja kämpästä on vielä puolet imuroimatta.. Joillakin on siivouspäivä, minulla päivät! Yhtä hommaa en saa tehtyä yhden päivän aikana.

3. Esikoisen vauva-aika on unohtunut jo aikoja sitten...
Kyllä tietyt asiat muistan, kuten miten vauvaa hoidetaan, imetetään yms.. Mutta kaikki vaiheet ovat unohtuneet. Tiheän imun kausi yllätti taas oikeen kunnolla herran ollessa 3 viikon ikäinen.. Ja on unohtunut miten sitovaa imetys olikaan.. Ja viimeisimmästä imetyshetkestä ennen vauvaa, oli sentään vain 10kk aikaa.. Tuntuu kyl välillä ettei kädet riitä mihinkään kun molemmat muksut haluavat yhtä aikaa jotakin..

Mutta tosiaankin, vaikka tässä uudessa arjessa on vielä opeteltavaa, ja vasta alkuun ollaan päästy, niin on silti erilaisella tavalla mukavaa.
Pikkuneiti viettää enemmän aikaa mitä ikinä isänsä kanssa. Illat jotenkin rauhoittuvat pieniin tekemisiin tai vain oleiluun. Tiskit tai pyykit, no ne ovat aina saaneet odottaa, mutta nyt vielä enemmän. Ja sitten kun niitä tekee, se ei tunnu niin pakkopullalta..

Taidan leijua vielä vahvasti jossain vaaleansinisessä vauvakuplassa, mutta tämä aurinkoinen pakkaskelikin saa mielen paremmalle päälle. Vähän jo alan innolla odottamaan tulevaa kevättä, pientä lämpöä ja valoa, ja ulkona oloa näiden kahden muksun kanssa.. :)

Paljon siis hyvää ja huonoakin, mutta luulen että kaikki on vain kiinni omasta asenteesta. Ja siitä, että meillä nukutaan yöt hyvin....

Uuteen arkeen totuttelua

No niin, nyt tässä on eletty tätä uutta arkea jo 2,5 viikkoa suurinpiirtein.

Pikkuherra on sulautunut meidän arkeemme hyvin. Rauhallinen pikkukaveri, joka syö, nukkuu ja sontii..
Pikkuneiti on myös ottanut uuden tulokkaan hyvin vastaan. Kiukuttelua on vähemmän, mitä ajattelin.. Pääosin neidin uuden elämäntilanteen muutos näkyy nukkumaan mennessä (ei haluaisi omaan sänkyyn) ja toisen vanhemman tullessa kotiin (päättömänä itkuna). Mutta yllättävän hyvin kuitenkin, odotin  pahempaa reagointia..

Arki on hiljentynyt, vihdoinkin. Tuntuu, että se on jopa helpottunut.. Tosin se johtuu varmasti siitä, etten enää ramppaa joka puolella pää kolmantena jalkana. Jopa pikkuneiti on  tajunnut, ettei nyt enää lähdetä joka päivä kotoa johonkin. Tuntuu hyvältä olla kotona.

Myös arkea on helpottanut, että muksut nukkuvat samaan aikaan päiväunet (no joo, pikkuherra nukkuu melkein koko ajan). Pikkuneiti alkoi itse nukkumaan niin ettei mun tarvinnut enää NUKUTTAA häntä. Aivan loistavaa, sillä vielä muutama viikko sitten hänet piti nukuttaa viereen. Ei enää, neiti menee sänkyyn nukkumaan, kun nukuttaa.

Ulkona käydään kerran päivässä, ja ollaan oltu nyt 30-40min vain.. Pieni happihyppely. Kahden lapsen ja ittensä pukemisessa vaan kestää, niin välillä se kyllä tuntuu hullujen hommalta, kun ulkonakin ollaan niin vähän aikaa. Mutta toisaalta, nyt on lunta.. Ja se pienikin hetki ulkona on kaikille hyväksi, etenkin neidille, kun pääsee lumen kanssa leikkimään. Ja pääseehän tuo isänsä kanssa ulos myös. Ja kesällä sitten kymmenkertaisesti enemmän mitä nyt..

Oma oloni on yllättävän virkeä.. Tiedän tämän olevan hormoneista johtuvaa harhaa, muistan saman pikkuneidin ajalta.. Muutama kuukausi ja minusta tulee sitten unissakävelijä.. Onneksi pikkuherra (ainakin vielä) herää öisin vain pari kertaa, niin ihan hirveätä univelkaa ei ole vielä päässyt kertymään..

Tekisi mieli jo ottaa ompelukone esiin, koska vikat pari kuukautta en oikeastaan jaksanut mitään ylimääräistä tehdä kotona. Jospa nyt jaksaisi edes vähän..

No, mitäpä muuta tässä vielä sanomaan.. Ollaan rauhoituttu kotiin ja helpolta tuntuu ainakin vielä.. :) Jopa niin helpolta, että voisin melkein sanoa että olisi se kolmaskin lapsi hamassa tulevaisuudessa tervetullut.. :) Tosin yläkerta pitäisi olla siihen mennessä valmis ja pikkuherralla ikää ainakin 5 vuotta.. :D Katsotaan, näillä näkymin näin on hyvä. Mutta aina voi unelmoida.. ;)