Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkia. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. elokuuta 2021

Kasvimaan antimia

 Vaikka tuntui että tänä vuonna tuli laitettua vähän kasvimaalle kasvamaan, niin on kyllä kiirettä pitänyt niiden vähäistenkin kanssa.



Tänä vuonna kaikki onnistuivat joko kohtalaisesti tai hyvin. Salaatteja on riittänyt, punajuuria tuli tänä vuonna, porkkanaa, palsternakkaa, avomaan kurkkuja, papuja ja herneitä!




Kurkkuja etenkin on tullut tänä vuonna paljon, joten yritän hieman saada niitä säilöttyä. Paljon olemme myös tuoreena syöneet, lapset etenkin ovat tykänneet kurkuista. 









 Lapset ovat myös ahkerasti tyhjentäneet hernepuskia. Niin kuin pikkuherra sanoo ne ovat kuin "kaakkia" (karkkia). 

Mustikkakausi on myös avattu. Muutaman kerran ollaan metsään nyt päästy. Hieman marjoja saatu pakkaseenkin. Kyllä huomaa miten aika ei enää tahdo riittää kaikkeen, kun ollaan töissä/koulussa. Kaikkea ei tarvitse enää säilöäkään niin paljoa,kun ei niitä ehdi käyttää niin paljon vuoden aikana, kun ei olla enää 24/7 kotona.

Nyt olen yrittänyt käyttää tuoreita kasviksia hyödyksi ruuanlaitossa niin paljon kuin mahdollista. Perunaa tulee useasti keitettyä ja eilenkin käytin lasagneen omia papuja, tomaatteja ja kesäkurpitsaa. 



Pikku neiti innostui myös loman aikana luonnosta. Minttu lastenkirjasta hän sai innostuksen alkaa keräillä "asioita luonnosta". Pakkohan sitä oli sitten seuraavalla kauppareissulla ostaa tytölle vihko ja teippiä, niin pääsi harrastamaan..☺️

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Syötävää kasvimaalta


Elokuun loppu ja kasvimaa alkaa tuottaa satoa. Ja ihan hyvin tänä vuonna on kaikki kasvanutkin.



Aluksi tuntui ettei mikään oikein lähtenyt kunnolla kasvamaan ja sitten tulikin loppurytinä.. Pavut tupsahtivat yhtäaikaa ja nyt niitä pitäisi syödä ja säilöä urakalla. Epäonnistuneiden nauriiden ja lanttujen tilalle tulivat komeat salaatit ja retiisit.
Herneitä muksut ovat saaneet syödä mahat täyteen.

Purjoista yli puolet kuolivat, vain 4 kappaletta selvisi kasvimaalla. Myös palsternakoista tuli tänä vuonna heikko sato, 6 kappaletta.


Ja sitten ne erittäin hyvin kasvaneet...
Tänä vuonna kasvimaa tuotti kunnon määrät sipulia, punajuuria, kesäkurpitsaa ja JÄRKYTTÄVÄN määrän porkkanoita! Porkkanoiden kanssa on vähän jo kiire, kun porkkanakärpänen uhkaa niitä pikkuhiljaa. Olen yrittänyt raastaa jonkin verran pakkaseen, mutta tila loppuu väkisinkin kesken.. Täytyy vaan jakaa niitä tuttaville mahdollisimman paljon tällä kertaa.


Mummilaan lähti tämmöinen 4,7-kiloinen jättiläinen.. 



perjantai 24. heinäkuuta 2020

Vanhan puuvaraston remppa

Ukko viettää viimeistä lomaviikkoaan ja nopeasti se 4 viikkoa menikin.
Rehellisesti sanoen olin hieman kauhuissani, että nyt se jää kotiin silloin loman alkaessa... Kun on tottunut hääräämään kotona yksin ja pitämään päiväjärjestystä lapsille, ajattelin toisen kotonaolon olevan enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Mutta toisin kävi, onneksi! Varmaan ekaa kertaa tuntui että tämä toinen puolisko ei ollut tiellä, ei kerjännyt ruokaa (normaalia enemmän) ruoka-aikojen ulkopuolella, lapsetkin saivat isistä seuraa enemmän.

Projekteja oli varmasti paljon ukon pääkopassa, mutta sehän on mahdottomuus saada niitä kaikkia tehtyä 4 viikon aikana. Yksi projekti tosin kyllä valmistui loman aikana. Vanha puuvarastomme saunan yhteydessä sai uuden tarkoituksen.

Tyhjennys ja purkuvaihe. 


Muutama ampiaispesä ollu katossa. 

