maanantai 22. helmikuuta 2021

Mekkoa ja villasukkia

 Pitkästä aikaa käsitöitä. ☺️ Tässä pikkuhiljaa saanut tehtyä kaikkea, ja mukavampi tehdä kun ei ole mitään kiirettä töiden valmistumisilla..



Kuukausi sitten sain kipinän kokeilla tilkkumekkoa, koska tilkkuja alkoi kertyä aika hyvin talteen. Pienimpiä paloja olen säästänyt talteen tulevaa päiväpeittoa varten tytön sänkyyn. Toivottavasti saan peiton joskus aloitettua...  Yläkuvissa näkyy mekon etu- ja takapuoli. 


Pikkuneiti tykkäsi todella paljon "sekamelska"mekosta.😊 Kasvuvaraakin tuli vahingossa paljon, mutta eipähän ole heti pieni..




Sain myös puikot käteen pitkästä aikaa. Neiti sai valita langat ja näistä sitten tein mieleiset sukat. Hauska aina kokeilla miten eri paksuiset langat sopivat yhteen, nämä onnistuivat hyvin.


Ja kivana yllärinä tuli tähän taloon kuun alussa saumuri! 😄 Äitini osti alennuksesta saumurin, "jos sillä vaikka tulisi joskus jotain tehtyä.." Samaan hengenvetoon sanoi että antaa sen minulle käyttöön, koska minähän kuitenkin ompelen meistä kahdesta enemmän. Jee! On ollut kiva kokeilla ja opetella uudestaan, kun viimeisimmästä saumurin käytöstä on yläasteelta aikaa. Tuntuu ainakin että ompelu on tuplasti nopeampaa näin, mikä on tietenkin vaan hyvä..😅😂 Eiköhän kohta taas ala vaatteita tulla vauhdilla..😊

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Uuden alku



 Talvi on kauneimmillaan. Lunta ja pakkasta piisaa ja aurinkoakin välillä. Täällä ollaan kahden viikon ajan totuteltu hyvin uuteen arkeen ja menoon. 




Muksujen, etenkin esikoisen kanssa, ollaan taiteiltu lumesta lumilinnaa ja isänsä kanssa lumiukkoa. Lukemattomat määrät ollaan käyty pulkkamäessä. Kivaa on ollut ulkoilla,kun on kunnon talvi. Pakkasta ollaan myös käytetty hyväksi mattojen pesun suhteen.

Kivaa on ollut vaihteeksi. Edellisessä postauksessa kerroin miten arki ja lapsiperhe-elämä alkoivat painaa liikaa hartioita. Enää en voi sanoa samaa. Mieli on kirkastunut paljon, kun tämä emännys on päässyt niin sanotusti ihmisten ilmoille. Enää ei arki pyöri pelkästään vain lastenhoidon, kaupassa käynnin ja siivouksen ympärillä..

Koulu on ollut kivaa! Puhtausala on juuri minun alaani ja koen koulutuksen erittäin mielenkiintoisena. Kouluympäristö ja luokkakaverit tuntuvat jo vanhoilta tutuilta, eli tämä kaikki on omaksuttu jo hyvin omaksi.



Koen elämän kyllä nyt helpompanakin. Voi olla että koulu ja päiväkoti rumba alkavat jossain vaiheessa tuntua, mutta vielä en ainakaan koe hirveitä paineita mistään. 

Normaalia kotiarkea täällä nyt vietetään ja nautitaan! Elämä on ihanaa!



Ruska 🍁

  Aamuisen kävelyn aikana ihasteltua sumua ja auringonnousua... Lehtikasoja... Ruskan värejä... Kasvimaan viimeiset kukkaset... Syksy on oll...