Päivät pimenevät nopeammin ja olotila alkaa pikkuhiljaa vaatia oikeasti hidastamista..
Maha painaa jo aika hyvin ja liika tekeminen kostautuu koko päiväksi vihlontoihin ja äkäisiin potkuihin. En edes muista kuinka monta kertaa olen ukolle sanonut että ei pikkuneidin loppuaika mahassa ollut näin haastavaa..
Harmi vaan, että oma mieli (kuin myös neidin) ei millään tahtoisi rauhoittua.. Jokaiseen kivaan tapahtumaan ja kissanristiäisiin tekisi mieli mennä, mutta keho sanoo ei.. Ollaan sitten tyydytty neidin kanssa kerhoihin ja kaveritapaamisiin, ja niissäkin aika hillitysti. Myös viime viikolla kärsitty flunssa pakotti lepäämään.
Joten nyt varmaan jämähdetään vähän kotiin. Sitä pimeän ajan rauhoittumista voisin kyllä rauhassa harrastaa, mutta miten se oikein onnistuisi tuon duracellpupun kanssa... Aamupäivät menee hyvin kotona, mutta päiväunien jälkeen, kun on jo pimeää kuin mörön pyllyssä, on jo vähän haastavampaa..
Onneksi ukkokin välillä on malttanut tulla kotiin, eikä vain ylitöissä viihdy, niin sekin on välillä helpottanut tilannetta..
Salaa kyllä toivon että pikkukakkonen syntyisi jo,eikä anna odotuttaa itseään laskettuun aikaan....
Kotonakin olo pitkästyttää välillä, mutta onneksi aurinkokin välillä tulee pilvien takaa piristämään mieltä. Noh, yritetään mennä rauhassa päivä kerrallaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti