torstai 28. marraskuuta 2019

Kaamosaika- kaamosmieli

Olin aiemmin ehkä liian positiivinen tulevasta pimeästä ajasta. Kaamos on hiljaa huomaamatta hiipinyt mielen sopukoihin. Olen huomannut monella muullakin tutulla ja tuntemattomalla saman.


Pimeys on alkanut vaikuttaa..
Ulkona on koko ajan märkää ja PIMEÄÄ.. Siellä ei voi olla.. Ainakaan ilman että pyykkikori täyttyy pesua kaipaavista ulkovaatteista..

Lapset riehuvat (nimenomaan riehuvat!), kun ovat jumissa sisätiloissa suurimman osan päivästä.. Ja koska he riehuvat, on tämän äidin hermot välillä pinnassa, niin kuin huutokauppakeisari sanoisi..

Ukko tekee omia hommiaan vanhaan tuttuun tapaan, että on ne meikäläisen vapaat hetket aika vähissä..

Olen yrittänyt keksiä jotain sisäpuuhaa enemmän, jotta jaksettaisiin tämä kaamosaika (ja minulla säilyisi hermot)..
Kierreltiin näin tyttöjen kesken pikkuneidin kanssa viime viikolla paikallinen kirppis läpi ja löydettiin iltojen ajankuluksi lautapeli. Pikkuneiti alkaa olla jo siinä iässä, että pelaaminen sujuu.


Iltojemme pelastus. On ollut paljon kivempi pelata jotain, kuin vaan tuijottaa tv:tä. Aiemmin saadut pari peliä ovat jo aikoja sitten menneet rikki silloin 2-vuotiaan neidin käsissä.

Ja jos silti on tekeminen neidillä loppunut, olen ottanut hänet tähän puuhaan mukaan...


Se on hyvä opettaa kotitöille pienestä pitäen. 😁 Eipä voi sitten myöhemmin ainakaan väittää, ettei olla koskaan opetettu..

Pimeään aikaan ei ole oikein mikään innostanut. Ei huvita, ei jaksa, väsyttää..
Muksut ovat pahassa iässä vielä sopivasti. Neiti uhmaiässä, herra eroahdistusvaiheessa.
Tuntuu jo tarpeeksi raskaalta, kun oman väsymyksen keskellä neiti huutaa (karjuu) jos jokin piirustus ei mennyt täydellisesti ja pikkuherra huutaa joka kerta, kun poistun huoneesta ilman häntä mukanani.. Tiskikoneen täyttö ym kotityöt eivät meinaa aina onnistua lahkeissa roikkujan takia.
Jopa rakkaat ja mieltä piristävät käsityöt ovat olleet nyt hetken tauolla, koska ei vaan jaksa.
Ja koska mitään ei jaksa, niin kotitöitäkin tehdään vähän vähemmän. Ellen ala nakittaa tiskaamista pikkuneidille....

Kaiken tämän keskellä tajuan kyllä että pitäisi nyt vaan levätä.. Helpommin taas sanottu kuin tehty..

Jos huomenna aloitan ensin niin pienestä muutoksesta, kuin asennemuutos. Lapset ovat väsyttäneet minua paljon viime aikoina, joten jos asenne olisi: "meillä ei ole kiire, ihan rauhassa vaan".. Sillä varmaan pelastettaisiin monta uhmahetkeä päivässä..
Seuraava siitä voisi olla: "näillä kotitöillä ei ole kiire, kyllä ne kerkeää tekemään myöhemminkin"..
Ja viimeinen voisi olla: "mene nukkumaan ajoissa". Tätäkin kirjoitan nyt keskellä yötä..
Jos positiivinen mieli auttaisi kaamokseen, se olisi hyvä.
Nyt painun nukkumaan, ettei huominen mene taas sumussa...

lauantai 16. marraskuuta 2019

Pihapuuhia

Vuoden harmain päivä.. Niin kuin Gin-lonkeron mainos on jo monet viikot toitottanut.. Ja harmaata se tänään kyllä todella on ollut.



Päivällä ulkoiltiin urakalla. Pikkuherra nukahti vaunuun pitkille päiväunille ja minä pääsin rauhassa haravoimaan.
Viime päivät ovatkin menneet vähän pihanhoidossa. Ukolla on ollut sen verran enemmän hommia, että "normi" pihapuuhat ovat vähän jääneet. Loppuviikolla olen heilunut haravan kanssa enemmän kuin vuosiin. Puhdistanut kuivuneita kukkapenkkejä nätimpään kuntoon ja haravoinut lehtiä kompostiin. Kyllähän näitä puuhia joskus ollaan tehty pareittain, mutta lasten tulon jälkeen on ollut helpompaa jättää ne toiselle. Edes toinen meistä saa tehdä rauhassa, kuin että sählättäisiin porukalla, missä kestäisi sitten yksinkertainen homma triplasti kauemmin.


