perjantai 6. joulukuuta 2019

Mitä tontilla on tapahtunut viime aikoina...

Ukko on kuluttanut viimeiset 2 viikkoa tehden saunan viereen tasaista maa-aluetta.

Hänen kaverinsa kävi kaivurin kanssa tasoittamassa maapläntin, kaivoi isoja kiviä ja kantoja irti maasta.





Lisäksi he tekivät tien, josta sitten pääsee helposti metsään hakemaan puutavaraa. Ukon tarkoitus on jossain vaiheessa hakea metsästä polttopuiden lisäksi puutavaraa talonrakennusta varten.

Pitkiltä illat aina tuntuvat kun toinen tekee hommia myöhään iltaan. Muksuja varmasti olisi kaivuuhommat kiinnostaneet, mutta eipä tuonne pimeyteen kauheasti viitsi mennä heidän kanssa. Nyt on onneksi yksi homma taas valmista.

Maapläntille on muuten tarkoitus laittaa nyt vain pihan ylimääräiset tavarat, jotta niitä ei joka nurkassa olisi. Tulevaisuudessa siihen paikkaan ukko haaveilee rakentavansa oman autotallin. Se on sitten joskus se..


Ylhäällä oleva kuva on muuten otettu lokakuun puolelta. Talossa on vielä laudoitus vähän kesken. Viimeisin, mitä taloon on laitettu, ovat valkoiset nurkkalaudat. Saatiin suurin osa seinistä suojattua ennen talvea, hyvä! :)



Vaikka oma aika tuntuu kuluvan tällä hetkellä paljon sisätiloissa ja lasten kanssa, niin aina välillä sitä havahtuu siihen, miten paljon toinen kuitenkin tekee pihalla, yksin.. Sitä kyllä arvostan.

1 kommentti:

  1. Meillä kaivuuhommat käynnissä tontilla. Aiotaan rakentaa autotalli. Minäkin autellut niin paljon kun pystynyt. https://www.mikamakilaoy.com/

    VastaaPoista

Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...