perjantai 31. tammikuuta 2020

Ompeluhaaste osa 1.



Ensimmäinen osa ompeluhaasteestani tehty! Tammikuun tuotokset ompelukoneella olivat 110-koon legginsit ja 92-koon paita.



Legginsien kangas on Paapiilta ja paidan Ommelliselta, muistaakseni..


Tein housut 104 koon kaavalla, mutta lisäsin vähän kasvuvaraa. Sitä tulikin sitten sen verran että kyllä nuo pökät ovat 110 kokoiset.. Hieman väljät, mutta ihan sopivat muuten.

Paita taas menee odottamaan, että pikkuherra kasvaa yhden vaatekoon isommaksi. Raglanhihainen paita onnistui mielestäni hyvin.


Haaste antoi hyvän kipinän takaisin käsitöiden  pariin. Ideoita on tällä hetkellä enemmän kuin aikaa on toteuttamiseen. Parhainta on kuitenkin innostuminen, ompelu on todella kivaa puuhaa, kun sitä saa omassa tahdissa tehdä. :)

Jälkilisäys: Nämähän tuli myös ommeltua tammikuun aikana, niin lisätään ne myös tähän... :)

lauantai 18. tammikuuta 2020

Ompeluhaaste - itselleni!

Olen viime aikoina taas saanut itseäni niskasta kiinni ja jaksanut raahata myöhään iltaisin ompelukoneen keittiön pöydälle.

Koen ompelun rentouttavaksi ja mieltä piristäväksi puuhaksi, etenkin jos kone toimii moitteettomasti. Pakko tosin nipistää välillä yöunista, sillä kaavojen teko, kankaiden leikkuu ja ompeleminen eivät houkuta, jos kaksi puuhakasta lasta pyörii samaan aikaan ympärillä. Tekemisen rentouttava vaikutus ainakin katoaa silloin saman tien.. Pikkuherrakin on nyt oppinut kiipeämään keittiön pöydälle, mikä toisi myös omat haasteensa...



Ajattelin pitää hyvin alkanutta motivaatiota yllä, niin keksin tehdä pienen tehtävän itselleni. Aion yrittää ommella joka kuukausi tänä vuonna edes yhden ompelutyön. Ja joka kuukauden lopussa postaan tänne aikaansaannokset.

Olen useasti ommellut ihan perus lastenvaatteita, mutta monta viikkoa niiden valmistumisessa on kestänytkin.. Välillä jopa itteäni on ärsyttänyt jonkun vaatteenteon kesto, mutta aina ei aika ole riittänyt. Tai jaksaminen..
 Jos tällä haasteella saisin edes yhdenkin vaatteen tehtyä valmiiksi per kuukausi, niin olisin tyytyväinen. Eikä haittaisi vaikka tulisi enemmänkin tehtyä kuin vain yksi työ.



Samalla olisi hyvä yrittää saada kangasvarastoa pienemmäksi.. Kankaita on jo jonkin verran, niin kyllä sieltä valikoimaa riittää..

Saa nähdä, mitä tästä tulee. Mielenkiintoista ainakin,mutta on hyvä pitää harrastustaitoa yllä. :)

lauantai 11. tammikuuta 2020

Sairaalareissu

Potilashotellissa tämä oli hyvä asento nukahtaa. Vilkas päivä takana.. 

Hotellin ikkunamaisema ei mielestäni ollut se kaikkein nätein näkymä...

Ja niin koitti viime tiistaina se päivä, mitä meidän perheessä on odotettu jo vuoden. Halkion leikkauspäivä.

Lähdettiin siis viime tiistaina kohti Meilahtea.
Ensimmäinen päivä oli esivalmistelupäivä. Lähdettiin ajelemaan hyvissä ajoin kohti Uutta Lastensairaalaa.
Ensimmäiseksi siellä mentiin, pienen parkkipaikan metsästyksen jälkeen, labraan. Otettiin verikokeita. Sen jälkeen päästiin suoraan valokuvaukseen toisessa kerroksessa. Valokuvaus otetaan aina käynneillä, että (muistaakseni) nähdään ulkonäössä tapahtuvat muutokset vuosien aikana. Jos vaikka jotain poikkeavaa tulisi niin on kuvia mihin vertailla kasvojen piirteitä.

