torstai 5. elokuuta 2021

Kevään & kesän aikana tehtyjä..

 Käsitöitä pitkästä aikaa!



Saumuri on käynyt välillä, ja pikkuhiljaa on vaatteita tullut tehtyä. Aika harvoin saan nykyisin tätäkään ihanuutta enää harrastaa, koska... Ei vaan jaksa .

Mutta onneksi edes välillä tulee inspiraatio tehdä, niin ei ihan taidot unohdu heti.😊

Yllä oleva kangas on muistaakseni Myrtikistä tilattu. Tytöllä on kova yksisarvisbuumi, joten näitä on nyt sitten katsottu..



Ja pikku herralla puolestaan on dinosaurus vaihe meneillään. Kova ärjyminen ja tyrannosaurus Rex tyylinen kävely on ihan arkipäivää nykyään meidän talossa..😂



Itselleni sain keväällä ommeltua Verson puodin kankaasta paidan. 






Ja kesällä tuli tietenkin tehtyä shortseja muksuille. Neiti sai myös pitkiä housuja syksyä ajatellen..


Kasvimaan antimia

 Vaikka tuntui että tänä vuonna tuli laitettua vähän kasvimaalle kasvamaan, niin on kyllä kiirettä pitänyt niiden vähäistenkin kanssa.



Tänä vuonna kaikki onnistuivat joko kohtalaisesti tai hyvin. Salaatteja on riittänyt, punajuuria tuli tänä vuonna, porkkanaa, palsternakkaa, avomaan kurkkuja, papuja ja herneitä!




Kurkkuja etenkin on tullut tänä vuonna paljon, joten yritän hieman saada niitä säilöttyä. Paljon olemme myös tuoreena syöneet, lapset etenkin ovat tykänneet kurkuista. 









 Lapset ovat myös ahkerasti tyhjentäneet hernepuskia. Niin kuin pikkuherra sanoo ne ovat kuin "kaakkia" (karkkia). 

Mustikkakausi on myös avattu. Muutaman kerran ollaan metsään nyt päästy. Hieman marjoja saatu pakkaseenkin. Kyllä huomaa miten aika ei enää tahdo riittää kaikkeen, kun ollaan töissä/koulussa. Kaikkea ei tarvitse enää säilöäkään niin paljoa,kun ei niitä ehdi käyttää niin paljon vuoden aikana, kun ei olla enää 24/7 kotona.

Nyt olen yrittänyt käyttää tuoreita kasviksia hyödyksi ruuanlaitossa niin paljon kuin mahdollista. Perunaa tulee useasti keitettyä ja eilenkin käytin lasagneen omia papuja, tomaatteja ja kesäkurpitsaa. 



Pikku neiti innostui myös loman aikana luonnosta. Minttu lastenkirjasta hän sai innostuksen alkaa keräillä "asioita luonnosta". Pakkohan sitä oli sitten seuraavalla kauppareissulla ostaa tytölle vihko ja teippiä, niin pääsi harrastamaan..☺️

Ruska 🍁

  Aamuisen kävelyn aikana ihasteltua sumua ja auringonnousua... Lehtikasoja... Ruskan värejä... Kasvimaan viimeiset kukkaset... Syksy on oll...