Tajusin sen tosiasian, että nyt tässä elellään viimeisiä hetkiä (tai päiviä tai viikkoja) yhden lapsen äitinä. Ja pikkuneiti ainoana lapsena, vielä.
Muutos on kolahtanut mieleen kunnolla vasta viime päivinä ja on tuonut mukanaan jonkinlaisen haikeudentunteen.
 |
| Pikkuneiti leikkimässä robottia minun Singerin suojakuvun kanssa. :D |
Tavallaan tiedän mitä on edessä, ja tavallaan en.. Tuleva uusi arki jännittää...
Olen huomannut muutoksen koko perheessä. Itse olen nauttinut enemmän yhteisestä ajasta pikkuneidin kanssa, leikitty ja hassuteltu enemmän, mitä normaalisti. Vaikka useasti blogissa puhunkin pikkuriiviöstä, on tuo tyttö hurmaava sydämenvalloittaja iloisella ja energisellä luonteellaan. Minun esikoistyttöni.
 |
| Eilinen mahakuva, rv. 39+6. |
Ukko myös on hieman rauhoittunut, vaikka edelleen on kova tekemään töitä ja omia puuhiaan. On ollut ilo silmälle katsella tyttären ja isän leikkimistä.
Tuntuu että koko perhe on osannut pysähtyä ja nauttia pitkästä aikaa yhdessäolosta ja toisistaan. Harvinaista herkkua, koska välillä tuntuu, että arki on yhtä puurtamista.
Tänään on todellakin laskettu aika. Kipuilua on ollut jo parin viikon ajan, mutta edelleen ei mielestäni sellaista, että olisin missään vaiheessa jo sairaalaan lähdössä. Elämme jännittäviä aikoja..
Ja jostain sain eilen pitkästä aikaa energiaa tehdä ompelutyöni loppuun!
Olen jo monta viikkoa sitten leikannut 98-kokoisen paidan pikkuneidille ja ajatus siitä etten kerkeä tekemään sitä valmiiksi, oli raastava. Äkkiäkös pikkuneiti kasvaisi huomaamattani yhden vaatekoon isommaksi vauvavuoden aikana.
Ja olen jo hyväksynyt ajatuksen, että ompeluaikani varmasti vähenee vähästä olemattomiin lähikuukausina..
Kangas on muistaakseni Ommellisen. Ostin jämäpalan kaveriltani keväällä(köhän se oli). Kauluksen ensimmäinen versio epäonnistui, joten ronskisti leikaten ja isompi resori korvaamaan puuttuvaa kangasta. Ei olla vielä kokeiltu, ja toivon sormet ristissä, että paita sopii käyttäjälleen virheistäni huolimatta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti