maanantai 2. maaliskuuta 2020

Meidän perheen rentoutumishetki

Helmikuu tuli ja meni! Nopeasti kuukausi taas lipui ohitse erilaisten päivien kanssa, niin nopeasti että kesti sunnuntaina hetki tajuta, että onkin jo maaliskuu...

Helmikuu oli toiminnallinen kuukausi, kaikkea tuli joka viikko touhuttua. Sen takia ompeluksetkin jäivät vähemmälle helmikuun aikana. Oli kaveritapaamisia, muksuille eri juttuja, yhdet babyshowerit ja hoplop-reissukin kerettiin tehdä ennen pikkuneidin synttäreitä. Niin, ja synttäritkin tässä juuri vietettiin myös!

Tuntuu hassulta olla kotona lapsien kanssa ja aikaa kaikkeen pitäisi olla. Silti välillä tuntuu, ettei ole ollenkaan aikaa mihinkään! Jo 1 täyteen buukattu viikko tuo oman olonsa kiireisestä arjesta. Mitäköhän tästä kaikesta tulee sitten kun mennään töihin ja päiväkotiin...

Ainoa asia, mikä meidän elämässä on ja pysyy kiireen keskellä, ovat saunaillat. Joka keskiviikko ja lauantai. Yleensä ukko sytyttää tulen (hyvin harvoin minä, vain poikkeustilanteissa) ja lämmittää sen pari tuntia illan aikana.


Sitten menen joko muksujen kanssa edeltä tai kaikki yhtä aikaa saunaan.

Olen huomannut, että oli päivä tai viikko ollut miten huono tai stressaava tahansa, saunaillat ovat rauhoittaneet tilanteen.


Kyllä muksut saunassakin vähän riehuvat, kun pääsevät ammeeseen, mutta he väsyttävät siinä itsensä. Me aikuiset taas päästään hengähtämään lauteille ja vaikka se tuttu älämölö jatkuu, niin silti siellä metelissä tulee rentouduttua. Samalla vaihdettua nopeat päivän kuulumiset ukon kanssa. On saunalla ihme vaikutus!


Ja aina saunan jälkeen muksut kaatuvat sänkyyn ja se yö nukutaan hyvin.

Vaikka olisi miten kiireistä, tuntuu hyvältä tietää että kohta on saunapäivä. Nykyelämä on niin kiireistä aikatauluineen, mutta onneksi meillä on se pari kertaa viikossa oleva rentoutumishetki. Silloin saunotaan, jutellaan, nauretaan, ollaan vaan. Koska jokaisen olisi hyvä tietää miten välillä pysähdytään, niin meillä on tämä tapa tepsinyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...