Miten elämä muuttui maalle muuttaessa?

Minua harmittaa, kun en muista tarkkaa hetkeä, jolloin sen keksimme. Muuton vanhaan kesämökkiin.

Ukon jo edesmenneen isoäidin maalaama taulu (vanhasta) mökistämme. 

Siitä on nyt varmaankin noin 6 vuotta aikaa. Ukon isovanhemmat alkoivat mennä huonoon kuntoon kumpikin, ja tiesimme ettei kukaan muu ollut kiinnostunut enää mökistä. Kaikilla oli jo omat mökkipaikkansa. Siinä sitten pikkuhiljaa iti ajatus muutosta. Muutosta maalle, omaan taloon. Jokin kaupungissa asumisessa kyllästytti, tuntui ettei se ollut täysin meidän juttu. Oltiinhan jo monet vuodet kaupungilla asuttu..

No, ukko teki kauppakirjat ja mökki päätyi hänelle. Ukon isoisä oli erittäin tyytyväinen, että mökki sai samanhenkiset uudet asukkaat.
Ihan heti ei vaan päästy muuttamaan. Meni 2 tai 3 vuotta ennen kuin virallisesti saatiin osoite sinne. Sitä ennen minä pyöräilin keväät ja kesät mökille 13km matkan per suunta. Ukko kävi (niin kuin nykyäänkin, ei ole työjärjestys vaihtunut) mylläämässä sarvitraktorilla kasvimaat, ja minä kävin istuttamassa siemenet ja hoitamassa kesän mittaan vihannekset. Viimeisenä talvena ennen muuttoa kävin bussilla kerran viikossa lämmittämässä mökin keittiön puuhellan, ettei vesiputket poksahda.

Sitten lopulta muutettiin. Samantien alkoi remontti. Taloon tuli yläkerta ja jätevesiputket. Nyt remontti on pienellä tauolla, mutta toivottavasti jatkuu jo tulevalla keväällä.

Näin jälkikäteen ajatellen paljon tapahtui muuttokesänä. Remontti, muutto kauemmas kaikista ja kaikesta, esikoisen odotusaika... Siinä oli monta elämänmuutosta yhtäaikaa.
Nyt vasta olen kunnolla alkanut nauttia tästä ympäristöstä, koska nyt siihen on ollut aikaa tutustua paremmin.

Nautin ensinnäkin luonnosta. Täällä jokainen vuodenaika näkyy. Ollaan pikkuhiljaa tutustuttu pikkuneidin kanssa lähimetsiin ja olen vienyt häntä mukaan niin sieni-kuin marjametsille. Ja joka kerta tuo neiti on mielellään noille reissuille lähtenyt.
Olen myös alkanut nauttia hiljaisuudesta. (Silloin harvoin kun saan hetken olla ilman lapsia..) Luonnossa/maalla on hiljaisuus ihan omaa luokkaansa. Nautin myös pimeistä talviöistä, jolloin tähtitaivaan näkee niin paljon paremmin, kuin kaupungilla. Pikkuneiti bongaa aina kuun taivaalta..

Luonnon lisäksi olen maalle muuton jälkeen oppinut arvostamaan autoja.. :D Pihiksi kun olen muuttunut, niin ei montaa kertaa viitsi autolla ajaa päivittäin koti-kaupunki väliä.. Kaupassa kävin aiemmin samalla, kun tuli johonkin menoa, esim neidin kerhopäivinä. Nyt on kauppareissut jääneet ukon kontille, mutta edelleenkin yritän aina vähän yhdistää menoja, jos autoon rattiin hyppään. Jos se vain on mahdollista, nyt kun on kuiteskin 2 lasta jaloissa.

Suurin muutos elämään oli tänne muuttaessa kuiteskin kesän uudet suunnitelmat. Sainhan jo varhain kokea sen, mitä se on, mutta joka kesä työnmäärä silti yllättää. Nimittäin kasvimaat. Ja nyt jopa kasvihuone, sehän saatiin pystyyn vasta viime kesänä.
Aina niin leppoisalta tuntuva puuha saa keskikesällä uuden käänteen, kun alkaa kastelu ja rikkaruohojen nyppiminen.. Toisaalta kaiken sen työn jälkeen saadaan omaa viljeltyä ruokaa.

