lauantai 19. maaliskuuta 2022

Alkavan kevään kuulumisia.

 Huh, blogissa ollut taas taukoa...😅 Näin ne kuukaudet vaan menevät eteenpäin...

Paljon on taas tapahtunut. Ja välillä taas tuntuu että kaikki on ihan ennallaan.. 😂 Riippuu niin päivästä.

Kevään aurinko on piristänyt taas mieltä. Lopputalven synkkyys oli aika väsyttävä viimeisinä aikoina. Nyt huomaan taas valon myötä energiamäärän lisääntyvän pikkuhiljaa ja suunnittelen jo päässäni tulevia kävelylenkkejä ja muita liikuntamuotoja. Olenhan muuten kohta jo valmistumassa toimitila-/laitoshuoltajaksi! ☺️ Sitten kun saan koulun päätöksiin ja voin kaiken muun elämän lisäksi keskittyä enää VAIN töihin (eikä enää myöskään opiskeluihin!), niin sitten on helpompi suunnitella viikkoihin omia hetkiä, jolloin voin vaikka lenkille pyrähtää! Opiskelut ovat minun käsitykseni mukaan enää yhtä näyttöä ja paria konesuoritusta vailla valmista!😁

Tosiaan, kyllä kaikki aika kuluu jotenkin tällä hetkellä opiskelujen ympärillä ja tuskin maltan odottaa että pääsen työelämään! Ala tuntuu kyllä niin omalta.


Talvi meni kyllä todella väsyneissä merkeissä. Olen jo pidemmän aikaa vähän unohtanut itsestäni huolehtimisen. Tähän saattoi vaikuttaa talvella useasti toistuneet lasten ja omat sairastelut. Nyt on jo pari flunssaa podettu niin etten ole saanut niitä enää lapsilta, alkaa pikkuhiljaa vastustuskyky kasvaa!

Talvella tuli myös syötyä huonosti, en vain jaksanut enää välittää ja liikuntakin on ollut jo pitkään tauolla. Jos nyt pikkuhiljaa tapahtuisi muutosta asiaan..☺️

Toivon myös todella että tänä vuonna saadaan hyvä, viime vuotta parempi perunasato! Ekaa kertaa täällä asuessamme perunat loppuivat kesken! Viime vuonna tuli kyllä huonompi satokin. Kasvimaalle yritän myös panostaa hyvin tänä vuonna, sen mitä sitten töiltä ehtii.




Ja loppu helmikuussa oli sitten parikin juhlan aihetta. 🥰 Pikkuneiti tuli eskarikään, apua 6 vuotias jo! Ja me vihdoinkin, melkein 13 yhteisen vuoden ja 11 kihlavuoden jälkeen, menimme sitten naimisiin!☺️ Nyt on sama sukunimi jokaisella perheenjäsenellä. Koska kihlapäivämme oli 11.11.11., niin päätimme valita sopivan jatkon vihkipäivälle, 22.2.22. 😂 

Tämmöistä tänne päin kuulunut. Jos tästä taas kevättä kohti pirteämmällä mielellä..☺️



2 kommenttia:

  1. Hei! Todella kaunis mekkosi hääkuvassa. Haluaisitko kertoa, mikä/mistä se on? Ja paljon onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos!
      Mekko löytyi Cubus- kaupasta. Itsekin tykkään, harvoin nimittäin käytän edes mekkoja. ☺️

      Poista

Mites edellinen vuosi menikään..

 Aikamoinen vuosi taas takana..😁  Tuli katsottua suurin piirtein kuvat läpi kännykästä ja siitä aina näkee, mitä kaikkea on vuoteen mahtunu...