sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Elämänmuutoksia ☘️

 Ai, että.. Ai, että..! 

Nyt täällä on onnellinen nainen. ☺️ 

Viime viikolla sain viimeisen näytön suoritettua hyväksytysti. Olen käytännössä katsottuna valmistunut! 

Ensi viikolla käyn vielä yhden koulupäivän ja sen jälkeen olen enää 2 päivää työharjoittelussa. Tuon yhden koulupäivän aikana tapaan samalla opettajani ja sovimme tulevan valmistumispäivän sille viikolle. 

Olen niin onnellinen, niin onnellinen! Harva ei tiedäkään miten stressaava tämä viimeinen 1v 3kk on ollut... Siihen on samaan ajanjaksoon mahtunut ihan liikaa elämänmuutoksia. 

Kun aloitin -21 tammikuussa koulun, olimme ekaa kertaa saaneet lapset päiväkotiin, mikä onneksi alkoi heillä hyvin ja ongelmitta, ja samaan hetkeen kuukautta aiemmin oli pikkuneidillä todettu lastenreuma. Eli kahden kk sisään mahtui monta uutta asiaa, päiväkotiarki, lapsen sairastuminen ja koulun aloitus. 

Kun samalla istuin koulun penkillä oppimassa uutta, jouduimme etenkin ensimmäiset kuukaudet ramppaamaan Tyksissä tytön kanssa. Onneksi lapsemme ovat niin reippaita, että he heti tottuivat päiväkotiin, niin sen kanssa ei tullut sopeutumisongelmia. 

Myös koronavuosi toi oman stressinsä vuoteen, koska jouduimme joka flunssan takia ravaamaan testeissä... 

Näytöistä täytyy vielä sen verran mainita, että minä jännitin niitä aina ihan hulluna. Pari päivää aiemmin varmistelin vielä kaiken päässäni ja paperilla ja kun näyttö alkoi niin jännitys hävisi. Ja näytön jälkeen olin aina ihan loppu, koska olin stressannut niitä niin paljon. Olen vähän turhaan stressaava, mutta minkäs minä sille voin.

Ja nyt kun kaikki on ohi, niin olo on niin hyvä!😄 Kaikki on tällä hetkellä onneksi hyvin. Koulu päättyy, pikkuneidin sairaus on hallinnassa, minä pääsen kauan kaipaamalle lomalle, ja aloitan toukokuussa viimeisimmässä työharjoittelupaikassa määräaikaisen työn.☺️ 


Olen välillä ollut niin loppu tämän vuoden aikana, koska työn, opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen oli liikaa. Loppuajasta opiskelua kieltäydyin tarkoituksella töistä, koska halusin hetken olla "vain" opiskelija.. Niin kiva kuin välillä olikin olla töissä (oppisopimuksella), niin se oli tässä yhdistelmässä liikaa, koska ajattelin silti koko ajan takaraivossani koulujuttuja ja tuntui että "opiskelija-aivoista" ei meinannut päästä eroon.

Mutta nyt voin huoletta olla kohta pelkkä työntekijä, ja keskittyä muihinkin asioihin kuin kouluun.,☺️ Lapsiin, perheeseen, omaan aikaan, itseeni!

Itsestäni puheen ollen, nyt alkoi minulla pieni elämänmuutos. Olen hirveän huonosti, paineen alla ollessani, huolehtinut itsestäni. Liikunta on jäänyt, olen syönyt huonosti, etenkin stressin alla, nukkunut huonosti. Olo on ollut kamala jo jonkin aikaa.. Pari viikkoa sitten tajusin tämän.. Ja päätin että nyt sitä aikaa alkaa löytyä itselleni. En aloita laihdutuskuuria, vaan terveelliset elämäntavat. Semmoiset, mitä minulla oli, ennen kuin stressi ja ajan vähyys tekivät tepposensa minulle...😔 En ala tehdä tästä mitään elämänmuutos/laihdutus blogia, mutta kyllä varmasti ajoittain tulen kirjoittamaan tänne tästäkin aiheesta..☺️ Onneksi kesällä on oma kasvimaa, niin kasvisten saanti on silloin hyvin taattu..😂

Mutta tämmöisillä jutuilla mennään tällä hetkellä. Elämä hymyilee ja innolla odotan tulevaa! ☺️ Nyt on taas yksi jakso elämässä päättynyt.❤️




Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...