Takapiha ennen putkitöitä, ja saunarakennus takana. 

Myös pesupuuhat muuttuivat arjessa tänne muuton jälkeen.. Vanhassa kodissamme, keskustassa rivitaloasunnossa, oli suihku ja kävin varmaan joka toinen päivä pesulla.
Mökille muuton jälkeen ainoa pesupaikkamme on pihasauna. Kaksi kertaa viikossa lämmitetään puilla sauna. Kovilla pakkasilla ukko laittaa joka päivä pienen tulen saunaan, muuten lämmitetään vain saunapäivinä.
Itselle oli kova totuttelu alkuun käydä niin harvoin pesulla. Toki käyn päivittäin vessassa pienellä pesulla, mutta kunnon pesut tehdään saunassa. Alkuun tuntui että tukka rasvoittui nopeammin, mutta ei nykyisin enää. Hiukset varmaan tottuivat harvempiin pesuihin.
En koe enää saunassa käyntiä rasittavana, kyllä siihen tottui ettei pääsekään heti suihkuun kun haluaisi.

Talonlämmitys. Ennen ei tarvinnut mitään tehdä lämmön eteen, nyt vasta pitääkin..
Ukko hoitaa enimmäkseen nykyisin polttopuut.. Puiden kaadot ja klapien teot. Ennen lapsia autoin etenkin klapien teossa.. Nyt olen enemmän ollut lämmityspuuhissa parin talven ajan. Kodissamme on keittiössä puuhella ja makuukammarissa pönttöuuni. Suht tasainen huoneenlämpö pysyy kun lämmitän kumpaakin uunia tietyin aikavälein. Eipä lämpötila kauheasti tipu, vaikka oltaisiin koko päivä poissa. Paitsi kovilla pakkasilla, tietty... Lämmittäminen on myös asennekysymys, joko laitat tulet ja nautit lämmöstä, tai et laita ja puet villaa päälle. Yleensä olen jo pelkästään lastenkin vuoksi laittanut tulet, vaikka välillä miten väsyttäisi eikä jaksaisi..

Tilanpuute. Mökkimme on pieni.. Tarkkaa määrää en muista, mutta alle 50 neliötä.. Meillä on pieni eteinen ja kuivakäymälä, keittiö ja makuukammari. Jokaisessa nurkassa tuntuu olevan jotain, huonekalu tai tavaraa.. Rivarissa oli 3 huonetta ja keittiö.. Toki samanlaiset tilat ovat tulossa joskus yläkertaan, mutta sitä en tiedä milloin tarkalleen.. Onneksi pihamme on iso, jossa on kesäisin etenkin tilaa leikkiä ja riehua..

Kuivakäymälä.. Hieman erilainen vessa nykykodissa. Valitettavasti ukon isoisä kerkesi liittymään jätevesiosuuskuntaan ja toisena kesänä pihalle kaivettiin putket. Tulevaisuudessa meillekin siis tulee perus vesivessa. Muuten oltaisiin pysytty kuivahuussissa. No, ulkohuussi varmaan rakennetaan joskus sitten saunan lähelle..

Olen myös pohtinut, miten lapset tulevat näkemään myöhemmin lapsuutensa. Haluaisin ajatella, että he kokisivat jänniksi asioiksi esim takkatulen. Jos he vaikka muistaisivat, kuinka aina kotona laitettiin pönttöuuniin tuli, että talossa pysyi lämpö. Tai kun äiti teki soppaa keittiön puuhellalla. Tai kun isä jatkoi remonttia joka kesä vasara paukkuen.. Kun kaksi kertaa viikossa mennään saunomaan pihasaunaan, oli ulkona pakkasta tai hellettä.. Ja oma rauha, pieni metsä takapihalla, missä pystyy melkein milloin vaan käydä kyykkypissalla.. :D
Ja minun henkilökohtainen suosikki, jonka toivon muutaman vuoden sisällä toteutuvan, olisi pieni kanala, jonne saisi viedä ruuantähteitä kanoille ja kukolle...

