Miten elämä muuttui toisen lapsen myötä..?

Niin, tuota miettisin juurikin tänään. Kyllä se elämä on taas muuttunut. Eikä aina niin hyvällä tavalla, vaikka vauva onkin ihana..
Mitäs sitten meidän huushollissa on tapahtunut..

1. Arki on hidastunut entisestään..
Jos joskus tuntui jonnekin lähteminen pitkältä projektilta eteisestä autoon, niin nyt siinä vasta ikuisuus meneekin.. Pikkuneiti ei osaa yhtäkkiä yhtään pukea ulkovaatteita ja vauva taas huutaa sen aikaa, kun on hänen pukemisvuoro. Ihanaa..
Plussana voin tosin sanoa, että kotona ei ole mikään kiire mihinkään ja päivät sujuvat leppoisasti, mitä sitten teemmekään. Koska ei vaan ole kiire vain kotona ollessa..

2. Mitään ei joko pysty tehdä tai sitten siinä on aina apuri mukana.
Esim. imurointi.. En edes muista milloin olisin ollut näin pitkään imuroimatta asuntoa.. Aloitin imuroinnin ja ekat 5 min kului siihen että pikkuneiti halusi auttaa. Kun sain vihdoin edes eteisen ja vessan imuroitua, vauva heräsi. Syötön jälkeen pikkuneiti oli niin itkuinen joka asiasta, että tajusin olevan ruoka-aika.. Ja kattilat hellalle ja ruuanlaittoon. Nyt molemmat nukkuu, jolloin en viitsi imuroida, ja kämpästä on vielä puolet imuroimatta.. Joillakin on siivouspäivä, minulla päivät! Yhtä hommaa en saa tehtyä yhden päivän aikana.

3. Esikoisen vauva-aika on unohtunut jo aikoja sitten...
Kyllä tietyt asiat muistan, kuten miten vauvaa hoidetaan, imetetään yms.. Mutta kaikki vaiheet ovat unohtuneet. Tiheän imun kausi yllätti taas oikeen kunnolla herran ollessa 3 viikon ikäinen.. Ja on unohtunut miten sitovaa imetys olikaan.. Ja viimeisimmästä imetyshetkestä ennen vauvaa, oli sentään vain 10kk aikaa.. Tuntuu kyl välillä ettei kädet riitä mihinkään kun molemmat muksut haluavat yhtä aikaa jotakin..

Mutta tosiaankin, vaikka tässä uudessa arjessa on vielä opeteltavaa, ja vasta alkuun ollaan päästy, niin on silti erilaisella tavalla mukavaa.
Pikkuneiti viettää enemmän aikaa mitä ikinä isänsä kanssa. Illat jotenkin rauhoittuvat pieniin tekemisiin tai vain oleiluun. Tiskit tai pyykit, no ne ovat aina saaneet odottaa, mutta nyt vielä enemmän. Ja sitten kun niitä tekee, se ei tunnu niin pakkopullalta..

Taidan leijua vielä vahvasti jossain vaaleansinisessä vauvakuplassa, mutta tämä aurinkoinen pakkaskelikin saa mielen paremmalle päälle. Vähän jo alan innolla odottamaan tulevaa kevättä, pientä lämpöä ja valoa, ja ulkona oloa näiden kahden muksun kanssa.. :)

Paljon siis hyvää ja huonoakin, mutta luulen että kaikki on vain kiinni omasta asenteesta. Ja siitä, että meillä nukutaan yöt hyvin....