Pieni joulutauko & mitä odotan tulevalta vuodelta.

Nyt kun jouluun on enää aikaa vähän päälle viikko, niin onkin aika vetäytyä joululomalle. Joulukuu on ollut hirvittävän stressaavaa aikaa, vaikka olen yrittänyt tehdä siitä juuri päinvastaisen.

Liikaa ohjelmaa, liikaa kotitöitä, liikaa lasten kuskaamista, liikaa kaikkea. Joulukuu on ollut jostain syystä pelkkää suorittamista ja sama meno jatkuu vielä hetken. Kohta on pikkuherran syntymäpäivä (vuosi meni niiiin nopeasti!) ja ensi viikko kuluukin juhlajärjestelyissä. Ja heti perään sen jälkeen joulu. Onneksi päästään mummulaan jouluksi, niin joulustressiä ei ainakaan pukkaa päälle.

Tällä kertaa synttärit suoritetaan rennosti. Jos en kerkeä siivoomaan täydellisesti, ei haittaa. Jos en kerkeä leipoa kaikkea, mitä olen suunnitellut, ei haittaa.. Pikkuneidin viimeiset 3 syntymäpäivää ovat menneet pölyrätti kourassa ja taikinakulho toisessa. Ei enää, nyt aletaan tehdä nämä synttärit tästä eteenpäin rennommalla asenteella.. 😊

Huomaan, että olen ollut stressaantunut ja kireä viime aikoina. Olen ollut jo jonkin aikaa. Joten nyt, kun tällä hetkellä en muutenkaan ole saanut paljoa kirjoitettua tänne, on pakollisen joululoman aika. Vaikka tuleva viikko on hektinen, aion keskittyä vain pakollisiin menoihin ja lapsiin.

Yritän blogin lisäksi pitää taukoa myös somesta. Helpommin sanottu kuin tehty.. Tosin olen nykyisinkin vain 1-2 kertaa päivässä Facebookissa,kun en kerkeä tuijotella kännykkää koko ajan. (Joistakin tutuista voi vaikuttaa toisin, mutta kun se fb jää päälle kolmeksi tunniksi, kun tulee lasten kanssa jotain hälinää.. 😂😅) Sometaukoa yritän siksi, että huomaan vain ärsyyntyväni, kun lysähdän sohvalle lukemaan naamakirjaa ja muksut siinä minut keskeyttävät. Se pieni hetki omaa aikaa loppuu lasten mielestä heti, kun kännykänvalo osuu naamaani. Joten ollaan sitten ilman. Jos vaikka kireyteni ei johdu lapsista, vaan siitä ajatuksesta etten saa olla hetkeäkään yksin. Eivätkä totta puhuen aivoni saa lepoa silloin, kun tuijotan ruutua koko ajan.

Elikkä ensi viikon keskityn synttärien järjestämiseen, lapsiin ja jouluun.

Mitäpä odotan sitten tulevalta vuodelta 2020?

Ainakin parempia hermoja ja pitkää pinnaa. 😂 Kulunut vuosi on ollut henkisesti rankka, kun pikkuneidin uhma räjähti käsiin (mistäköhän on luonteensa perinyt...) ja tietyin väliajoin olen kokenut olevani aika neuvoton sen suhteen. Lisäksi pikkuherralla alkaa samanlainen (eli itsepäinen) luonne pikkuhiljaa tulemaan esiin, niin voin sanoa että meteliltä ei tässä talossa ole äidin korvat säästyneet. Sisarusten yhteentörmäyksiltäkään ei olla vältytty.

Enemmän yhteistä aikaa, sekä omaa aikaa.
Tosi ristiriitaisen kuuloista juu..
Yritän useammin jättää kännykän pöydälle ja olla läsnä enemmän näille lapsille. Koko ajan en halua (enkä kyllä aio) heitä viihdyttää, mutta jos iltaisin sen perus kerhorumban ja ruuanlaiton jälkeen, vain olisin ja kuuntelisin heitä. Vähän vaikka neidin kanssa samalla pelattaisiin jotain. Näitä iltoja on ollut jonkin verran, mutta en usko että tarpeeksi. Aina on muka jotain muuta, kotitöitä ny enimmäkseen tekosyynä..
Ja se oma aika.. Yleensä ajattelen oman ajan olevan sitä, kun saan pienen hetken kotona touhuta rauhassa jotain. Se ei valitettavasti enää riitä. Nyt yritän tulevana vuonna mennä enemmän yksin, muuallakin kuin vain ruokakauppaan. Tiedän oman ajan tekevän vähän väliä niin hyvää pääkopalleni, mutta olen huono järjestämään sitä itselleni. Uskon tämän olevan jokaisen äidin ongelma ainakin jossain vaiheessa..
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, tottakai parisuhdeaikaan voitaisiin aina panostaa vähän enemmän.. 😁😅

Lisäksi toivon että ensi vuonna, kun pikkuherra kasvaa koko ajan isommaksi, voitaisiin tehdä enemmän luontoretkiä. Pihalla aina kesäisin viihdytäänkin paljon, jo pelkästään kasvimaan takia, mutta lähialueen ja - seudun metsiä olisi kiva koluta muksujen kaa läpi, samalla sitten marjoja ja sieniä etsiessä. Metsään lähtö olisi helpompaa, kun tuota poitsua ei tarvitse ensi kesänä enää kantaa..

Joten hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille. Minä pidän ainakin 2-3 viikon blogitauon ja toivottavasti yhtä pitkän Fb-tauon. Ensi vuoden puolella sitten uudestaan kirjoittelen!

Mitä tontilla on tapahtunut viime aikoina...

Ukko on kuluttanut viimeiset 2 viikkoa tehden saunan viereen tasaista maa-aluetta.

Hänen kaverinsa kävi kaivurin kanssa tasoittamassa maapläntin, kaivoi isoja kiviä ja kantoja irti maasta.

Lisäksi he tekivät tien, josta sitten pääsee helposti metsään hakemaan puutavaraa. Ukon tarkoitus on jossain vaiheessa hakea metsästä polttopuiden lisäksi puutavaraa talonrakennusta varten.

Pitkiltä illat aina tuntuvat kun toinen tekee hommia myöhään iltaan. Muksuja varmasti olisi kaivuuhommat kiinnostaneet, mutta eipä tuonne pimeyteen kauheasti viitsi mennä heidän kanssa. Nyt on onneksi yksi homma taas valmista.

Maapläntille on muuten tarkoitus laittaa nyt vain pihan ylimääräiset tavarat, jotta niitä ei joka nurkassa olisi. Tulevaisuudessa siihen paikkaan ukko haaveilee rakentavansa oman autotallin. Se on sitten joskus se..

Ylhäällä oleva kuva on muuten otettu lokakuun puolelta. Talossa on vielä laudoitus vähän kesken. Viimeisin, mitä taloon on laitettu, ovat valkoiset nurkkalaudat. Saatiin suurin osa seinistä suojattua ennen talvea, hyvä! :)

Vaikka oma aika tuntuu kuluvan tällä hetkellä paljon sisätiloissa ja lasten kanssa, niin aina välillä sitä havahtuu siihen, miten paljon toinen kuitenkin tekee pihalla, yksin.. Sitä kyllä arvostan.

Kaamosaika- kaamosmieli

Olin aiemmin ehkä liian positiivinen tulevasta pimeästä ajasta. Kaamos on hiljaa huomaamatta hiipinyt mielen sopukoihin. Olen huomannut monella muullakin tutulla ja tuntemattomalla saman.

Pimeys on alkanut vaikuttaa..
Ulkona on koko ajan märkää ja PIMEÄÄ.. Siellä ei voi olla.. Ainakaan ilman että pyykkikori täyttyy pesua kaipaavista ulkovaatteista..

Lapset riehuvat (nimenomaan riehuvat!), kun ovat jumissa sisätiloissa suurimman osan päivästä.. Ja koska he riehuvat, on tämän äidin hermot välillä pinnassa, niin kuin huutokauppakeisari sanoisi..

Ukko tekee omia hommiaan vanhaan tuttuun tapaan, että on ne meikäläisen vapaat hetket aika vähissä..

Olen yrittänyt keksiä jotain sisäpuuhaa enemmän, jotta jaksettaisiin tämä kaamosaika (ja minulla säilyisi hermot)..
Kierreltiin näin tyttöjen kesken pikkuneidin kanssa viime viikolla paikallinen kirppis läpi ja löydettiin iltojen ajankuluksi lautapeli. Pikkuneiti alkaa olla jo siinä iässä, että pelaaminen sujuu.

Iltojemme pelastus. On ollut paljon kivempi pelata jotain, kuin vaan tuijottaa tv:tä. Aiemmin saadut pari peliä ovat jo aikoja sitten menneet rikki silloin 2-vuotiaan neidin käsissä.

Ja jos silti on tekeminen neidillä loppunut, olen ottanut hänet tähän puuhaan mukaan...

Se on hyvä opettaa kotitöille pienestä pitäen. 😁 Eipä voi sitten myöhemmin ainakaan väittää, ettei olla koskaan opetettu..