Moni asia muuttui muuton jälkeen, mutta sanonpa että parempaan suuntaan. :) Tietyt asiat vaativat enemmän työtä, mutta siihen ollaan jo totuttu.

Miten elämä muuttui toisen lapsen myötä..?

Niin, tuota miettisin juurikin tänään. Kyllä se elämä on taas muuttunut. Eikä aina niin hyvällä tavalla, vaikka vauva onkin ihana..
Mitäs sitten meidän huushollissa on tapahtunut..

1. Arki on hidastunut entisestään..
Jos joskus tuntui jonnekin lähteminen pitkältä projektilta eteisestä autoon, niin nyt siinä vasta ikuisuus meneekin.. Pikkuneiti ei osaa yhtäkkiä yhtään pukea ulkovaatteita ja vauva taas huutaa sen aikaa, kun on hänen pukemisvuoro. Ihanaa..
Plussana voin tosin sanoa, että kotona ei ole mikään kiire mihinkään ja päivät sujuvat leppoisasti, mitä sitten teemmekään. Koska ei vaan ole kiire vain kotona ollessa..

2. Mitään ei joko pysty tehdä tai sitten siinä on aina apuri mukana.
Esim. imurointi.. En edes muista milloin olisin ollut näin pitkään imuroimatta asuntoa.. Aloitin imuroinnin ja ekat 5 min kului siihen että pikkuneiti halusi auttaa. Kun sain vihdoin edes eteisen ja vessan imuroitua, vauva heräsi. Syötön jälkeen pikkuneiti oli niin itkuinen joka asiasta, että tajusin olevan ruoka-aika.. Ja kattilat hellalle ja ruuanlaittoon. Nyt molemmat nukkuu, jolloin en viitsi imuroida, ja kämpästä on vielä puolet imuroimatta.. Joillakin on siivouspäivä, minulla päivät! Yhtä hommaa en saa tehtyä yhden päivän aikana.

3. Esikoisen vauva-aika on unohtunut jo aikoja sitten...
Kyllä tietyt asiat muistan, kuten miten vauvaa hoidetaan, imetetään yms.. Mutta kaikki vaiheet ovat unohtuneet. Tiheän imun kausi yllätti taas oikeen kunnolla herran ollessa 3 viikon ikäinen.. Ja on unohtunut miten sitovaa imetys olikaan.. Ja viimeisimmästä imetyshetkestä ennen vauvaa, oli sentään vain 10kk aikaa.. Tuntuu kyl välillä ettei kädet riitä mihinkään kun molemmat muksut haluavat yhtä aikaa jotakin..

Mutta tosiaankin, vaikka tässä uudessa arjessa on vielä opeteltavaa, ja vasta alkuun ollaan päästy, niin on silti erilaisella tavalla mukavaa.
Pikkuneiti viettää enemmän aikaa mitä ikinä isänsä kanssa. Illat jotenkin rauhoittuvat pieniin tekemisiin tai vain oleiluun. Tiskit tai pyykit, no ne ovat aina saaneet odottaa, mutta nyt vielä enemmän. Ja sitten kun niitä tekee, se ei tunnu niin pakkopullalta..

Taidan leijua vielä vahvasti jossain vaaleansinisessä vauvakuplassa, mutta tämä aurinkoinen pakkaskelikin saa mielen paremmalle päälle. Vähän jo alan innolla odottamaan tulevaa kevättä, pientä lämpöä ja valoa, ja ulkona oloa näiden kahden muksun kanssa.. :)

Paljon siis hyvää ja huonoakin, mutta luulen että kaikki on vain kiinni omasta asenteesta. Ja siitä, että meillä nukutaan yöt hyvin....

Uuteen arkeen totuttelua

No niin, nyt tässä on eletty tätä uutta arkea jo 2,5 viikkoa suurinpiirtein.