Hän tyhjensi ensiksi puut uuteen puuvarastoon, minkä rakensi keväällä valmiiksi. Sitten tyhjensi ylätilan romuista ja puutavarasta.


Muksut ihmettelee tyhjää tilaa polttopuiden hävittyä. 


Jossain vaiheessa oli hieman rakennuksen nurkan oikomista myös, saunankin pukuhuonetta ukko suoristi yhdestä kohtaa.

Sitten kun tila oli tyhjä, niin ukko purki välikaton. Muistaakseni se oli vain pelkkää lautaa ladottu vierekkäin ilman naulausta, niin sen purku sujuikin nopeasti.



Yläkuvissa jo uutta välikattoa.. 


Välikatto valmistui ja autotallissa olevat ylimääräiset tavarat menivät tuonne.

Siinä missä oli ennen polttopuita, on nyt hyllyjä. 


Ylätila (vielä) tyhjillään. 

Muksut takapihan lempileikissään, "autossa". 

Nyt on taas lisää säilytystilaa tuleville talon remppatavaroille. Autotalli tyhjeni erittäin paljon, mikä taas tuo sen mahdollisuuden, että ukko pystyy vaikka syys/talvisateilla tekemään sisätiloissa esim ikkunanpieliä. Hyvä juttu!

Ja loppuun vielä kuvia kukkakedosta, joka on nyt alkanut kukkimaan! Ukko laittoi tyhjälle kohdalle sekasiemeniä, ja kivan näköinenhän tuosta tuli.





Kukkaketo on, kuten kuvista näkee, takapihalta päin katsottuna kasvimaan vieressä vasemmalla ja perunamaan edessä. 

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Kävipä eräs yö niin.....




.... että peura vieraili kasvimaallamme.. Niiden kovin himoitsemat punajuuret olen aina peittänyt harsolla. No, tällä kertaa joku reuna jäi huonosti, niin sieltä lähti muutama juuri parempiin suihin. Tästäkös ukko ei tykännyt..
Lopputulos: ukko laittoi sähköaidan kasvimaan ympärille. Hyvin on tepsinyt, mitään ei ole enää hävinnyt.. :) Tosin sen jälkeen peurat siirtyivät uusiin omenapuihin.. Nekin saivat verkon ympärilleen.




Lapsetkin ovat vielä pysyneet kaukana aidasta, mutta kauhulla odotan ekoja tärskyjä..

Kasvimaalla ovat punajuuret, sipulit ja porkkanat menestyneet hyvin tänä vuonna. Myös kesäkurpitsaa, hernettä, papuja ja purjoa on tulossa jonkin verran.
 Näillä näkymin näyttää siltä että palsternakkaa tulee hyvin vähän (vain 6 kappaletta kuudesta rivistä!) ja nauriit sekä lantut jäivät tänä vuonna tulematta. Tyhjensin alueen rikkaruohoista ja kylvämme varmaan salaattia tilalle jossain vaiheessa..


Kasvimaa voi siis ihan hyvin ja on suht satoisakin, muutamaa lukuunottamatta. Vasta nyt kerkesin hyödyntää myös raparperi puskaa ja tein älyttömän hyvän Mumman piirakan, joihin tuli myös vähän mansikkaakin. (Resepti löytyy netistä nimenomaan Mumman raparperipiirakka nimellä).

Vaunulenkiltä bongattu piennarkasvi. Tuoksui ihan timjamilta! Tarkempaa tietoa ei ole mikä kasvi kyseessä. 


Tässä joku aika satoi viikonpäivät aika rankastikin. Heti vähän poutaisempana iltana hyödynsin nätin ilman pitkällä lenkillä. Ja taas tuli ihasteltua miten nättiin paikkaan sitä onkaan päätynyt. :) 

Kesäilta ❤️

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Kesäkuuta kuvina

Kesäkuu oli kuuma! Nautittiin lämmöstä ja auringosta. Puuhailtiin paljon kasvimailla ja uitiin. Ottaen huomioon surkean kevään ja latistuneen mielentilan koronan takia, niin kesän alku oli onneksi kaikkea muuta. Vaikka nyt onkin jo monta päivää vain satanut, niin sitäkin tarvitaan vaihteeksi. Kasvimaa kiittää..

Tässä vähän kuvia, miten meillä kesä alkoi.. :)









Viimeisen yli puolen vuoden tapahtumia.

 Kesä tuli ja melkein jo meni! Tätä kesää vietettiin töiden lisäksi melkein suurimmaksi osaksi uiden. Lasten kanssa käytiin paljon uimaranna...