Tässä kohtaa meillä olikin luppoaikaa ja käytiin kahvilassa vähän syömässä.


Sitten iltapäivällä päästiin juttelemaan sairaanhoitajan ja anestesialääkärin kanssa. Käytiin läpi, miten leikkaus tehdään, millainen nukutus tulee olemaan, millainen pikkuherra tulee olemaan herättyään osastolta.. Kaikki asiat sovittiin siinä.

Tämän keskustelun jälkeen pääsimme potilashotelliin. Olimme siis tällä kertaa matkalla kolmisin ukon kanssa. Pikkuneiti jäi mummulaan kolmeksi yöksi. Minä ja pikkuherra saimme ilmaisen huoneen potilashotellista, mutta ukko joutui oman huoneen varaamaan sairaalasta saadulla kummisetelillä. Tuntui aluksi oudolta nukkua samassa hotellissa, mutta eri huoneissa.. 😂😅
Yö sujui hyvin, nukuttua saatiin kaikki. Ottaen huomioon, että nykyisessä asuinpaikassamme on öisin HYVIN hiljaista, tuntui sekin hieman oudolta että jatkuvasti kuului öisin ääntä.. Ambulanssin ääniä, ratikka, yleinen liikenteenmelu. Vaikka unta sainkin, tajusin miten hiljaisessa paikassa oikeasti asumme!

Sitten noustiin seuraavana aamuna, keskiviikkona, kukonlaulun aikaan ja lähdettiin takaisin sairaalaan. Pääsimme 7 jälkeen aluksi sairaanhoitajan luo ja siitä huoneeseen, jossa pikkuherra sai esilääkityksen. Huoneessa oli myös muita perheitä, ainakin viitisen kappaletta.
Pikkumiehelle tuli hauskaa lääkkeen jälkeen.. Hän on muutenkin hyvin aurinkoinen ja välillä jopa kiljuvan äänekäs persoona. Joten nythän tuo piirre hänessä alkoi näkymään paremmin. Hoitajilla oli hauskaa, kun meidän poitsu siellä pienessä pöllyssä hurmaili heitä..


Pääsin saattamaan pojan leikkaussaliin asti ja siellä hänelle laitettiin kanyylit jalkoihin ja jäin nukutukseen asti. Oli outoa, kun en ole ennen samanlaisessa tilanteessa ollut, ja nähdä sivusta kun oma pieni nukahtaa parissa sekunnissa, kun hetki sitten yritti tapella kanyylien laittoa vastaan. Tuntui epätodelliselta..
Minut ohjattiin ulos sen jälkeen ja sitten menimme hotellin aamiaiselle ja uuteen kauppakeskus Triplaan. Eipä mitään tarvittu, niin ei tullut ostettuakaan. Kunhan käveltiin, tapettiin aikaa. Ihmeteltiin kunnon maalaistollojen tavoin Helsingin joukkoliikennettä.. 😅

Leikkaus kesti sen 2-3 tuntia ja herääminen 4 tuntia. Kun pääsimme alkuillasta osastolle, niin siellä oli hyvin tokkurainen poika sängyssä. Hoitaja varoitteli että poika on sidottu sänkyyn ettei pääse käsiksi suuhunsa, sanoi sen näyttävän vähän karskilta, mutta se on pakko tehdä. Ymmärsin kyllä, hetihän tuo olisi sormet suuhunsa laittanutkin..
Jäimme osastolle ja rauhoittelimme pikkuherraa aina kun hänellä meinasi itku mennä liian isoksi. Minä jäin yöksi osastolle, kahdeksi yöksi, ja ukko palasi hotelliin.

