maanantai 22. helmikuuta 2021

Mekkoa ja villasukkia

 Pitkästä aikaa käsitöitä. ☺️ Tässä pikkuhiljaa saanut tehtyä kaikkea, ja mukavampi tehdä kun ei ole mitään kiirettä töiden valmistumisilla..



Kuukausi sitten sain kipinän kokeilla tilkkumekkoa, koska tilkkuja alkoi kertyä aika hyvin talteen. Pienimpiä paloja olen säästänyt talteen tulevaa päiväpeittoa varten tytön sänkyyn. Toivottavasti saan peiton joskus aloitettua...  Yläkuvissa näkyy mekon etu- ja takapuoli. 


Pikkuneiti tykkäsi todella paljon "sekamelska"mekosta.😊 Kasvuvaraakin tuli vahingossa paljon, mutta eipähän ole heti pieni..




Sain myös puikot käteen pitkästä aikaa. Neiti sai valita langat ja näistä sitten tein mieleiset sukat. Hauska aina kokeilla miten eri paksuiset langat sopivat yhteen, nämä onnistuivat hyvin.


Ja kivana yllärinä tuli tähän taloon kuun alussa saumuri! 😄 Äitini osti alennuksesta saumurin, "jos sillä vaikka tulisi joskus jotain tehtyä.." Samaan hengenvetoon sanoi että antaa sen minulle käyttöön, koska minähän kuitenkin ompelen meistä kahdesta enemmän. Jee! On ollut kiva kokeilla ja opetella uudestaan, kun viimeisimmästä saumurin käytöstä on yläasteelta aikaa. Tuntuu ainakin että ompelu on tuplasti nopeampaa näin, mikä on tietenkin vaan hyvä..😅😂 Eiköhän kohta taas ala vaatteita tulla vauhdilla..😊

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Uuden alku



 Talvi on kauneimmillaan. Lunta ja pakkasta piisaa ja aurinkoakin välillä. Täällä ollaan kahden viikon ajan totuteltu hyvin uuteen arkeen ja menoon. 




Muksujen, etenkin esikoisen kanssa, ollaan taiteiltu lumesta lumilinnaa ja isänsä kanssa lumiukkoa. Lukemattomat määrät ollaan käyty pulkkamäessä. Kivaa on ollut ulkoilla,kun on kunnon talvi. Pakkasta ollaan myös käytetty hyväksi mattojen pesun suhteen.

Kivaa on ollut vaihteeksi. Edellisessä postauksessa kerroin miten arki ja lapsiperhe-elämä alkoivat painaa liikaa hartioita. Enää en voi sanoa samaa. Mieli on kirkastunut paljon, kun tämä emännys on päässyt niin sanotusti ihmisten ilmoille. Enää ei arki pyöri pelkästään vain lastenhoidon, kaupassa käynnin ja siivouksen ympärillä..

Koulu on ollut kivaa! Puhtausala on juuri minun alaani ja koen koulutuksen erittäin mielenkiintoisena. Kouluympäristö ja luokkakaverit tuntuvat jo vanhoilta tutuilta, eli tämä kaikki on omaksuttu jo hyvin omaksi.



Koen elämän kyllä nyt helpompanakin. Voi olla että koulu ja päiväkoti rumba alkavat jossain vaiheessa tuntua, mutta vielä en ainakaan koe hirveitä paineita mistään. 

Normaalia kotiarkea täällä nyt vietetään ja nautitaan! Elämä on ihanaa!



perjantai 22. tammikuuta 2021

Rankka vuoden aloitus

 Jos joulukuu tuntui kiireiseltä kuulta, niin tammikuu oli ehdottomasti pitkästä aikaa stressaavin! Pientä blogihiljaisuutta on ollut ilmassa ja ihan syystäkin.

Olen ollut väsynyt. Niin mahdottoman väsynyt. Pää on ollut yhtä sumua, mutta kroppa on pakottanut jatkamaan... Kunnes sitten lopulta iski flunssa.

Olin tammikuun alun todella väsynyt, niin henkisesti ja flunssan myötä myös fyysisesti. Koronaa se ei ollut,sen varmistin.. Luulen että stressi altisti taudille helpommin ja pakotti pysähtymään.

Kaikkeahan siis tapahtui jo joulukuussa. Pikkuneidin reuma todettiin ja päivää ennen uudenvuoden aattoa minulta poistettiin hampaita. Sitten iski semmoinen räkätauti, että voimat vaan loppuivat. Silti yritin edes ruokahuollon pitää kasassa. Talo oli viikon siivoamatta.