Pikkuherra on sulautunut meidän arkeemme hyvin. Rauhallinen pikkukaveri, joka syö, nukkuu ja sontii..
Pikkuneiti on myös ottanut uuden tulokkaan hyvin vastaan. Kiukuttelua on vähemmän, mitä ajattelin.. Pääosin neidin uuden elämäntilanteen muutos näkyy nukkumaan mennessä (ei haluaisi omaan sänkyyn) ja toisen vanhemman tullessa kotiin (päättömänä itkuna). Mutta yllättävän hyvin kuitenkin, odotin  pahempaa reagointia..

Arki on hiljentynyt, vihdoinkin. Tuntuu, että se on jopa helpottunut.. Tosin se johtuu varmasti siitä, etten enää ramppaa joka puolella pää kolmantena jalkana. Jopa pikkuneiti on  tajunnut, ettei nyt enää lähdetä joka päivä kotoa johonkin. Tuntuu hyvältä olla kotona.

Myös arkea on helpottanut, että muksut nukkuvat samaan aikaan päiväunet (no joo, pikkuherra nukkuu melkein koko ajan). Pikkuneiti alkoi itse nukkumaan niin ettei mun tarvinnut enää NUKUTTAA häntä. Aivan loistavaa, sillä vielä muutama viikko sitten hänet piti nukuttaa viereen. Ei enää, neiti menee sänkyyn nukkumaan, kun nukuttaa.

Ulkona käydään kerran päivässä, ja ollaan oltu nyt 30-40min vain.. Pieni happihyppely. Kahden lapsen ja ittensä pukemisessa vaan kestää, niin välillä se kyllä tuntuu hullujen hommalta, kun ulkonakin ollaan niin vähän aikaa. Mutta toisaalta, nyt on lunta.. Ja se pienikin hetki ulkona on kaikille hyväksi, etenkin neidille, kun pääsee lumen kanssa leikkimään. Ja pääseehän tuo isänsä kanssa ulos myös. Ja kesällä sitten kymmenkertaisesti enemmän mitä nyt..

Oma oloni on yllättävän virkeä.. Tiedän tämän olevan hormoneista johtuvaa harhaa, muistan saman pikkuneidin ajalta.. Muutama kuukausi ja minusta tulee sitten unissakävelijä.. Onneksi pikkuherra (ainakin vielä) herää öisin vain pari kertaa, niin ihan hirveätä univelkaa ei ole vielä päässyt kertymään..

Tekisi mieli jo ottaa ompelukone esiin, koska vikat pari kuukautta en oikeastaan jaksanut mitään ylimääräistä tehdä kotona. Jospa nyt jaksaisi edes vähän..

No, mitäpä muuta tässä vielä sanomaan.. Ollaan rauhoituttu kotiin ja helpolta tuntuu ainakin vielä.. :) Jopa niin helpolta, että voisin melkein sanoa että olisi se kolmaskin lapsi hamassa tulevaisuudessa tervetullut.. :) Tosin yläkerta pitäisi olla siihen mennessä valmis ja pikkuherralla ikää ainakin 5 vuotta.. :D Katsotaan, näillä näkymin näin on hyvä. Mutta aina voi unelmoida.. ;) 

Vanhan vuoden juttuja.

Ja niin yksi vuosi on taas kulunut eteenpäin.

Mitäs tähän vuoteen on kuulunut.. Oli mielenkiintoista plärätä blogi pikaisesti läpi.

No, tammikuussa tulee vuosi täyteen blogin kirjoittamista. Lyhyt aika vasta, mutta kyllä jotain on vuoteen silti mahtunut.

Kaikkein eniten on omassa päässä, etenkin nyt, ollut mielessä pikkuherra.

Vaikken koko ajan kirjoittanut raskaudesta (olisin voinut kirjoittaa aika paljon enemmänkin, uskokaa vaan..), niin pikkuinen oli koko ajan mielessä. Ja vaikeahan sitä oli olla ajattelematta, maha oli iso kuin mikä, ja suurin osa vuodesta poitsua tuli kannettua.

Nyt vasta 1,5 viikkoa pikkuherran kanssa tätä arkea eletty, ja tämä on vasta alkua..

Ja jos joku miettii, niin pikkuneiti on ottanut pikkuveljensä hyvin vastaan. :) Oikein hellä ja huolehtiva on tuosta 3-vuotiaasta yhtäkkiä tullut. Ja kyllä, pikkuneiti kasvoi yhdessä yössä isoksi, ainakin äidin silmissä...

Mitäs muuta vuoteen kuului..
Ainakin paljon kasvatushommia. Ukko rakensi kasvihuoneen meille, josta saatiin hyvät tomaatti- ja kurkkusadot.
Kasvimaasta saatiin paljon satoa kuuman kesän takia.
Mielenkiinnolla odotan, mitä ehdin ensi keväänä kylvää, kun nyt olisi kaksi muksua taloudessa hidastamassa toimintaa..

Tuntui, etten kerennyt ompelemaan paljoa.. No, kerkesinpäs... Ainakin ompelin tänä vuonna enemmän vaatteita, mitä ikinä.. :D Vaikka välillä ei aika tai voimat riittäneet ompeluun, niin hyvin olen kerennyt ja saan olla ylpeä itsestäni. Ompelu on nimittäin aika uusi harrastus minulla, vaikka aina olen tykännyt käsitöistä.

Remontti.... Aijai, tämän kanssa kävi vähän köpelösti.. Ukon piti aloittaa talon laudoitus kesän alussa, sitten kesällä, sitten syksyllä, ja lopulta alkutalvesta. No, siinähän se taas oli, edelleen ovat seinät paljaana.. Hups.. Jospa tuota remontti-intoa tulisi lisää ensi vuoden puolella, etenkin nyt kun olisihan se kiva saada joskus lastenhuoneetkin valmiiksi... :D

Kaikenkaikkiaan vuoden aikana oli paljon puuhaa, niin isoa kuin pientä. Joskus kotoilu ja pienet sadonkorjuupuuhat olivat mieltä rentouttavia, välillä taas eivät. Etenkin loppusyksystä meikäläinen huomasi, etten jaksanut enää olla kotona niin paljoa, ja pikkuneidin kanssa vietettiin loppuvuosi aika paljon muiden (sukulaisten ja ystävien) luona vieraillessa. Mutta nyt on taas semmoinen tunne, että kotona on ihan hyvä olla..

Katsotaan, mitä vuosi 2019 tuo tullessaan. Kaikille rauhallista uutta vuotta!

2 yötä ennen jouluaattoa...

.. Sinä päivänä syntyi meidän pikkukakkonen tähän maailmaan. Tai nyt häntä voisi kutsua pikkuherraksi tästä lähtien. Poika sieltä oikeasti tuli!

Synnytys oli paljon lyhyempi kuin pikkuneidillä, mutta ilman ongelmia ei päästy tälläkään kertaa.
Sama juttu, kuin aiemmin, ponnistusvaiheessa ei päästy tietyn pisteen ohi ja voimat loppuivat kesken. Tällä kertaa turvauduttiin jo aiemmin koettuun episiotomiaan, ja uutena kokemuksena imukuppiin. Rankkaa oli, mutta pääasia että saatiin vauva ulos.

Ja pikkuherra ei ollutkaan niin pikkuinen... Laskettuna päivänä tehty kokoarvio oli 3,8kg. Käynnistykseen mentäessä kokoarvio oli yli 4 kg. Ja pikkuherrahan viihtyi 12 päivää ylimääräistä mahassa.
No, tarkka todellinen koko oli huikeat 4810g ja 55cm!! Iso poika.

Me vietämme nyt jouluaaton ainakin sairaalassa lepäillen ja ukko pääsee pikkuneidin kanssa joulunviettoon mummulaan.

Hyvää joulua kaikille!

Iltapalaa.

Iltoina, jolloin tuntuu että jääkaappi on tyhjä, mukamas, leivon pizzaa. Jostain netin syövereistä löysin aikoinaan hiivattoman pizzapohjan ohjeen, ja se on niin helppo ja nopea tehdä.

Tänään teki taas pizzaa mieli. Perustäytteenä tonnikala (koska en jaksa jauhelihaa paistaa, ja kinkkusuikaleita meillä on harvoin kaapissa) ja tällä kertaa lisäsin kasviksia hieman enemmän.. Oman maan porkkanoita ja palsternakkaa lisäsin raasteena joukkoon.
Meillä on maakellarissa hyvin paljon vieläkin kasviksia, ja etenkin perunaa, joten hyvä käyttää niitä välillä näinkin. En ole viime viikkoina jaksanut innostua kokkaamisesta, enkä oikein mistään muustakaan, niin hyvä saada tälläkin tavalla käytettyä varastoja pikkuhiljaa..

Tuli meidän mittapuulla terveellinen pizza. :D Sipulia olisin myös lisännyt, mutta tänä vuonna meidän sipulit eivät alkutalvea kauemmas kestäneet. En tiedä mikä meni vikaan, koska samassa paikassa säilöttiin ne, missä viime vuonnakin.. Kaikki joka tapauksessa homehtuivat..

Kotona muuten edelleen, pikkukakkonen on nyt ollut 6 päivää yli lasketun ajan. Oma mieli alkaa nyt jo rauhoittumaan, enää en pahemmin murehdi vauvan tuloa. Tulee sitten kun tulee.. :)

Viimeiset hetket kolmen kesken. (+ uusi paitaommellus)

Tätä kirjoitusta yritin aloittaa jo eilen, mutta aika jotenkin loppui kesken.. Joten nyt tässä unettomana varhaisaamuna on aikaa, ennen kuin pikkuneiti herää.

Tajusin sen tosiasian, että nyt tässä elellään viimeisiä hetkiä (tai päiviä tai viikkoja) yhden lapsen äitinä. Ja pikkuneiti ainoana lapsena, vielä.

Muutos on kolahtanut mieleen kunnolla vasta viime päivinä ja on tuonut mukanaan jonkinlaisen haikeudentunteen.

Pikkuneiti leikkimässä robottia minun Singerin suojakuvun kanssa. :D

Tavallaan tiedän mitä on edessä, ja tavallaan en.. Tuleva uusi arki jännittää...
Olen huomannut muutoksen koko perheessä. Itse olen nauttinut enemmän yhteisestä ajasta pikkuneidin kanssa, leikitty ja hassuteltu enemmän, mitä normaalisti. Vaikka useasti blogissa puhunkin pikkuriiviöstä, on tuo tyttö hurmaava sydämenvalloittaja iloisella ja energisellä luonteellaan. Minun esikoistyttöni.

Eilinen mahakuva, rv. 39+6.

Ukko myös on hieman rauhoittunut, vaikka edelleen on kova tekemään töitä ja omia puuhiaan. On ollut ilo silmälle katsella tyttären ja isän leikkimistä.
Tuntuu että koko perhe on osannut pysähtyä ja nauttia pitkästä aikaa yhdessäolosta ja toisistaan. Harvinaista herkkua, koska välillä tuntuu, että arki on yhtä puurtamista.

Tänään on todellakin laskettu aika. Kipuilua on ollut jo parin viikon ajan, mutta edelleen ei mielestäni sellaista, että olisin missään vaiheessa jo sairaalaan lähdössä. Elämme jännittäviä aikoja..

Ja jostain sain eilen pitkästä aikaa energiaa tehdä ompelutyöni loppuun!

Olen jo monta viikkoa sitten leikannut 98-kokoisen paidan pikkuneidille ja ajatus siitä etten kerkeä tekemään sitä valmiiksi, oli raastava. Äkkiäkös pikkuneiti kasvaisi huomaamattani yhden vaatekoon isommaksi vauvavuoden aikana.

Ja olen jo hyväksynyt ajatuksen, että ompeluaikani varmasti vähenee vähästä olemattomiin lähikuukausina..

Kangas on muistaakseni Ommellisen. Ostin jämäpalan kaveriltani keväällä(köhän se oli). Kauluksen ensimmäinen versio epäonnistui, joten ronskisti leikaten ja isompi resori korvaamaan puuttuvaa kangasta. Ei olla vielä kokeiltu, ja toivon sormet ristissä, että paita sopii käyttäjälleen virheistäni huolimatta..