Ensimmäinen yö ei ollut mitenkään kamala. Poika enimmäkseen nukkui, ja jos havahtui huutamaan, niin sai sosetta ja äidinmaitoa nokkamukista. (Nokkamuki olikin sallittu, kyllä sain niin ristiriitaista tietoa nokkamukin käytöstä ennen leikkausta!) Pahimpiin huutoihin sai vielä jonkin verran vähän tujumpaa lääkitystä, että unet jatkuivat.

Seuraava päivä oli aika tohinaa. Hoitajat vaihtuivat vähän väliä, lääkettä tultiin tietyin väliajoin antamaan, kaikkea uutta kerrottiin pikkuhiljaa miten kotihoito tulisi jatkumaan. Syömistä ja juomista tarkkailtiin, että se sujui ja nestettä meni riittävästi. Ukko oli onneksi vielä sinne iltapäivään asti paikalla, sillä pikkuherra oli letkuissa kiinni, niin minun olisi ollut vaikea yksin lähteä esim vaikka syömään. Jossain vaiheessa katsottiin että nesteytys riitti ja hänet irrotettiin siitä letkusta.
Pikkumies oli hyvin tokkurainen aamupäivän ajan, mutta piristyi pikkuhiljaa. Väsymys hävisi päivän edetessä ja ruokahalun lisääntyessä. Iltaan mennessä tuntui että ihan kunnossahan tuo jo on.. Illalla lainasin sairaalan vaunuja ja kävimme käytävillä kävelyillä ja hakemassa minulle kahvia ja iltapalaa. Olin illalla aivan valmis yöunille klo 23.


Noh, toinen yö olikin sitten vähän vaikeampi. Koska pikkuherra ei enää ollut vahvassa lääkityksessä, niin hän tajusi että olemme vieraassa paikassa. Ja koska kotona ollaan totuttu perhepetiin, oli oma sairaalan häkkisänky ihan kauhistus. Herättiin vähän väliä ja aina pojun nukahdettua yritin siirtää hänet sylistäni sänkyyn, hän heräsi...



Lopulta luovutin.. Itse nukuin sohvasängyllä ja otin poitsun syliini nukkumaan, koska olimme silloin jo taistelleet 2 tuntia keskellä yötä.
Jälkikäteen ajattelin, että mitäköhän hoitajat ovat asiasta tuumanneet.. Huoneissa nimittäin oli videovalvonta, ja he ovat varmaan surkutelleet meidän nukkumaanmenotaistelua.. Ja lopulta, kun ovat nähneet miten poika nukkui rintakehäni päällä, niin he ovat varmaan olleet valmiita juoksemaan huoneeseen, jos olisi näyttänyt vähäänkään siltä, että poika meinaa pudota.. Onneksi olen jo pikkuneidin ajoilta tottunut tähän unityyliin, ja jotenkin luonnollisesti sitä tulee vaistottua jos lapsi meinaa alkaa liukua pois sylistä.. Saatiin sitten loppuyö nukuttua hyvin tällä tyylillä.. 😅

Seuraava päivä syötiin ja sain loput ohjeistukset kotiin. Päästiin lähtemään joskus keskipäivän jälkeen, kun ukko ja pikkuneiti tulivat hakemaan.

Hauskaa oli muuten nähdä, miten kohta 4-vuotias on ollut ikävissään, mutta ah, niin syvästi loukkaantunut poissaolostani. Sairaalaan tuli hyvin hiljainen ja nenä pystyssä oleva vakava pikkutyttö. Häntä sain vähän pehmitettyä, kun jäimme katselemaan aulassa akvaariota. Iltaan mennessä kotona oli jo puhelias "oli niiin kova ikävä"  - tyttö.. Oli myös ilo huomata, miten hellästi isosisko kohteli sairaalasta palannutta pikkuveljeään. Silitteli päätä hellästi, kun oli nähnyt kitalaen tikit..

Nyt ollaan taas oltu kotona ja totuteltu uuteen arkeen. Entinen suursyömäri joutuu nyt 2 viikkoa olla sosekuurilla, ja sitä sosettahan sitten menee. Toipuminen on alkanut hyvin. Itsellä on vielä vähän sekainen olo koko rumbasta, mutta silti onnellinen. Nyt se on leikattu ja tämä osaltaan ohi...😊


Tällainen maisema sairaalan huoneesta. Hieman erilainen koti-ikkunasta verrattuna. 