Eivät kyllä ne kukkapenkkienkään puhdistukset ole vaivattomasti käyneet. Yleensä kun hyvään vauhtiin pääsin, niin pikkuherra alkoi huutamaan vaunuissa tai pikkuneidillä "oli tylsää" ja hän taas yritti mennä etupihan puolelle... Jolloin minä taas olisin joutunut keskeyttämään puuhani, koska takapihalta ei näe etupihalle, ja siellä on se pelkäämäni autotie.......
Onneksi tänään ulkoilut sujuivat ilman äidin hermoromahdusta, kun puuhaa tuntui olevan isin ja Avantin kanssa riittävästi. :)

Sadeilmat ovat vähän verottaneet ulkoilua, mutta toivottavasti jo ensi viikolla päästäisiin takaisin vanhaan rytmiin, elikkä kerhopäivän jälkeen leikkipuistoon.. Viime viikko oli niin sateinen, ettei puistoihin ollut mitään asiaa, ellei olisi halunnut kuurata vielä autonkin sisäpuolen sen jälkeen..


Paljon sisäpuuhaa vaihteeksi, mutta onneksi se aurinko välillä, riippuen päivästä, sieltä pilven takaa vilahtaa. Pimein aika edessä, mutta eiköhän se nopeasti ohi mene. Joulua jo odotellaan...

torstai 7. marraskuuta 2019

Marraskuu alkoi...

Ja niin alkoi pimeys ja viima. (Autocorrect kännykässä muutti aluksi sanan viinaksi.. No, joo miksei, kätevä tapa ehkäistä kaamosmasennus 😂)
Marraskuu tuli yhtäkkiä, talvi on jo kolkuttelemassa ovella. Miten tämä syksy tuntuu niin vauhdilla menevän.. Enhän minä muuta ehdi tehdä kuin kuskata pikkuneitiä kerhoon ja ihmetellä pilvistä ilmaa pihalla. Tyhjentää välillä tiskikoneen. Ruskakin hävisi salamannopeasti, liian nopeasti. Olisin voinut nauttia väreistä kauemmin..

Tulevan pimeyden aikana on kuitenkin jotain positiivistakin.. Lyhdyt on raahattu pihalle ja kynttilät niiden sisällä palamassa. Miten tykkäänkin lyhtyvaloista! Ja kutomispuikot heiluvat taas tähän vuoden aikaan ahkerasti. Pikkuherralle on melkein jo villahousut valmistuneet ja pikkuneidille pitäisi kaulaliina seuraavaksi aloittaa.

Tältä näytti pari päivää sitten auringonlaskun aikaan... 

... Ja tältä näytti meillä tänä aamuna. 


Huomaan tahdin hidastuneen itselläni. Teen samoja asioita kuin aiemmin mutta hitaammalla temmolla. Ja huomaan ettei se haittaa. Tietyissä asioissa olen itse itselleni aiheuttanut stressin. Siivous on yksi näistä asioista. Voin yrittää puunata talon lattiasta kattoon, mutta aina tulee keskeytyksiä. Ja joka kerta sama juttu, niin miksi turhautua siitä.. Olen jopa päätynyt pari kertaa sohvalle lehteä lukemaan, mikä on nykyisin aika harvinaista, kun lapset hakevat huomiotani keinolla millä hyvänsä..

Viime talvena, joulun tienoilla, kuulin useasti radiosta mainoksen, jossa Pirkka-Pekka Petelius kertoi kaamosajasta, ja miten "selvitä" siitä. Tuo jäi mieleeni, sillä viisaita lauseita siinä oli. Vaikken enää sanatarkalleen muista tuota, niin sanoma siinä oli suurin piirtein tämä: "miksi ihmiset eivät tajua ottaa rennosti kaamos aikaa? Miksi se tuntuu niin väärältä pysähtyä, kun juuri tähän aikaan vuodesta juuri niin pitäisi tehdä?"
Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Tulen tämän vielä joskus tulevaisuudessa kokemaan  rankan työpäivän jälkeen, mutta hyvä se on nyt jo etukäteen vähän harjoitella. Onhan ennen vanhaankin kesät huhkittu ja talvisin levätty..

Joku sentään osaa ottaa vanhempiensakin puolesta rennosti. 

Huomaan taas hitaan temmon tuovan rennomman arjen. Olen muksujen kanssa jäänyt nykyisin ulos leikkipuistoon kerhon jälkeen, koska se on ollut hyvä tilaisuus olla päivän viimeinen valoisa hetki ulkoilemassa.
Happihyppely on auttanut, pikkuherralle on uni maistunut autossa ja pikkuneiti on puolestaan rauhoittunut energian purkamisen jälkeen. Minä taas en ole stressannut ruoanlaitosta, joka on aina ollut suurin syy lähteä kiireellä kotiin. Kyllä se ruoka valmistuu, vaikka sitten tunnin myöhässä. Hieman kauhunsekaisin tuntein olen vierestä katsellut tuttujen lasten harrastusrumbaa, jossa on sekä lapset että aikuiset kireinä ja väsyneinä lähteneet seuraavaan paikkaan vailla taukoa... Ei näin..


Joten me ainakin jatkamme tätä kaamostelua löysin rantein, niin siitä selviää helpommalla.
Hetken vielä kerkeän tuijotella rauhallista lumisadetta ja lyhtykynttilää ikkunasta, ennen kuin kömmin peiton alle.

Ruska 🍁

  Aamuisen kävelyn aikana ihasteltua sumua ja auringonnousua... Lehtikasoja... Ruskan värejä... Kasvimaan viimeiset kukkaset... Syksy on oll...