Pimeään aikaan ei ole oikein mikään innostanut. Ei huvita, ei jaksa, väsyttää..
Muksut ovat pahassa iässä vielä sopivasti. Neiti uhmaiässä, herra eroahdistusvaiheessa.
Tuntuu jo tarpeeksi raskaalta, kun oman väsymyksen keskellä neiti huutaa (karjuu) jos jokin piirustus ei mennyt täydellisesti ja pikkuherra huutaa joka kerta, kun poistun huoneesta ilman häntä mukanani.. Tiskikoneen täyttö ym kotityöt eivät meinaa aina onnistua lahkeissa roikkujan takia.
Jopa rakkaat ja mieltä piristävät käsityöt ovat olleet nyt hetken tauolla, koska ei vaan jaksa.
Ja koska mitään ei jaksa, niin kotitöitäkin tehdään vähän vähemmän. Ellen ala nakittaa tiskaamista pikkuneidille....

Kaiken tämän keskellä tajuan kyllä että pitäisi nyt vaan levätä.. Helpommin taas sanottu kuin tehty..

Jos huomenna aloitan ensin niin pienestä muutoksesta, kuin asennemuutos. Lapset ovat väsyttäneet minua paljon viime aikoina, joten jos asenne olisi: "meillä ei ole kiire, ihan rauhassa vaan".. Sillä varmaan pelastettaisiin monta uhmahetkeä päivässä..
Seuraava siitä voisi olla: "näillä kotitöillä ei ole kiire, kyllä ne kerkeää tekemään myöhemminkin"..
Ja viimeinen voisi olla: "mene nukkumaan ajoissa". Tätäkin kirjoitan nyt keskellä yötä..
Jos positiivinen mieli auttaisi kaamokseen, se olisi hyvä.
Nyt painun nukkumaan, ettei huominen mene taas sumussa...

Pihapuuhia

Vuoden harmain päivä.. Niin kuin Gin-lonkeron mainos on jo monet viikot toitottanut.. Ja harmaata se tänään kyllä todella on ollut.

Päivällä ulkoiltiin urakalla. Pikkuherra nukahti vaunuun pitkille päiväunille ja minä pääsin rauhassa haravoimaan.
Viime päivät ovatkin menneet vähän pihanhoidossa. Ukolla on ollut sen verran enemmän hommia, että "normi" pihapuuhat ovat vähän jääneet. Loppuviikolla olen heilunut haravan kanssa enemmän kuin vuosiin. Puhdistanut kuivuneita kukkapenkkejä nätimpään kuntoon ja haravoinut lehtiä kompostiin. Kyllähän näitä puuhia joskus ollaan tehty pareittain, mutta lasten tulon jälkeen on ollut helpompaa jättää ne toiselle. Edes toinen meistä saa tehdä rauhassa, kuin että sählättäisiin porukalla, missä kestäisi sitten yksinkertainen homma triplasti kauemmin.

Eivät kyllä ne kukkapenkkienkään puhdistukset ole vaivattomasti käyneet. Yleensä kun hyvään vauhtiin pääsin, niin pikkuherra alkoi huutamaan vaunuissa tai pikkuneidillä "oli tylsää" ja hän taas yritti mennä etupihan puolelle... Jolloin minä taas olisin joutunut keskeyttämään puuhani, koska takapihalta ei näe etupihalle, ja siellä on se pelkäämäni autotie.......
Onneksi tänään ulkoilut sujuivat ilman äidin hermoromahdusta, kun puuhaa tuntui olevan isin ja Avantin kanssa riittävästi. :)

Sadeilmat ovat vähän verottaneet ulkoilua, mutta toivottavasti jo ensi viikolla päästäisiin takaisin vanhaan rytmiin, elikkä kerhopäivän jälkeen leikkipuistoon.. Viime viikko oli niin sateinen, ettei puistoihin ollut mitään asiaa, ellei olisi halunnut kuurata vielä autonkin sisäpuolen sen jälkeen..

Paljon sisäpuuhaa vaihteeksi, mutta onneksi se aurinko välillä, riippuen päivästä, sieltä pilven takaa vilahtaa. Pimein aika edessä, mutta eiköhän se nopeasti ohi mene. Joulua jo odotellaan...

Marraskuu alkoi...

Ja niin alkoi pimeys ja viima. (Autocorrect kännykässä muutti aluksi sanan viinaksi.. No, joo miksei, kätevä tapa ehkäistä kaamosmasennus 😂)
Marraskuu tuli yhtäkkiä, talvi on jo kolkuttelemassa ovella. Miten tämä syksy tuntuu niin vauhdilla menevän.. Enhän minä muuta ehdi tehdä kuin kuskata pikkuneitiä kerhoon ja ihmetellä pilvistä ilmaa pihalla. Tyhjentää välillä tiskikoneen. Ruskakin hävisi salamannopeasti, liian nopeasti. Olisin voinut nauttia väreistä kauemmin..