Ja koska imetys piti lopettaa, niin sain sairaalassa pumpattua muutaman kerran pieniä määriä enää pikkuherralle pahimpiin hetkiin. Nyt en kotiinlähdön jälkeen ole enää pumpannut ja maito alkaa selvästi ehtyä.. Siihen päättyi sekin jakso. Suht helpostihan se loppui, mutta silti.. Jotain haikeaa siinä on, enää hän ei ole vauva..

Mutta kaikki meni hyvin! Toipuminen on ollut hyvin nopeaa. Sairaalasta ja sen henkilökunnasta minulla on vain pelkkää hyvää sanottavaa. :) Osaavat hommansa ja ystävällisempää väkeä saa hakea.

Me jatkamme viikonlopun viettoa, on hyvä olla kotona. Hyvää viikonlopun jatkoa myös kaikille teille lukijoille. :)

perjantai 3. tammikuuta 2020

Keltaisia tyttöjä & pinkkejä kukkia.

Salaman kanssa kuvattu... 

... Ja ilman, luonnonvalossa. Vähän sävyt muuttuvat.. 

Näitä housuja tein tytölle taas kerran pitkään. Ompeluinto ei ollut pahimpana kaamosaikana huipussaan, mutta viikko viikolta ne pikkuhiljaa valmistuivat. Pikkuneidille ne ovat koossa 104. Taitavat olla juuri nyt sopivat, mutta luulen että täytyy kyllä siirtyä 110-kokoon varmaan parin kuukauden sisällä..

Verson puodista ostettu. 

Eurokankaasta ostettu. 

Tein tovi sitten ompelukoneelle kotihuollon ja huh, mikä määrä nukkaa ja pölyä tulee koneen sisältä, kun viime putsauksesta on ehkä se vuosi jo aikaa.
Suoritin homman yöaikaan, koska silloin saan rauhassa puuhata, eikä öljytkään leviä pitkin pöytiä.  Luulen että huolto teki hyvää, kone ainakin alkoi liikkumaan taas paremmin.
Käsityö into alkaa taas palautumaan, niin katsotaan mitä tässä tulisi lähiaikoina taas tehtyä. Vaatteita varmasti näille perheen pienimmille. :)

Hassua muuten, olen pienestä pitäen inhonnut keltaista väriä. Ja nyt hienon kankaan löydettyäni ei se väri haittaa ollenkaan! On neidillä muistaakseni muutama keltainen vaate parin vuoden sisällä vaatekaappiin jo eksynytkin.  Näin ne mieltymykset muuttuu ajan kanssa.

Omassa rauhassa ehtii lukea käyttöohjevihkon kunnolla ja yllättyä mitä kaikkea ommelta vanha kone tekeekään. 😍

torstai 2. tammikuuta 2020

Kiireinen joulukuun loppu - miten se meni..?

Viime kirjoituksessani ilmoitin pitäväni tauon. 2,5 viikkoa teki hyvää olla ajattelematta blogia. Kuuluisa fb-tauko kesti vain viikon, mutta huomasin että sain asioita paremmin tehtyä ja mieleni virkistyi. Vaikka edelleen käyn joinakin päivinä liikaa Facebookissa, niin nyt tiedän että pystyn pakon edessä olemaan hetken ilmankin. Maailmani ei kaadu, jos en heti tiedä mitä ystävilleni ja tutuilleni kuuluu..

Joulukuu oli todellakin kiireinen kuukausi. Tauko teki jo senkin takia hyvää, niin pystyin keskittymään oleelliseen.
Perus joulutohinan lisäksi järjestimme pikkuherralle 1-vuotis synttärit. Järkyttävää, miten nopeasti vuosi menikin...