Myönnän, olin erittäin kärttyinen ja vihainen tuon viikon ajan. Lapset varmaan vaistosivat sen,mutta kävivät enemmän silti iholle kuin normaalisti. Sitä taas en sietänyt yhtään, koska oloni oli niin surkea. Kun aloin vihdoin olla jo paremmassa kunnossa, sain muksut päiväkotiin ja oloni alkoi parantua kunnolla. He olivat melkein 2 viikkoa kotona, koska meillä oli lääkäri käyntejä ja sitten tuli se pirun lumimyräkkä tänne etelä-Suomeen... Ja unohdin mainita että samaan aikaan flunssan kanssa hampaiden poistettujen kohtien ikenet vihloivat ja kiristelivät inhottavasti.. 

Vaikka olin kiukkuinen kuin ampiainen koko alkukuun, samalla pääkopassa oli huoli tulevasta. Pikkuneidin reumalääkitys aloitettiin, ja yhden kerran käytiin sairaalassa jopa nukutuksessa laittamassa tulehtuneisiin niveliin kortisonia. Kaikki paperityöt sairauteen liittyen tuntuivat vaikeilta (vaikka sitä ne eivät sitten onneksi loppupeleissä olleetkaan).

Luulen että kaikki tapahtunut oli vain liikaa, ja kroppa pysäytti minut, ennen kuin olisin romahtanut. Nyt näin kohta 2 viikkoa terveenä ja levänneenä, oloni on taas aivan erilainen. Vietänkin itseasiassa viimeistä vapaapäivääni yksin tänään.😊 Luulen että vain makaan koko päivän enkä tee mitään... Maanantaina minulla alkaa vihdoinkin koulu! Minut hyväksyttiin työkkärin kautta puhdistus alan koulutukseen. Odotan innolla tätä uutta alkavaa vaihetta elämässäni.

Olen ollut yhteensä 6 vuotta kotona. 5 vuotta lasten kanssa ja esikoisen raskausajan. Se on pitkä aika ja on opettanut itsestäni paljon. Sain rauhassa olla lasten ensimmäiset vuodet heidän kanssaan ja se oli ihanaa, kun sain nähdä heidän kasvavan. Kotiäitivuodet opettivat myös minulle millainen itse olen. En ollutkaan se kaiken kestävä pullantuoksuinen äiti, vaan välillä se nopeasti hermostunut raivoäitikin. Mikä hämmensi, koska olin aina ajatellut olevani rauhallinen ihminen! Ja etenkin loppukuukausina aloin jo itse huomata miten väsynyt olin näistä viidestä vuodesta, niin nyt olikin jo hyvä aika siirtyä eteenpäin. Olen iloinen että sain olla kotiäiti,mutta olen myös iloinen että nyt se on ohi.. Se joka väittää ettei se ole rankkaa työtä, ei ole kokenut sitä...

 


Uuteen juttuun lähtöä on myös helpottanut se, miten älyttömän hyvin molemmat muksut ovat sopeutuneet päiväkotiin. He tykkäävät olla siellä, mikä on tärkeintä.

Vielä on monta lääkärireissua tulossa ja katsotaan miten koulu alkaa. Kiireistä aikaa on varmasti tulossa, mutta nyt tuntuu että siihen on valmis. Toivottavasti koulutyöt eivät tulevana keväänä vie hirveästi aikaa pois kasvimaaharrastuksesta, luulen että se tulee kotona olemaan se henkireikä perheen kanssa..😊



Yläkuvaan vielä liittyen, omaa aikaa oli eilenillalla kun muksut nukkuivat, niin pääsin sytyketikkuja pilkkomaan. Yllättävän kivaa puuhaa jostain syystä..

torstai 31. joulukuuta 2020

Ompeluhaaste osa 12.

 Niin hullun kiireinen kuin joulukuu onkin ollut, ehdin jollain ihmeen kaupalla ompelemaan! On ollut arjen kiireitä, leikkikoulun lopetusta, päiväkodin aloitusta, työkkärin kurssia, sairaalareissuja, omia hammaslääkäreitä, joulu.. Ihan mielettömästi puuhaa näin yhdelle kuukaudelle.

Ja silti jotenkin löysin jostain aikaa ja intoa ommella.




Paapiin Revontuli kangas tuli joskus ostettua,kun pikkuneiti sen itse valitsi. Sainpa vihdoinkin tekaistua siitä taskullisen tunikan.


Vaikka tasku menikin vähän ehkä vinoon, niin silti hieno tuosta mielestäni tuli.




Ja pääasia että pikkuneiti tykkäsi.