Tulevan pimeyden aikana on kuitenkin jotain positiivistakin.. Lyhdyt on raahattu pihalle ja kynttilät niiden sisällä palamassa. Miten tykkäänkin lyhtyvaloista! Ja kutomispuikot heiluvat taas tähän vuoden aikaan ahkerasti. Pikkuherralle on melkein jo villahousut valmistuneet ja pikkuneidille pitäisi kaulaliina seuraavaksi aloittaa.

Tältä näytti pari päivää sitten auringonlaskun aikaan... 

... Ja tältä näytti meillä tänä aamuna. 

Huomaan tahdin hidastuneen itselläni. Teen samoja asioita kuin aiemmin mutta hitaammalla temmolla. Ja huomaan ettei se haittaa. Tietyissä asioissa olen itse itselleni aiheuttanut stressin. Siivous on yksi näistä asioista. Voin yrittää puunata talon lattiasta kattoon, mutta aina tulee keskeytyksiä. Ja joka kerta sama juttu, niin miksi turhautua siitä.. Olen jopa päätynyt pari kertaa sohvalle lehteä lukemaan, mikä on nykyisin aika harvinaista, kun lapset hakevat huomiotani keinolla millä hyvänsä..

Viime talvena, joulun tienoilla, kuulin useasti radiosta mainoksen, jossa Pirkka-Pekka Petelius kertoi kaamosajasta, ja miten "selvitä" siitä. Tuo jäi mieleeni, sillä viisaita lauseita siinä oli. Vaikken enää sanatarkalleen muista tuota, niin sanoma siinä oli suurin piirtein tämä: "miksi ihmiset eivät tajua ottaa rennosti kaamos aikaa? Miksi se tuntuu niin väärältä pysähtyä, kun juuri tähän aikaan vuodesta juuri niin pitäisi tehdä?"
Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Tulen tämän vielä joskus tulevaisuudessa kokemaan  rankan työpäivän jälkeen, mutta hyvä se on nyt jo etukäteen vähän harjoitella. Onhan ennen vanhaankin kesät huhkittu ja talvisin levätty..

Joku sentään osaa ottaa vanhempiensakin puolesta rennosti. 

Huomaan taas hitaan temmon tuovan rennomman arjen. Olen muksujen kanssa jäänyt nykyisin ulos leikkipuistoon kerhon jälkeen, koska se on ollut hyvä tilaisuus olla päivän viimeinen valoisa hetki ulkoilemassa.
Happihyppely on auttanut, pikkuherralle on uni maistunut autossa ja pikkuneiti on puolestaan rauhoittunut energian purkamisen jälkeen. Minä taas en ole stressannut ruoanlaitosta, joka on aina ollut suurin syy lähteä kiireellä kotiin. Kyllä se ruoka valmistuu, vaikka sitten tunnin myöhässä. Hieman kauhunsekaisin tuntein olen vierestä katsellut tuttujen lasten harrastusrumbaa, jossa on sekä lapset että aikuiset kireinä ja väsyneinä lähteneet seuraavaan paikkaan vailla taukoa... Ei näin..

Joten me ainakin jatkamme tätä kaamostelua löysin rantein, niin siitä selviää helpommalla.
Hetken vielä kerkeän tuijotella rauhallista lumisadetta ja lyhtykynttilää ikkunasta, ennen kuin kömmin peiton alle.

Keltaista ja vihreää

Edestä... 

.. Ja takaa. 

Ah, pitkästä aikaa pikkuherra nukkui pitkät iltaunet. Kerkesin ottaa ompelukoneen esiin ja viimeistellä vikat tällä kaavalla tehdyt pöksyt. 

Harmi, kun keltainen ei näy näissä kuvissa oikealla sävyllä, ovat siis oikeasti kirkkaamman keltaiset, mitä kuvissa. Ja taas lahkeet jäivät piirun verran liian pitkiksi, mutta onpahan sitä kuuluisaa kasvunvaraa. 

Seuraavaksi saankin alkaa tehtailemaan pikkuneidille housuja lisää.. :) 

Sieniretki

Vaikka tämä päivä oli erittäin haastava lasten kanssa (pitkästä aikaa!), niin silti pääsimme nauttimaan metsästä.

Vaikka äidin vihaiset komennot kaikuivat kuuroille korville, sekä metsässä että kotona loppupäivän ajan, voin silti sanoa että metsäretki teki tänään hyvää. Päästiin kuitenkin ulos, ehdittiin nauttia aurinkoisesta säästä, mikä muuttuikin illemmalla sateiseksi.. Saatiin jopa riittävästi sieniä piirakkaa varten.

Vaikka metsä yleensä rauhoittaa, niin tänään se ei ihan onnistunut siinä 100 prosenttisesti.. Voihan 3-vuotiaan uhma!!!

Yritän nyt unohtaa herttaisen pikku paholaisneidin kiukunpuuskat ja hengitellä rauhallisempaan huomiseen.

Tässä kuvia sieniretkestämme.