Synttäriviikko kului leipomisen merkeissä ja siivoamisessa (tällä kertaa todellakin rennommin). Sitä ennen oli pikkuneidin viimeiset kerhopäivät ja joulujuhla. Ja jotta tylsää ei tulisi, olin lupautunut mennä anopin ja langon kanssa Raskasta joulua-konserttiin. Tohinaa siis riitti yhdelle viikolle riittävästi ennen pikkumiehen juhlia.


Kaipaan ehkä pari kertaa viikossa rauhallisia päiviä, niin voitte kuvitella mikä oli olo tuon viikon jälkeen. Henkinen krapula oli päällä... No, kauaa ei keretty lepäillä, kun synttäreiden jälkeen joulu jo kirjaimellisesti koputteli oveen.. Jouluaatto ja -päivä tuli vietettyä kahdessa mummoloissa. Matkustelua siis riitti niinäkin päivinä..

Joulupukkia jännitettiin niin, ettei häntä voitu edes alkuun katsoa päin.. :D

Onneksi isovanhempien luona on rento meininki, niin siellä tuli vähän istahdettuakin.. :)

Joulun ja uudenvuoden välipäivät saatiinkin sitten levätä kotona, ihmetellä ja leikkiä joululahjoilla. Lisäksi tehtiin mummuloista mukaan saaduista jouluruuista jämäruokia. Kinkku ja sinihomejuusto esimerkiksi lisättiin pizzatäytteiksi omatekemiin pizzoihin.



Välipäivinä tuntui sääkin suosivan. Sateen ja harmaan ilman jälkeen alkoi jopa aurinkokin näyttäytyä muutamana päivänä. Miten paljon se pallukka taivaalla vaikuttaakin mielialaan! Ulkoilemaan päästiin vähän enemmän kuin ennen joulua.






Mitä lähemmäs vuosi läheni loppuaan, sitä parempi mieli alkoi tulla. Kunnes.....

Minulle tuli hammaslääkärireissu aiemmin lohjenneen hampaan takia ja reikähän siellä, ylläri, oli.. Yksi lapsivapaahetki tietenkin lääkärinpenkillä maaten.. Ja uudenvuoden aattona yksi perheenjäsenestä sai ilmeisesti noron.... Nyt täällä kotona sormet ristissä toivotaan että se meni ohi tarttumatta meihin muihin.. Kivaa..

Kaiken tämän parin viikon aikana olen lisäksi tehnyt operaatiota Imetyksen lopetus. Pikkuherralla alkaa leikkauspäivä lähestyä ja hän ei saa imeä mitään sitten sen jälkeen. Jopa aiemmin hyväksi luulemani nokkamuki on ilmeisesti kiellettyjen listalla kuitenkin.
Joten tässä pari viikkoa ollaan vähitellen vähennetty imetystä. Ja nyt tilanne on niin hyvä että päivisin ei enää imetystä pahemmin ole, vain kerran päivässä saanut pumpattua maitoa mukista. Öisin ehkä sen yhden kerran enää juo, mutta nukahtamiset menee jo pelkällä päähän silittelyllä entisen tissitainnutuksen sijasta.
Hieman surullinen fiilis päällä. Pikkuneitiä imetin 2-vuotiaaksi ja hänen kohdalla piti vähän lopulta pakottaa lopettamaan. Pikkuherralle olisi varmasti maistunut kauemminkin, mutta toisaalta saan olla tyytyväinen että hän edes osasi imeä kunnolla. Ja vuoden pituinen imetys on hyvä saavutus jo sekin.

Kyllä, oli aikamoinen loppurutistus tälle vuodelle, mutta siitä selvittiin. Loppuvaiheessa pääsin jopa vähän lepäämään, mutta kyllä se kylillä, sukulaisilla ja lääkäreillä ravaaminen väsyttää. Nyt keretään taas hetki kotoilla, ennen uutta kierrosta.. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ruska 🍁

  Aamuisen kävelyn aikana ihasteltua sumua ja auringonnousua... Lehtikasoja... Ruskan värejä... Kasvimaan viimeiset kukkaset... Syksy on oll...