sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Ajattelemisen aihetta...



Tänään kävin alle 3 km vaunukävelyllä pikkuherran kanssa. Muistin vihdoinkin tällä kertaa ottaa muovipussin mukaani näille harvoille vaunulenkeille.



Ajattelin katsoa kuinka paljon roskia saan kerättyä yhden perus kävelylenkin aikana. 

Olen huomannut, että viime aikoina tiellämme ovat roskat mysteerisesti lisääntyneet. Siitä sainkin idean ottaa pussin mukaan. Onhan tämäntyyppisiä roskien keruuta ollut aiemminkin monella eri paikkakunnalla. 


Olin yllättynyt, ja pettynyt...! Yksittäisiä roskia oli pientareilla siellä sun täällä, mutta kun näki sen määrän pussissa, alkoi tuo tuntua isolta määrältä. 




Yli puoli pussillista tuli ja mielenkiinnolla jään seuraamaan lisääntyvätkö roskat uudestaan saman reitin varrella myöhemmin.

Ihmettelen kyllä, mikä saa ihmisen niin kärsimättömäksi, ettei jaksa odottaa roskien viemistä kotiin, vaan täytyy heittää autonikkunasta ulos. No, meitä on joka lähtöön...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...