perjantai 28. syyskuuta 2018

Tämän kesän satotulos.



Syksy koitti ja alkaa ruska näkymään. Ihanan paljon punaista tänä vuonna lehdissä.

Kaikki kasvimaahommat alkaa olla jo siinä. Tänä kesänä saatiin hyvin satoa.

Lukuja en osaa yhtään sanoa, kuinka monta kiloa tuli mitäkin, mutta sanotaan nyt vaikka näin että meidän perhe ei tule nälkää näkemään..

Aloitetaas perunasta.. Sitä ollaan aina saatu paljon. Tänä kesänä kerettiin 2-3 riviä tuhoamaan ennen perunannostoa. Kun perunat oli siirretty kellariin, oli vielä jäljellä kasvihuoneen perunat. Isoa kokoa tuli tänä vuonna.





Kasvimaasta saatiin myös ennätyssato. Ja sillä tarkoitan paremminkin vihanneksien onnistumista, en niinkään määrää. Ikinä en ole saanut niin ehjiä rivejä, mitä nyt.





Ja kaikki kasvoivat isoiksi! Saatiin kyllä syödä koko kesä omia kurkkuja, kesäkurpitsoja, porkkanaa yms..





Koko kasvimaan sato on nyt joko kellarissa säilössä tai purkitettu.
Tänä vuonna kokeilin ekaa kertaa säilöä punajuuria ja avomaankurkkuja.



Lisäksi anoppi vei (luvalla) kasvihuonekurkkuja isot määrät ja toi takaisin monta purkillista kurkkusalaattia. Itse en olisi kerennyt hyödyntämään kurkkuja mitenkään muuten kuin leivän päälle, niin oli hyvä että joku muu edes kerkesi.. Eivät joutuneet kompostiin hukkaan..

Vikoja purkitettavia olivat myös omenat. Omenahilloa tein jokusen purkillisen myös kaappiin.

Kasvihuone oli myös onnistunut kokeilu ekana vuotenaan. :) Saatiin naposteltavaksi retiisejä, salaattia, persiljaa, tomaattia ja kurkkua. Huoneessa on enää jäljellä persiljat ja tomaatit. Oikeastaan nyt vasta tomaattia olisi tulossa kunnolla.. Alkuviikosta poiminkin enimmät kypsät tomaatit ja tein 2 satsia tomaattimurskaa, yhden pakkaseen, yhden jääkaappiin.



Mausteet kerkesin keskikesällä kuivaamaan. Olisin halunnut isomman satsin kaappiin, mutta aika ei vain riittänyt.. No, saatiin jonkin verran edes, ja myös muutama pikkupurkki joillekin joululahjaksi myös.


Lipstikkaa, oreganoa, kynteliä, tilliä ja pieni määrä horsmankukkia teehen. 

Kaiken tämän lisäksi yritettiin pikkuneidin kanssa käydä mustikallakin. Noh, kuuma helle ja silloinen alkuraskaus väsymys tekivät tehtävänsä, hyvä jos muutaman kerran jaksettiin metsään mennä silloin kun mustikoita olisi ollut. 


Muutama pieni purkki on pakkasessa, ja paljon syötiin silloin myös tuoreena niitä. 
Oman maan mansikat vähän pettivät tänä vuonna. En tiedä mikä niihin meni, mutta homeessa olivat ja ihan yksittäisiä vaan saatiin suoraan suuhun. Pakkaseen saatiin  hakea mansikat torilta. 
Herukkamarjat menivät mehuiksi ukon toimesta. 
Aroniaa ja raparperia ei keretty tänä vuonna hyödyntämään mitenkään. Raparperit lopulta kuihtuivat ja aroniat menivät linnuille. 


Saa nähdä miten sienten kanssa käy.. Muutama kerta ollaan käyty ja hyvin vähän saatu. Suppilovahveroista eniten tykkään, mutta niitä ei ole vielä näkynyt. Tattejakin vähän.. Rouskuja olisi metsät pullollaan, mutta niitä en vielä osaa tunnistaa.. Siinä olisi opettelemista vaikka ensi vuodelle.. 

Saadaan olla tyytyväisiä. Omat vihannekset ja perunat riittävät pitkän aikaa ja sain kokeiltua jotain uuttakin. Ensimmäinen punajuuripurkki on jo avattu ja testattu, ja hyvää tuli. Lisäksi tänä kesänä ei kauheasti tarvinnut ostaa salaatteja, tomaatteja ja kurkkuja. 

Pitkä kuuma kesä on nyt takanapäin ja meikäläinen voi huoletta unohtaa pihahommat hetkeksi. Nyt voin nauttia syksyn viileydestä, sukkien kutomisesta, pönttöuunin tulesta ja kohta neljännen perheenjäsenen pikkupotkuista mahassa. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...