Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiseutu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiseutu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. lokakuuta 2021

Ruska 🍁

 




Aamuisen kävelyn aikana ihasteltua sumua ja auringonnousua...


Lehtikasoja...


Ruskan värejä...


Kasvimaan viimeiset kukkaset...

Syksy on ollut kaunis tänä vuonna. 😊

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kuluneen viikon juttuja...

Kulunut viikko on mennyt jotenkin henkisesti tapahtumarikkaasti..

Meidän perheessä uhmaillaan, ja paljon! Välillä on tuntunut, että joka päivä on henkistä päivästä selviytymistä.




Nyt, kun talossa on toinen lapsi ollut jo jonkin aikaa, niin sitä tajuaa miten paljon stressasi ensimmäisen lapsen vauvavuotena ihan suoraan sanoen turhista asioista. Tämä meidän kakkonen tuntuu todella helpolta lapselta, koskaa noh, onhan tämä jo kertaalleen käyty läpi.
Kaikki taas, mitä pikkuneidin kanssa tulee eteen, on uutta.. Onhan hän se esikoinen näyttämässä tietä...



Lisäksi pikkuneiti on todella itsepäinen tapaus..
Onneksi omien hermojeni helpotukseksi löysin väestöliiton nettisivuilta Kiukkukirjan! Lukaisin sen läpi eräänä yönä ja huomasin siitä olevan iso apu minulle. Löysin uusia keinoja uhmaan ja minun lyhyille hermoille.. Suosittelen lukemaan, jos jollakulla on ongelmia uhmiksen kanssa.



Uhmakkaan arjen lisäksi olemme korkanneet sienikauden. Onneksi muksut tuntuvat viihtyvän metsässä, niin saan helposti seuran houkuteltua mukaan. Pikkuneiti osaa jo tunnistaa suppilovahverot ja kantarelli opittiin  viimeksi.


Kuvissa näkyvä metsä on muuten nyt ukon omistuksessa. :) Hän osti entisen naapurimme metsän. Nyt on tuttu mustikkametsä hänen.


Talon rakentelu jatkuu... Tuntuu, että joka päivä tulee seiniin vähän jotain lisää, on se lauta tai maalia...






Talo alkaa näyttää talolta. :)



Perunan nostokin aloitettiin. Pikkuneidin kanssa nostettiin Timoa rivillisen verran. Ukko on valittanut että perunaa tulee tänä vuonna vähän, mutta luulen ettei meillä ole silti valittamista..


Kuraleikit on kivoja. 

Niin, kulunut viikko on ollut monenlainen. Tapahtumarikas. Paljon erilaista puuhaa.

Auringonnousu. 

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kotiseutumatkailua




Ukko joutui koko viikonlopun kestävälle työreissulle, joten me lähdettiin yhdeksi yöksi mummilaan! Paikkana toimii Billnäsin ruukki, paikka jossa asuin noin viimeiset 5-6 vuotta, ennen kuin muutin 19-vuotiaana omilleni. 



Olen suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani asunut joko Karjaan tai Pohjan puolella.. Nykyinen Raasepori siis, jos tarkkoja ollaan.. 



Billnäsin ruukki ja myös lähellä sijaitseva Fiskarsin ruukki ovat hienoja paikkoja, jotka ovat olleet aina lähellä sydäntä. Näistä paikoista on hyvät nuoruusmuistot. :) 




Olen aina ihaillut näiden ruukkien vanhoja taloja ja erilaista luontoa. Tuli yläasteella ja lukiossa pyöräiltyä väkisinkin keskustaan mentäessä Billnäsin alueen läpi. 





Käytiin kävelyllä pitkästä aikaa ja harmitti, kun ehkä ne kauneimmat talot ja alueet jäi tällä kertaa ikuistamatta jonkin hevostapahtuman takia.. Tie oli suljettu sinne tiettyyn suuntaan päin.. 

Mutta tapahtumarikas viikonloppu. Pikkuneiti pääsi uimaan tänä vuonna ekaa kertaa, mistä oli aivan innoissaan. Poislähtö oli tottakai neidin mielestä harmin paikka, minkä kyllä minulle ja vaarille ilmoittikin... :D 
Pääsi myös serkkutyttönsä luo kyläilemään aiemmin saman päivän aikana. Enpä muista milloin pikkuneiti olisi ollut niin väsynyt vierailun takia. Jopa päiväunille meno, mikä on ollu vaikea toteuttaa vieraassa paikassa, meni sujuvasti. 





Ennen reissuun lähtöä ehdittiin pikkuneidin kanssa laittaa porkkanat kasvimaalle. Olin jopa hieman yllättynyt kuinka mukana neiti oli hommassa.. Yleensä ei ole kiinnostanut, mutta nyt jaksoi levittää kanankakkaa maahan ja jopa muutamat siemenetkin kylvi. Ehkä tuon typykän vielä saa mukaan näihin hommiin vielä kunnolla... :)

Viimeisen yli puolen vuoden tapahtumia.

 Kesä tuli ja melkein jo meni! Tätä kesää vietettiin töiden lisäksi melkein suurimmaksi osaksi uiden. Lasten kanssa käytiin paljon uimaranna...