Ja joulukuun aikana sain pitkästä aikaa kudottua jotain. Sain pari vuotta sitten joululahjaksi äidiltäni lankakeräsetin (Teetee oli merkki) josta sai tehtyä kaulahuivin ja sen päihin kissantassut naamoineen ja häntineen.. Nyt se oli pakko kutoa,kun neiti tykkää niin kaikista eläimistä.



Neiti kyllä todellakin tykkäsi.😊😺

Tähän päättyy tämän vuoden ompeluhaaste. Oli mukavaa tätä haastetta tehdä, ja tällä hauskalla tavalla varmistin että käsityöharrastus pysyi voimissaan tämänkin vuoden ajan. Ensi vuodeksi en tätä samaa uskalla itselleni haastaa,koska aika saattaa olla kortilla ensi vuonna ihan oikeasti. Uudet kuviot elämässä ovat jo nyt alkaneet ja olen tyytyväinen jos pystyn edes silloin tällöin ompelemaan tai kutomaan. Hyvää parempaa uutta vuotta kaikille, me aiomme nauttia raketeista ja hyvästä ruoasta tänä iltana.🎇



Uudenvuoden aatto.

 No niin, tässä sitä vietetään vuoden viimeistä päivää. Erikoisissa merkeissä.. Sanonpa vaan,että on onni omistaa tehosekoitin ja että pakkanen on täynnä marjoja.. 

Joskus joku bloggaaja uskoutui blogissaan semmoisesta vaivasta kuin parodontiitti. Koin saavani siitä paljon vertaistukea,sillä itse kans ikävä kyllä sairastan sitä. Tästä johtuen uskallan hieman puhuakin nyt siitä täällä.

Parodontiitti on iensairaus, joka tuhoaa suussa ikenien kiinnitys kudoksia. Itse sain vuosia sitten pikkuneidin syntymän jälkeen kuulla sairastavani tätä hammaslääkäriltä. Mikä oli hämmentävää,koska minun mielestäni kaikki näytti ja tuntui suussa hyvältä. Miten väärässä olinkaan... Alkoi kunnon hammaslääkäri rumba ja tarkka kotipuhdistus, mikä ei heti tuntunut tepsivän. Noh, kaikkihan sitten jäi kiireiden keskellä,kun aloin pikkuherraa odottamaan.. Ikenet turposivat jo raskauden takia, joten peruin lääkärireissuja. 

Ja sitten kun alkoi elämä hieman rauhoittumaan,niin varasin parin vuoden tauon jälkeen uudestaan ajan viime keväällä. Pääsin kesän lopussa tarkastukseen. Ja parodontiitti oli villiintynyt suussani. Tajusin sen kyllä itsekin, koska pari takahammasta oli alkanut heilumaan.

Eilen sitten ratkaistiin yksi ongelma.. Kaikki 4 takahammasta lähti.. Onneksi en ole hirveän hammaslääkärikammoinen, joten operaatio meni sutjakkaasti ja jopa yllättävän kivuttomasti.

Eilisillasta lähtien olen syönyt jäätelöä ja kaikkea kylmää. Tehosekoittimella tehnyt marjajugurttijuomia. Jääpussi onneksi tyrehdytti eilisen,aika voimakkaankin, verenvuodon.

Minulla alkaa uusi vuosi posket turvonneina, toivottavasti teillä vähän mukavammissa tunnelmissa. Pitäkää hampaistanne huolta, peskää hyvin (2 kertaa päivässä!)ja käyttäkää hammaslankaa, hammasväliharjoja! 😊Tämän vuoden valistuspuhe pidetty, hyvää uutta vuotta kaikille!😊

lauantai 19. joulukuuta 2020

Kiireinen joulukuu...

 Voi joulukuu, joulukuu... Enpä olisi vielä viime kuussa uskonut, miten paljon kaikkea tulekaan tapahtumaan joulukuun aikana. Odotettavissa oli muutoksia, mutta kyllä niiden määrä yllätti...


Joulukuun alussa odotin malttamattomana että pari viikkoa menisi ohi nopeasti. Oli viimeiset viikot pikkuneidin leikkikoulua ja päiväkoti odotti alkamistaan.
Samoihin aikoihin jouduin myös, nyt näin työttömänä, uravalmennus kurssille. Etänä tietenkin, näin ajan henkeen kuuluvasti..

Koin erittäin mielenkiintoisena (lue: kamalana) etäkursseilun, kun kurssin alkaessa muksut olivat vielä kotona. Aamuisin pidin Teams-kokousta, kun samaan aikaan lapset tappelivat keskenään toisessa huoneessa. Se oli ihanaa aikaa..... Ja kolme kertaa viikossa jouduin vielä ajamaan pikkuneidin leikkikoululle viimeisille viikoille. Minulla ei ole migreeniä, mutta luulen että sain pienen aavistuksen millainen viikon kestävä migreeni voisi olla. Olin lievästi sanoen erittäin stressaantunut.



No, kurssi onneksi sujui hyvin stressistä huolimatta ja pikkuneitikin sai toivottavasti mukavat viimeiset muistot leikkikoulustaan. Juuri,kun ajattelin että nyt saa varmaan hetken levähtää,niin meille tuli sairaalareissuja. Onneksi pikkuherra tottui päiväkotiin todella nopeasti ja hän viihtyi, kun arki muuttui niin isosti. Saimme jo toisella päiväkotipäivällä lähteä hyvillä mielin kohti Tyksiä, kun tiesimme ettei pojalla ollut hätää päivähoidossa.

Lähdimme jo aiemmalla viikolla Tyksiin tutkimaan pikkuneidin jo lokakuussa loukkaamaa sormea. Tutkimuksissa ei löytynyt murtumia, ja alustavasti saatiin diagnoosiksi jännetupintulehdus. Sitten saimme lähetteen vielä varmuuden vuoksi reumapolille. Muistimme että sanottiin ajan tulevan vasta ensi kuussa,mutta seuraavan viikon maanantaina tulikin jo soitto ja aika seuraavalle päivälle. Tiistaina saimme kuulla pikkuneidin sairastavan lasten reumaa. Pikkuinen pommi kesken kaiken.


Pikkuneiti sairastui nimenomaan oligoartriitti nimiseen reuman alatyyppiin. Onneksi taudin eteneminen saadaan nykyisin hyvin kuulemma pysäytettyä varhaisessa vaiheessa ja lääkkeet ovat kehittyneet paljon. Nyt näin muutaman päivän ajan ajatukseen tottuneena tämän on jo enimmäkseen hyväksynyt, mutta eihän tätä pienelle olisi missään nimessä toivonut. Kyllä tämä tästä.

Ja koska korona aika vei meiltä pikkuherran suvun keskeisen synttärijuhlienvieton mahdollisuuden, niin pääsemme perheen kesken viettämään pienimuotoista herkuttelua kohta 2-vuotiaan kunniaksi. Reipas, iloinen poika hänestäkin on kasvanut.

Nyt vaan enää toivon, että yllätykset ja muutokset loppuvat tältä vuodelta, ja saamme rauhoittua päiväkotiarkeen ja kohta joulun viettoon. Tähän joulukuuhun mahtui koko elämän verran tapahtumia, tai siltä se ainakin tuntui. Kohti ensi vuotta ja uusia haasteita kohti! 






maanantai 30. marraskuuta 2020

Ompeluhaaste osa 11.

 Vuosi lähenee loppuaan.. Kivasti sitä on saanut ommelluksia tehtyä kuukausi toisensa perään. :) Kesällä taisi paras innostus olla tekemiseen ja aikaakin riitti silloin paremmin. Nyt luulen etten uskalla ensi vuodeksi ompeluhaastetta tehdä, sillä en voi tietää miten paljon aikaa tuleva koulu (joka alkaa ilmeisesti tammikuun lopussa! 😀) vie aikaani.. Kunhan nyt edes silloin tällöin sitten tulisi jotain tehtyä ensi vuonna, niin olisin tyytyväinen. Ensi kuu vielä siis haastetta jäljellä. 

Marraskuun ajan sain tehtyä pari työtä. Ensiksi valmistuivat saunan verhot, jotka ovat odottaneet ikkunaan pääsyä jo ainakin vuoden verran..!





Kirpputorilta löytynyt verhokangas. Pohdin jos tekisin vielä pukuhuoneeseen samasta kankaasta pienemmät verhot myös.

Lisäksi päätin tehdä tästä puuvillaisesta Frozen kankaan (Eurokankaasta) tytölle tunikan tyylisen. Alunperin ajattelin tehdä siitä kesällä hellemekon, mutta ylläri ylläri, myöhästyin siitäkin tottakai. Nyt saa sitten pitkähihaisena sen. Harvemmin tulee joustamattomista kankaista tehtyä mitään ylipäätään..






Pahin Frozen innostus on vähän laantunut, mutta kyllä ne silti vielä kelpaavat. Voi olla että joulun jälkeen, kun neiti saa pukilta lahjaksi Frozen 2- leffan, alkaa fanitus uudestaan entistä innokkaammin.. 

Mekkoa ja villasukkia

 Pitkästä aikaa käsitöitä. ☺️ Tässä pikkuhiljaa saanut tehtyä kaikkea, ja mukavampi tehdä kun ei ole mitään kiirettä töiden valmistumisilla....